Siirry pääsisältöön

kuukauden kymmenen - elokuu


Mietteitä elokuun ensimmäisinä päivinä. Miltä tuleva kuukausi näyttää, mitä mietin? Kysymykset olen napannut Sadulta ja lopussa on linkki heinäkuun kymmeneen.

Aika salaisella rannalla. Täällä luonnonvedet ovat keskimäärin puhtaita ja niissä uidaan paljon. 


Kuukauden ensimmäisen aamun ensimmäinen ajatus:

Elokuun eka... pakko saada uutiskirje ulos ennen kuin teen mitään muuta. Markkinaraportti, toisen kvartaalin tilanteesta, palkinto jonka pokkasin ja sit jotakin vähän yleisesti mielenkiintoisempaa. Onneks kaks ekaa on valmiina ja kolmas pitää vaan keksiä. Ehkä sen jälkeen ehditään lasten kanssa uimaan. 



Tämän kirjan aion lukea:

Yllätin itseni heinäkuussa ja luin kaksi ihan oikeeta kirjaa, Tara Westoverin “Educated” (Opintiellä) ja Cece Bellin “El Deafo”. Näistä kahdesta loistavasta lukukokemuksesta innostuneena aloitin elokuun ensimmäisen kunniaksi uuden kirjan Delia Owensin ”Where the Crawdads Sing” ja olen pahasti koukussa taas kerran. 

Ihania kirjoja jokainen. 


Työasia, jonka aion saada valmiiksi:

Mun työ ei taida koskaan valmistua. Pari kauppaa pitäis saada kasaan ja löytää asiakkaille sopivat kodit. Mun työreviiri on laaja, se kulkee miljoonakaupungin pohjoisesta rajasta etelään ja idästä länteen, tuhansia neliökilometrejä ja tunteja auton ratissa. Ehkä jollakin tapaa alueen laajuutta kuvaa se että auton mittariin kertyy vuodessa reilut 32.000 kilometriä vaikka työskentelen taajama-alueella.

Työasia, jonka tiedän roikkuvan puolivalmiina vielä tämän kuukauden jälkeenkin:

No ne nettisivut. Elokuun lopussa valokuvaaja saa ottaa uudet kuvat musta, ne jos sais alkuun päivitettyä kaikkialle niin oltais jo vähän pidemmällä. Työ on sellainen ikuinen keskeneräisyyksien kierre, etenkin tälläinen mun työn kaltainen projektityö. Yksi asiakas saa kotinsa ja toisen kanssa lähdetään etsimään sitä unelmien kotia, oli se sitten ensiasunto, perhekoti tai unelmien luksuskoti trendikkäässä naapurustossa. 

Mutta ajatelkaa miten ihanaa olis jos pyykinpesu vois valmistua? Onko mikään turhauttavampaa kuin se että kolme minuuttia pyykinpesun jälkeen pyykkikorissa on taas likaisia vaatteita...

Mun kampaajan työtuoli aamulla... samanlaista hommaa toisenlaisessa mittakaavassa.

Lausahdus, josta saan juuri nyt energiaa arkeeni:

En mä edelleenkään näitä lausahduksia... jotenkin mietelauseihmiset on mun mielessä niitä tyyppejä jotka kirjailee autonsa erilaisilla tarroilla, tyyliin ”make love not war”. Mä oon nyt kaksi päivää yrittänyt saada teille kuvaa sellaisesta autosta, ei osunut kohdalle... 

Ruoka, jota aion kokeilla:

Ruoka. Ainakin kerran viikossa mietin miksi ihmisen, etenkin lasten, pitää syödä ihan jokainen päivä. Olis vaan niin paljon kätevämpää jos ruokaa vois laittaa vaan silloin kun on keittiöinspis. Keittäminen ispiroi enemmän syksyllä ja kesäisin tulee lähinnä heitettyä jotakin grilliin ja tehtyä salaatti sen kaveriksi. Ne viimekuiset kukkakaaliwingsit on muuten meidän perheen uusi suosikki.

Mikään ei voita itsepoimituista mustikoista leivottua mustikkapiirakkaa. 


Tässä kuussa tapahtuvista asioista eniten olen laittanut aikaa tämän suunnitteluun ja nyt se viimein toteutuu:

Olen vuosia suunnitellut mitä mä teen sitten kun lapsia ei enää tarvitse herkeämättä vahtia uima-altaalla ja rannalla. Nyt kun se viimein toteutuu huomaankin kaikesta haaveilusta huolimatta olevani asian kanssa vähän hukassa.

Uimakoe altaalla. Uimakokeen läpäisseet saavat olla altaassa ilman aikuista.


Asia, joka tuntuu ristiriitaisimmalta:

No just toi tossa yllä, ettei jotenkin osaakaan ottaa sitä omaa aikaa ja tilaa kun se yhtäkkiä on saatavilla.

Mustikassa lasten kanssa.


Yksi tavoite, joka on mahdollista saavuttaa:

Lapset kouluun syyskuuksi! Se on mahdollinen ja melko todennäköinenkin – sellainen kepeä – elokuun tavoite. Siihen liittyy taas kerran se jokavuotinen vihko-lyijykynä-kansio-välilehti-kopiopaperi ostoskierros, täällä kun jokainen ostaa omansa. Siellä mä seison pian taas kaupassa kaikkien muitten vanhempien kanssa miettimässä minkälaista kansiota se opettaja nyt tarkoittikaan ja pitääkö niissä vihkoissa olla minkälaiset viivoitukset ja kun merkin A liimaa ei ole niin käviskö merkki B ehkä kuitenkin?



Minkä asian haluaisin lasteni muistavan tästä kuukaudesta:

Mustikanpoiminta meni heinäkuulle, mutta sadonkorjuu maalla tulee vastaan kuun puolivälissä. Isot leikkuupuimurit on meidän kaupunkilaislapsille uusi kokemus. Mutta ennen kaikkea haluan että ne muistaa kesän ja likaiset varpaat ja uimaretket. Sen miten mustikanpoiminnan jälkeen pulahdettiin hyiseen jokeen tai kuinka kavereitten kanssa hengattiin järvellä ja uima-altaalla.

Tättis lähtee huomenna viikon leirille. Toivon että leirikokemus on yhtä antoisa kuin edellisetkin, että se antaa itsevarmuutta ja työkaluja lähteä yläkoulun erilaiseen maailmaan syyskuussa. Muistan vielä itse sen kipuilun kahden maailman välillä, kuinka alakoulu tuntui pieneltä ja yläkoulu odotti yhtäaikaa kiehtovana ja pelottavana.


Hyisessä joessa vilvoittelemassa mustikkaretken jälkeen.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän