Siirry pääsisältöön

arki-iltana

aamukahvista löytyi tänään yllätykseksi sydän


On keskiviikkoilta. Viime yön torkuin vatsatautipotilas kainalossa tultuani töistä tuntia tavallista myöhemmin. Aamulla päätä särki, kirjoitin potilaan opettajalle sähköpostin ja ajoin töihin.

Päivän aikana soitin 47 puhelua, puhuin kymmenien ihmisten kanssa, pyysin erilaisilta lääkäriasemilta ja erilaisista kuvantamisyksiköistä kuvia meidän potilaista. Lähetin lukemattomia ihmisiä tietokonetomografiaan, labraan, keuhkokuvaan tai pet-tt –tutkimukseen. Neuvottelin sairaanhoitajan kanssa onkologin lähettämästä potilaasta ja kävin läpi huomisen 40 potilasta kolmella klinikalla. Pidän työstäni. Mitä enemmän opin, sitä enemmän siitä pidän.

kuka eka ylhäällä - kirjaimellisesti... Tea oli eka, M toka

Vuosia mua tarvittiin kotona. Vuosia mua tarvittiin kotona ja lasten kanssa, enemmän kuin missään muualla. Ne oli tärkeitä vuosia. Oikeastaan ne oli korvaamattomia vuosia.

Nyt tuntuu siltä että vähitellen herään henkiin. Olen taas olemassa. Olen päivä päivältä enemmän minä. En ole vähempää äiti. En ole huonompi äiti. Olen toisenlainen äiti. Tuntuu hyvältä löytää itsensä kaikkien näitten vuosien jälkeen. Tuntuu hyvältä olla taas minä. Väsynyt, mutta silti enemmän minä.

Illalla hakiessani M:aa partiosta pysähdyn O:n luokkahuoneeseen. O:n ope on edelleen töissä ja kysyn voidaanko me jutella. Ope näyttää just siltä kuin kuka tahansa näyttää yrittäessään päästä töistä viimeinkin kotiin ja joku urpo keskeyttää just kriittisellä hetkellä... sanon että halusin vaan kysyä että olisko mun aika lähettää sille sähköpostia ja pyytää palaveria? Ope naurahtaa ja vastaa että joo, kyllä varmaan olis. Lupaan laittaa sille sähköpostia. Illalla K:n oksennusten lomassa kirjoitan O:n opelle sähköpostia, pyydän tapaamista open ja lukiopettajan kanssa.



Huomenna ajan töistä suoraan koululle kuuntelemaan erityisopetuksen ja lukiopetuksen puheenvuoroa. Meidän palaveri on joskus myöhemmin. Huomenna puhutaan asioista ja lapsen tukemisesta ihan yleisellä tasolla.


Tänä iltana ulkona myrskyää. Lasissa on keskiviikkopunkku, joulukuusi näyttää ihanalta. Ruoka kypsyy itsekseen uunissa, M tekee läksyjä tässä vieressä ja jannut leikkii ylhäällä. Martta varastaa joulukuusesta koristeita. Huomenna on torstai ja kohta on taas viikonloppu. 


Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...
Lähetä kommentti
Lue lisää

koekaniini - mukana tutkimustyössä

Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle.  Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...
Lähetä kommentti
Lue lisää