mökillä maailmalla

"Konttorilla" täällä Deer Lakella

Päivästä tulee kuuma vaikka vielä on viileää. Mun toimistosta, tästä yläterassilta avautuu ihan mieletön maisema järvelle ja vastapäätä kohoaviin kukkuloihin, veden liplatus säestää näppäimistön naputusta ja naapurin vene kolisee laituria vasten. Pieni mies istuu mun kännykän kanssa ja katselee vanhoja valokuvia, yllättävän hyvin ne on pärjänneet, nyt jo kolmatta päivää ilman padejään ja pelaamista. Netti toimii täällä niin hitaasti että se on varattu aikuisten työskentelyyn, ei lasten pelaamiseen ja toisaalta onhan täällä tekemistä muutenkin.

Yläterassi ja alaterassi ja laituri.

Kesämökkeilyä pidetään suomalaisena tai siis pohjoismaisena juttuna ja aika ainutlaatuisena maailmassa. Itsekin luulin ettei muualla ole kesämökkejä ja mökkikulttuuria. Luulin väärin. Täällähän mekin nyt ollaan, itäisessä Washingtonissa, järven rannalla – ystävien kesämökillä. Täällä on kesämökki kesämökin vieressä ja näitä tämänkaltaisia järviä on täällä paljon. Järven toisessa päässä on leirintäalue ja uimaranta. Yhdysvalloissa on yli 9 miljoonaa kesämökkiä ja loma-asuntoa. Paljon vähemmän toki kuin Suomessa missä jokaisella tuntuu olevan se oma mökki, tai melkein sillä Suomessa on reilut 500.000 loma-asuntoa. Mökkeilykulttuuri ei siis sellaisenaan olekaan ihan niin ainutlaatuinen kuin minä sitä pidetään. Omassa ystäväpiirissä kesämökkejä on paljon, vuoristossa, järvien rannoilla ja merenrannassa. Yhdenkään omistaja ei ole suomalainen. Yhteistä mökeille on että niillä vietetään lomat ja viikonloput, niitä lainaillaan ystäville ja kaverit kutsutaan kylään. Kuulostaako tutulta?

Viikonloppuna poikien kummivanhempien mökillä Ronaldissa. Se on vuoristomökki.

Tämä mökki jolla me nyt ollaan on ollut tässä perheessä jo pitkään. Isoäidin jokainen aviomies on rakentanut oman lisäsiipensä kuin korostaakseen omaa omistusoikeuttaan, ei niinkään mökkiin vaan siihen isoäitiin. Lopputuloksena on mielenkiintoinen yhdistelmä huoneita ja käytäviä, terasseja siellä ja täällä. Ainut mikä pysyy lävitse talon on 60-luvun tyyli huikean värisine pitkänukkaisine kokolattiamattoineen ja marmorijäljitelmä kylppäreineen, niin karmaisevia yhdistelmiä että ne ovat jo kiistattoman upeita, paitsi silloin kun allekirjoittanut irroittelee koiran ripulikakkaa kokolattiamaton pitkistä karvoista aamupuhteenaan. Silloin olisin kiitollinen lyhyemmästä nukasta tai vaikka vinyylilattiasta.

Niin kauhea että se on jo aivan järjettömän hieno.

Kahvi jäähtyy pressopannussa ja käyn keittämässä tuoreen pannullisen aamiaisen seuraksi. Pian meillä on taas kolme lasta järvessä. Saatan napata kirjan kainaloon ja lampsia itsekin aurinkoiselle laiturille. Polkuveneestä hyppääminen on niistä ehkä parasta ikinä ja toiseksi parhainta on se loputon ilmapatjalla seisomaan nouseminen ja veteen kaatuminen. Muistan elävästi miten hauskaa se oli lapsena ja onhan se aika kivaa edelleen, siis se ilmapatjailu kun ei meillä lapsena mitään polkuveneitä ollut. Iltapäivään mennessä järvenselkä täyttyy uimareista, suppailijoista, veneistä, vesihiihtäjistä ja vesiskoottereista. Muistelen että niistä oli joskus aikanaan puhetta Suomessa, Suomi on hiljainen maa, täällä kaikki on enemmän tai vähemmän äänekästä, tiskikoneesta alkaen.

Poluveneestä järveen.

Mökkeily on rentouttavaa. En muistanutkaan miten hyvltä se tuntuu kun kännykkä ei toimi ja netti on niin hidas että ehtii hörppimään monta kulausta kahvia sivun latautuessa. Ei ole kiire mihinkään ja aika kuluu aamiaisesta lounaaseen, lounaasta iltapäivä oluseen ja lopulta iltaruokaan. Aamulla aloitetaan alusta. Lapset kysyy multa että saadaanhan me tulla tänne takaisin, toivon että saadaan. Minäkin tulisin mielelläni.