Siirry pääsisältöön

61. päivää koronaa - kaikki hyvin

Pyykkiä tulee silti.

Myönnän auliisti, ja monen avoimeksi kauhuksi, että meidän kolme lasta on olleet yöpaidoissa nyt 39 päivää. Kyllähän nyt päivävaatteisiin pitää vaihtaa sanoo poikien englantilainen kummitätikin. Ai miksi, kysyn minä... pyjama on mukava ja sen voi vaihtaa puhtaaseen vaikka jokainen ilta, niin että yöpaidoissa on oltu. Yöpaidoissa on käyty metsäretkellä, pyöräretkellä ja kävelyllä. Yöpaidassa on osallistuttu karatetunnille ja terapiaan, ja ihan helposti vielä, tosin nyt kun ilmat ovat lämmenneet vaihdetaan shortsit ja t-paidat päälle ulkoillessa, lähinnä d-vitamiinin saannin turvaamiseksi. Yöpaidoista huolimatta päivittäin pestään hampaat kahdesti, harjataan hiukset ja peseydytään, niin että on joku roti sentään.

Pakko toki myöntää etten itsekään ole ollut niissä niin sanotuissa oikeissa vaatteissa kuuteen viikkoon. Pukeutumiseksi riittänee legginsit ja huppari tai shortsit ja t-paita, sellaiset mukavat ja joustavat shortsit. Viimeiset kynsilakat hinkkasin pois varpaista eilen kun katsottiin elokuvaa ja mietin että yksi tärkeä oppi näille kolmelle on ettei pandemian väijyessä kulman takana kannata tosiaankaan laittaa kirkkaanpunaista kestolakkausta varpaisiin. Ja kyllä, täällä moni mieskin lakkaa varpaankynnet.

Meillä on oikeastaan nykyään aika mukavaa. Näiden viikkojen aikana kolmikko on oppinut paljon tärkeitä taitoja. Ne osaa nykyään pestä pyykkiä, siivota, leipoa ja paistaa munakkaan aamiaiseksi. Sillä pääsee loppupeleissä pitkälle, pidemmälle kuin monella koulussa opitulla taidolla. Itse en esimerkisi ole tarvinnut derivointia kertaakaan sen jälkeen kun kirjoitin ylioppilaaksi 30-vuotta sitten, mutta hellaa ja pyykinpesukonetta tulee käytettyä päivittäin.




Tättis halusi lukujärjestyksen ja tein sille sellaisen. Saatesanoina että järjestystä saa vapaasti muokata, pääasia on että asialliset hommat hoidetaan ja muuten voidaan olla yöpaidoissa kuin ellun kanat konsanaan.











Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

rahat on loppu, mutta myydään volvo

Hesarin kolumnisti ravistelee suomalaisia amerikasta käsin. Tällä kertaa aiheena oli peruskoulu. Kommenttikentässä ollaan takajaloillaan ja pyritään dissaamaan kolumnistin kirjoitusta oikealta ja vasemmalta, osa kutsuu suoraan jopa idiootiksi. Välissä muutama kannustaa ja tukee. Jokainen ulkosuomalainen tietää ihan hyvin ettei suomalaisen yhteiskunnan epäkohtiin saa puuttuua ulkoa käsin. Ei vaikka joskus täytyy mennä kauas nähdäkseen lähelle. Vain suomessa asuva suomalainen saa arvostella suomen terveydenhuoltoa, koululaitosta tai verotusta. Ulkosuomalaisen tulee kiittää ja kumartaa, ymmärtää että on lottovoitto syntyä Suomeen. Vaan onko se ihan oikeasti lottovoitto? Miksi niin moni lähtee? Miksi niin moni niistä lähtijöistä palatessaan päättää lähteä uudestaan; ”heti kun vaan voi!” Miksi niin moni lähtijöistä tietää jo lähtiessään ettei aio palata? Miksi ulkosuomalainen ei halua asua Suomessa, vaan tyytyy kärräämään lomiltaa mukanaan kalliita desingnesineitä ja vaatteita? Miksi?...

mitä suomi ajattelee?

Pakolaiskeskustelu riehuu Suomessa marginaaliryhmien heitellessä ilotulitteita, kiviä ja polttopulloja. Toisaalla suljetaan raja ihmismuureilla. Media mässäilee tapahtumilla, kuin silläkin että pieni ryhmä niistä pakolaisista haluaa kivempaan paikkaan tai osoittautuu rikollisiksi. Kaksi pientä ryhmää. Paljon näkyvyyttä. Myös kansainvälisessä mediassa. Toisaalla hiljainen osa kansalaisia auttaa, antaa omastaan ja tekee vapaaehtoistyötä sen saman pakolaisryhmän hyväksi. Joku älähtää että ne tulee huvikseen, paremman elämän toivossa ja toinen muistuttaa että harva haluaa jättää kotiaan ihan vaan huvin vuoksi. Ei Suomikaan sentään niin ihana maa ole. Siinä ääripäitten välissä on hiljainen massa. Se joka hiljaisesti hyväksyy tain hylkää. Se ryhmä joka ei äänekkäästi vastusta sen enempää kuin puolustakaan. Haluaisin tietää mitä se hiljainen massa ajattelee. Haluaako Suomi oikeasti avata vai sulkea ovensa? Pelkääkö Suomi oikeasti monikulttuurisuutta? Uskooko Suomi oikeasti et...

Konsensus Kari

sunnuntaina me syödään pullaa Itku pitkästä ilosta, paha paljon nauramasta. Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee. Mies se tulee räkänokastakin, vaan ei tyhjän naurajasta. Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla. Vaatimattomuus kaunistaa. Suomalainen asenne elämään on kurinalainen. Kärsimyksen kautta päästään voittoon ja kurinalaisuus palkitaan. Arjen kuuluu tuntua harmaalta ja arkiselta, sillä ilman harmautta ei juhlakaan tuntuisi juhlalta. Vaikka kasvava osa suomalaisista ei tunnusta uskontoa, eroaa kirkosta ja haluaa pysyä kaukana jumalasta, varjostaa suomalaista ajattelua ja kulttuuria edelleen luterilaisuus, tietynlainen tarve itsensä rankaisemiseen, askeesiin ja kieltäytymiseen. Oli sitten kyse liiasta kivasta, liikunnasta, sokerista tai mistä tahansa mukavasta. Martta mahtuu edlleen syliin Hyvä ihminen syö puolukoita ja ruisleipää. Hyvän ihmisen lapset eivät syö sokeria, lisäaineita, väriaineita tai oikeastaan mitään muutakaan kivaa. Hyvän ihmisen lap...