uudessa työssä perehdytetään

viimeperjantaina klinikka oli edelleen rakennusvaiheessa

Mulla on ollut niitäkin työpaikkoja jossa perehdytys on ollut tyylin; ”Tossa on sun työpöytä, tuu kysyyn jos on jotain epäselvää... kyl sä tiedät!” Useimmiten perehdytys on kuitenkin ollut ihan asiallista ja työnkuvaan sopivaa. Sairaalatyössä oli ihan järkeenkäypää, että mun piti ensin osoittaa että osaan työni lähihoitajana ennen kuin pääsin työskentelemään itsenäisesti. Tällä kertaa olen saattanut löytää työn jossa perehdytys on toteutettu sellaisella tasolla josta useimmissa työyhteisöissä voi vain haaveilla.

Nykyisellä työnantajalla on varaa perehdyttää. On mahdollista pitää tuottamatonta työntekijää useampi viikko. Ai miten? No kun kysymyksessä on yksityissairaala. Tai siis kaikkihan täällä periaatteessa on yksityisiä, enemmän tai vähemmän. Ne vähemmän yksityiset kerää tukia joko liittovaltion ja/tai osavaltion kassasta. Siinä missä edellinen työnantaja avasi ovensa hyväntekeväisyysvaroin ja näiden edellämainittujen tukien voimin. On nykyinen työnantaja vastaavasti sieltä toisesta ääripäästä. Toki meilläkin hoidetaan varattomia, mutta ei vakuutuksetta. Ne joilla ei ole sossun maksusitoumusta, ne lähetetään jonnekin muualle. Sairaalan oman laskutuksen ja vakuutusyhtiökorvausten lisäksi sairaala elää lahjoitusvaroin. Osaamaton työntekijä aiheuttaa nopeasti ison laskun asiakkaiden äänestäessä jaloillaan, eikä siihen ole varaa. Huonosti hoidettu asiakaskontakti saattaa johtaa siihen että se sairaalan saama puolenmiljoonantaalan vuosilahjoitus menee sivusuun.

tää on meidän lounasterassi

Ensimmäisen työviikkoni istuin talon koulutuksissa. Toisen viikon opiskelin oman klinikan toimintaa seuraamalla yhden työpäivän kerrallaan kunkin osaston toimintaa. Opin ihan valtavasti. Opin myös asioita rivien välistä, niin kuin sen että meidän lääkärit on oman alansa superstaroja ja superstarat käyttäytyvät aina välistä niin kuin tähdet nyt vaan osaa. Yksi heittelee tavaroita suuttuessaan. Toinen on sitä mieltä että koko klinikan henkilökunta on vajaaälyistä ja kolmas saattaa unohtaa että sillä on potilaitakin ja lähteä kesken kaiken lounaalle. Yhteensä lääkäreitä meidän klinikalla on kuusi. Jokainen heistä on hengityselinsairauksien erikoislääkäri ja jokainen heistä työskentelee myös vähintään viikon kuukaudesta teho-osastolla (ICU) tai sydänvalvontaosastolla (CCU). Muun henkilökunnan tehtävä on tehdä lääkäreitten elämästä helppoa. 

Maanantain istuin tarkkailemassa meidän omaa vastaanottoa. Päivän aikana klinikalla oli yhdeksän potilasta ja paikalla kaksi lääkäriä. Lisäksi meillä työskentelee kaksi lääkärin assistenttia, kaksi sairaanhoitajaa, kaksi ”Respiratory Therapist”, klinkan johtaja, ajanvaraaja, klinikkakoordinaattori, vastaanotto, laskutuskoordinaattori ja mä – puhelin. Puhelimen pitää käytännössä tietää kaikki kaikesta, tai siis osata päättää kuinka tärkeetä on se että klinikalle soittavalla ihmisellä on yskä ja nuha ja kuumetta kolmatta päivää versus tietokonetomografian aiheuttamaa turvotusta kaulassa. Eka esimerkki on nuhakuume, toinen puolestaan allerginen reaktio väriaineelle. Eka esimerkki ei ole kiirellinen, toinen on. Sen lisäksi mä olen se joka päättää siitä tarvitseeko klinikalle soittava potilas varatessaan aikaa 40 minuutin vai 120 minuutin ajan. Ajanvaraaja varaa ajan ”jatkokäsittelyyn” eli testeihin. Mä huolehdin myös siitä että me ollaan siihen ekaan lääkäriaikaan mennessä onnistuttu haalimaan kasaan kaikki tarvittava edellisiltä lääkäreiltä.

