Niin kuin kaikki muutkin äidit - kai - lasken sataan, tai tuhanteen, tai sataantuhanteen aika paljon useammin kuin haluaisin. Iltaisin rukoilen itselleni suurempaa ymmärtämystä ja paljon, paljon, paljon enemmän kärsivällisyyttä. Haluaisin olla vielä paljon parempi äiti. haluaisin olla hauskempi äiti. haluaisin olla mukavampi äiti. Haluaisin jaksaa leikkiä tauotta aamuseitsemästä iltayhdeksään. En osaa. Olen huono leikkimään. Pelaan ja rakennan ja teen palapelejä.
Tarvitsen myös aikuisten aikaa. Aikaa kirjoittaa. Aikaa jutella Fredden kanssa. Jotenkin virheellisesti kuvittelin että lasten kasvaessa saisin sen oman takaisin, edes vähän. Sen sijaan huomaan menettäneeni senkin vähän. Ne on nyt seitsemän ja viisi ja viisi. Niitä ei voi jättää ilman valvovaa silmää jos ei halua ylläreitä, ei minuutiksi pidempää. Minuutissa ehtii ehkä vaihtaa märät pyykit pesukoneesta kuivausrumpuun. Minuutissa voi käydä pissalla. Minuutissa ei voi juoda kahvia. Minuutissa ei lajitella pyykkejä, laiteta ruokaa tai vastata lääkäriltä tulleeseen sähköpostiin. Ero edeltäviin vuosiin on se että ne ei enää mene nukkumaan seitsemältä. Ei ole enää Fredden ja mun aikaa tai mun aikaa seitsemästä eteenpäin.
 |
| onneksi viinikaupassa viinit on tarjouksessa |
Yhteisnimittäjä kaikelle on että joukossa tyhmyys tiivistyy. Vaikka M vähennetään joukosta jäljelle jää kaksi, ja kun kahdesta se toinen on loputon ideapankki ja toinen taas on sitä mieltä että kaikki ne sen toisen ideat on aivan mahtavan hullunhauskoja ja kannattaa ehdottomasti toteuttaa, on lopputulos useimmiten vähintäänkin kyseenalainen.
Eilen illalla oli taas
kaaos. Joo, ne kokoaa edelleen itseään siitä kahden viikon vierailusta. Joo
huomenna alkaa leiri. Ja joo, on kesä ja kesäsysteemit, kaikki vähän erilaista
ja edessä suuri tuntematon. Joo, niillä on kaikilla vähän sitä ja tätä ja tota,
mut oikeesti. Pojat on vähitellen menettäneet käytännössä kaikki lelunsa. M:n
huoneessa on legot ja niillä saa kaikki leikkiä. Kaikki siirreltävät tuolit
lähti sillä viikolla kun K päätti kasata niistä meidän vanhoista
ruokapöydäntuoleista tornin ja istui ylimmällä tuolilla katonrajassa
käytettyään systeemiä tikkaina. Kai muistin kertoa siitä kerrasta kun ne
väritti M:n pikkarit ruskeella tussilla, ihan vaan kostoksi jostakin?
No eilen.
Eilen ne päätti sit kasata kaikki irtilähtevät liinavaatteet keoksi keskelle
yläkerran mediatilan lattiaa. Ei siinä mitään saa leikkiä. Mutta lopulta tulee
aika siivota ja kun neljännenkin kehotuksen jälkeen kaksikko keskittyi tekemään
kaikkea muuta kuin osallistumaan petivaatteitten palauttamiseen sinne minne ne
kuuluivat, haki Fredde kaapista kasan jätesäkkejä, pakkasi kaiken jätesäkkeihin
ja kantoi säkin autotalliin. Tässä vaiheessa Fredden perässä kulki kaksi jannua, jotka yritti turhaan kääntä hermonsa menettäneen faijansa päätä.
Vähän myöhemmin M
laittoi väritysprojektinsa pois, pesi hampaansa ja vetäytyi nukkumaan. Se ei
sanonut mitään, mutta vartin myöhemmin löysin kaksi poikaa sängyistään. Yhdellä
oli M:n peitto ja tyyny, toisella pussilakana peittona ja M oli omassa sängyssään
puoliunessa ilman peittoa ja tyynyä. Unisena se mutisi että se halus varmistaa
ettei pojat palele yöllä, että hän pärjää kyllä ilmankin. Kyynelsilmin hain esikoiselleni sen
peiton ja tyynyn Fredden palauttaessa jannuille omansa. Et se oikeesti antoi
omastaan. Että se oikeesti antoi omastaan kaiken, ja sanaakaan sanomatta valitsi
nukkua ilman peittoa ja tyynyä. Äidin sydän oli täysi. Kun peittelin sen nukkumaan se kysyi multa unisena että luulenko että hänellä on Jeesus sydämessä - "Mom, do you think Jesus is in my heart?" - Vastasin että varmasti rakas, Jeesus opetti antamaan omastaan ja sen osaat paremmin kuin moni aikuinen.
Huomenna aamulla me puetaan leiripaidat päälle. Niissä lukee ettei mikään ole ole mahdotonta, sillä Jumalalle kaikki on mahdollista. Pelkästään aamuleiriläisiä on yli kaksisataa.
 |
| kesätaidetta katumaaleilla |
Kommentit
Lähetä kommentti