Sairaanhoitajan
huumori on tunnetusti pikimustaa, niin on lääkärinkin. Mitä vakavammista
asioista puhutaan, sitä mustemmaksi huumori muuttuu. Se on keino suojata
itsensä niiltä karuilta tosiasioilta jotka näyttäytyvät meidän kaikkien edessä
päivittäin, puhelimessa, klinikalla, sairaalassa. Viereisessä
terveyskeskuksessa on harvemmin iso hätä. Meillä se on jokapäiväistä. Oli
kyseessä sitten läheisen suru, rakkaan huoli, vakava sairaus tai kuolema. Kyllä
meistä jokainen välittää ihan oikeasti, joskus liikaakin, jos nyt liikaa voi
välittää...
”Pakkoko näitten
kaikkien on just tänään saada keuhkosyöpä... kun joka helkkarin lääkäri on
konferenssissa!”
”Voitko nyt käydä
napsauttelemassa hiirellä sen kuolintodistuksen, kun hautaustoimisto soittaa
vartin välein että niillä on uuni kuumana”
”On
valintakysymys haluaako kuolla munuaisella vai ilman, kun kuolee kumminkin.”
”Nää voi nyt
lakata tippumasta, ei ole lääkärin elämää tää että kaikki kuolee käsiin samalla
viikolla.”
...kirjaan
raporttiin; ”Asiakas soittaa selkeästi päihtyneenä... vaikuttaa ahdistuneelta.”
”Asiakas ei voi hengittää, neuvon
tilaaman ambulanssin, asiakas ei halua.””Asiakkaan läheinen soittaa, ja
ilmoittaa potilaan kuolleen viikonlopun aikana. Neuvon asiakkaan läheistä miten
lääkitykset perutaan apteekissa.”
Viikonloppuna on
tavallista. M aloittaa tenniksen, me käydään kaupassa ja sunnuntaina leikitään taas Topin kanssa.
Tennis
osoittautui odotettua edullisemmaksi harrastukseksi. Harrastaminen on noin
keskimäärin hintavaa. Kiipeily maksaa 120 euroa kuukaudessa, jalkapallo 230
euroa 12/viikkoa, uimakoulu 75 euroa kuukaudessa, Tae Kwon Do 145 euroa
kuukaudessa ja siihen päälle vyökokeet. Tennistä saa pelata viisi kertaa
satasella kun sama määrä ratsastustunteja on 180 euroa.
Vanhempina me
ollaan tässä asiassa laiskoja. Viikolla tehdään töitä ja päivät on kaikken kannalta pitkiä.
Iltaisin ei ole sen enempää aikaa kuin haluakaan harrastaa. Viikonloppuisin meistä kumpikaan ei ole valmis
viettämään päiväänsä kentänlaidalla, pelimatkoilla tai kilpailuissa. Ainakin nyt, kun lapset
on kuitenkin vielä pieniä, pitää harrastamisenkin olla kivaa ja vaivatonta.
Lauantaiaamuisin voi hyvin juoda tunnin kahvia tennisklubilla, ykdeksästä kymmeneen. Klubi on kulman takana, jos ei satais, vois hyvin vaikka kävellä.
Toinen valmentajista on englannista, toinen venäläinen. Ero amerikkalaiseen lähestymistapaan lasten harrastuksissa on suuri. Alkuun M näyttää lähinnä järkyttyneeltä. Puolivälissä mä olen melko varma että se tunnin päätyttyä ilmoittaa ettei se koskaan enää palaa tänne. Sit se osuu palloon... kerran, kahdesti ja kolmesti. Tunnin jälkeen sillä on punaiset posket ja se huokuu intoa; "Mom, can I keep doing this... I LOVE tennis!!!!"
Huomenna on taas maanantai. Kaisa imuroi yläkertaa. Eilen ostettu Victor tekee töitä alakerrassa. Lauma meinaa että ne menee naimisiin, ja sit meille tulee paljon pikkuimureita.
Kommentit
Lähetä kommentti