Tiistaina seurasin meidän kanssa saman odotustilan jakavaa yleislääkäriasemaa. Yleislääkärin puolen tiloissa työskentelee seitsemän lääkäriä, ja siellä potilaita käy yhden päivän aikana kuutisenkymmentä potilasta. Siellä niitä vastaaoton ihmisiä on neljä, puhelintyyppejä kolme, koordinaattoreita yksi koska homma on selkeempää, lääkärinassareita kuusi ja sairaanhoitajia kaksi. Niillä oli kiireempi, mutta työ myös suoraviivaista. Yskä on vartin aika. Vuositarkastus 40 minuuttia.

me jaetaan odotustilat yleislääkäreitten kanssa

Keskiviikkona tein töitä sen ajanvaraajan kanssa. Me järkkäiltiin pika-aikoja tietokonetomografiaan, rasitustestiin, uudestaan lääkäriin ja samalla purettiin erilaisia muualta tulleita dokumentteja. Torstaina istuin kuuntelemassa kun meidän laskutuskoordinaattori neuvotteli puhelimessa erilaisten vakuutusyhtiöitten kanssa laskutusluvista. Lääkkeitä vaihdettiin toisiin, pyydettiin poikkeuslupia ja vakuutettiin miksi potilaalle pitää tehdä viides tietokonetomografia kahden vuoden sisään. Jokaista voittoa tuuletettiin. Ikkunalaudalla oli sievässä pinossa ne isoimmat keissit, ne joissa riideltiin vakuutusyhtiöitten kanssa kokeellisista toimenpiteistä. Jokaisessa paperinivaskassa oli satoja sivuja dokumentteja ja päällä tarralappunen kertomassa missä minkäkin jutun kanssa mennään.

Perjantaina vietin aamupäivän lääkärinassareitten ja sairaanhoitajien kanssa. Seurasin sitä miten vastaanottohuoneita valmistellaan, mitä tapahtuu ennen kuin potilas kohtaa lääkärin ja miten potilasta neuvotaan lääkärin tapaamisen jälkeen esimerkiksi uuden lääkkeen käytössä. Sairaanhoitajan kanssa juteltiin siitä mikä on kiireellistä ja mikä ei, ja miten sairaanhoitajat toivovat mun toimivan erilaisissa tilanteissa. Iltapäivällä seurailin Respiratory Therapistejä työssään.

Töitä en vielä ole ehtinyt tehdä lainkaan.

mä jaan oman työhuoneeni laskutuskoordinaattorin kanssa

Ensi viikon ajan mua koulutetaan vastaaotossa, siis vastaanottamaan potilaita. Sitä seuraavan viikon teen töitä klinikkakoordinaattorin kanssa. Klinikkakoordinaattori vastaa muun muassa lääkäreitten aikatauluista tai työvuoroista. Ei niillä mitään työvuoroja ole, ne tulee ja menee oman tahtonsa mukaan, mutta klinikkakoordinaattori suunnittelee klinikan toimintaa sen mukaan mitä superstarat haluaa. Klinikkakoordinaattori pyydetään apuun siinä vaiheessa kun Bill Gatesin paras kaveri haluaa puhua kumminkaimansa astmasta tänään.

Mun koulutus siihen varsinaiseen hommaan, puheluliikenteen hoitamiseen alkaa siis aikaisintaan kahden viikon päästä. 

tässä mun työpiste