Siirry pääsisältöön

martta ja uimarinkutka

On torstai. Torstai, heinäkuun 23. Martan syntymäpäivä, tosin aamulla en sitä vielä tiennyt. Siis silloin kun alakertaan tupsahti tyttölapsi joka valitti että sitä kutittaa ihan armottomasti ja kaikkialta. Pyysin että se näyttää mistä ja kuuliaisesti se näytti nilkkaa jossa oli hyttysenpurema, ja reittä jossa oli kolme hyttysenpuremaa, ja vatsaa jossa niitä oli neljä, ja käsivarsia joissa hyttysenpuremia oli useampia. Kaivoin kaapista allergialääkettä ja sellaista paikallisesti levitettävää liuosta rauhoittamaan kutinaa. Se sanoi et se yrittää olla raapimatta, mutta raapi silti... vatsaa, jalkaa, toista jalkaa, selkää, käsivarsia.

Tarjoilin ensihätään paahtoleipää ja istahdin parhaan kaverini googlen pariin. Eilen illalla me ei oltu ulkona. Eilen me oltiin uimassa. Eilen me uitiin koko iltapäivä. En huomannut rannalla hyttysiä. En huomannut puistossa tai keinuilla tai kiipeilyseinällä hyttysiä. Silti olin aika vakuuttunut siitä et joku sitä puri. Toisaalta... onhan se ollut koko viikon leirillä, ja viime viikonkin. Ja eilen illalla se valitti tukkoista nenää. Nenä huuhdeltiin suolavedellä ja perään suihkautettiin ensin allergialääkettä ja sit rasvaa ja ongelma hoitui sillä. Mutta miksi se on täynnä kutisevia paukamia. Google tarjoili vastauksia, ja vaikka olin melko vakuuttunut siitä että päädyin oikeeseen diagnoosiin varasin silti ajan lääkärille, ei muuten mutta Tohtori netti ei kuitenkaan ihan aina osaa ajatella kaikkea.

lääkärissä


Puolisentuntia myöhemmin me istuttiin lastenlääkäriaseman vastaanottohuoneessa. Ne kaikki kolme istui rivissä siinä pöydällä ja jokainen luki kirjaa. Otin ekan mahdollisen ajan jotta prinsessa pääsis leirilleen ja Tohtori Larsen astui huoneeseen. Kerroin tohtorille oman mielipiteen tilanteesta, vastailin kysymyksiin ja tohtori tutkaili paukamia. Se kysyi kysmyksiä myös M:lta ja M vastili kuuliaisesti. Kuten arvelinkin, neidillä on sorsien parasiittien levittämä ”uimarin kutka” vaaraton, mutta äärimmäisen kiusallinen ja kutiseva järvisyyhy. Miksi me muut ei saatu sitä? Koska se on niitten parasiittien toukkien aiheuttama allerginen reaktio, eikä kaikki ole allergisia niille mikroskooppisen pienille toukille. Periaatteessa järvisyyhy pitäis voida välttää käymällä suihkssa uinnin jälkeen. Periaatteessa. Ei aina. M sai syyhynsä suihkusta huolimatta.

Ei sille varsinaisesti mitään voi tehdä. Järvisyyhy paranee itsestään, mutta kutinaa voi lievittää antihistamiineilla ja samalla litkulla ”calamine lotion” millä lievitetään Myrkkymuratin ja Myrkkysumakin aiheuttamaa ihottumaa. Vastusteluista huolimatta ajoin kutisevan lapsen leirille, ajatuksena että kutina ehkä vähän unohtuis leirin aikana. Hyvä ajatus. Antihistamiinit yhdistettynä leiriin helpotti oloa ja kotiin tuli vähemmän kutiseva lapsi.

iltapäivällä me käytiin pyöräretkellä


M:n jäätyä leirille me ajettiin apteekkiin ostamaan sitä edellä mainittu litkua. Silmäkulmasta näin että puhelimessa oli muutama uusi sähköposti ja ennen auton starttaamista – valhe, starttasin auton ja käänsin ilmastoinnin nupit kaakkoon – katsastin meilikansion, deletoin kolme ensimmäistä ja avasin viimeisen:

“Hi Yksis,
Yes! We have puppies! We have 2 yellow females - I think you were leaning toward a female? Let me know if you are still interested please. Oh goodness but you have a lovely family!!
Lucy”


Martta on syntynyt. Tyttöjä tuli kaksi, molemmat keltaisia. Kahdeksan viikon päästä meillä on taas koira. Vastaan kasvattajalle ja laitan viestin eteenpäin Freddelle. 





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pikkuinen kullanmurunen, olet kamala

Partioliivin juhlakuntoon saattamiseen tarvitaan viiniä. Näillä läpysköillä kun on tarkka järjestys ja tarkat paikat liivinssä. Me telttaillaan. Tai oikeastaan minä ja kaksi lasta telttaillaan – olkkarin lattialla, koska kuka nyt tuolla karhujen ja kojoottien seassa nukkuis takapihalla – se kolmas lapsi ulostettiin käytöshäiriön takia teltasta joskus kymmenen pintaan, ja nukuttuaan ensin yläkerrassa faijansa kainalossa se pelaa nyt Minecraftia onnellisena omasta rauhasta. Kaksi telttailijaa nukkuu vielä. Tilanteen autenttisuuden lisäämiseksi alakerran ikkunat on apposen auki ja mä juon aamukahviani villapaidassa – ihan kuin oikealla leirillä. Tosin kahvi tulee keittimestä ja takapuolen alla on tuttu tuoli. Kohta ne mussukat kömpii ulos teltasta ja puolisen tuntia siitä on ihan mahdollista että kaipaan taas maanantaiaamua ja tyopaikan tasapainoista rauhaa. Mun mielikuvissa aamu on sellainen mukavan seesteinen, tehdään yhdessä ja meillä on kivaa... Käytäntö on osoittautunut olem...

kuin Harry Potterissa

- Kävitkö kotona viikonloppuna? - Kävin, tulin eilen illalla takaisin. - Miltä sodan runtelemassa Portlandissa näytti? - Oli pelottavaa! Naapurissa oli vuohijoogaa ja donitsi kauppaan oli törkeä jono.  Naurua, mutta naurun takana asuu myös huoli.  - Joko kuulit mitä ”SE” sanoi tänään? - En lue enää uutisia, tulen liian vihaiseksi… tai surulliseksi. - En minäkään. Tai, eilen luin ja itkin. Päätin taas olla lukematta. - Joko otit Covid rokotteen? - Joo. Otin. Ostin samalla Tylenolia (parasetamolia) tukeakseni omaa sisäistä autistiani.  Seurue remahtaa nauruun opettajainhuoneessa ja tunnelma kevenee taas. Keskustelu siirtyy vesisateeseen ja syksyyn ja kissoihin.  Minä luen edelleen uutisia, luen niitä useammasta lähteestä, täältä ja Euroopasta. Luen liberaaleja ja konservatiivisia uutisia. Usein pudistelen päätäni ja huokaan, mietin että miten oikeasti voi olla näin hullua tässä maassa. Virnistän kun rauhanpalkinto menee sivu suun. Tuuletan opettajakolleegoiden kanssa, ...

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...