Siirry pääsisältöön

kahdeksan jaettuna kahdella



Pieni poika katsoo minua kulmat kurtussa ja kysyy voidaanko pitää vähän taukoa? Katson kelloa, se on pian yksitoista ja me ollaan edelleen sen ensimmäisen matikantunnin kimpussa, vastaan että pidetään vaan. Kuinka pitkään? Vartti? Okei.

Jannu palaa takaisin alakertaan ennen kuin lakisääteinen kahvitauko on päättynyt ja moiskauttaa pusun mun poskelle, olet ihana äiti. Pussaan takaisin ja vastaan että niin sinäkin, enää kolme tehtävää, viimeiset viisitoista laskua - murtolukuja. Päättäväisesti poika istuu takaisin tuolille ja me palataan takaisin hommiin. Luen tehtävän ja kirjoitan vastaukset, poika itse laskee mun avustuksella. Kymmenen jaettuna kahdella? Kaksikymmentä tulee topakka vastaus. Ookoo, kymmenen JAETTUNA kahdella on kaksikymmentä? Ei, kun kaksitoista... viisi, se on VIISI. Oletko varma? Olen. Kirjoitan vastauksen tietokonesovelluksen lomakkeeseen. Kun kaikki tehtävät on tehty, me katsotaan kertausvideo, kun alligaattori kertoo että 12/8 voidaan supistaa etsimällä kummallekin numerolle yhteiset jakajat pojan ilme kirkastuu ja se hihkaisee; ”Äiti, sä opetit tän mulle just!!!!! Ne on 2 ja 4!!!! Mä osaan!” Me heitetään yläviitoset mutta salaa mietin osaako se tän myös huomenna kun hommaa jatketaan.



Me ollaan istuttu aurinkoisessa keittiössä tekemässä matematiikan oppituntia yli kaksi tuntia. Opettajan lähettämässä viikko-ohjelmassa tähän olisi pitänyt mennä oppilaalta maksimissaan 40 minuuttia ilman aikuisen apua. Tiedän että se on mahdollista, meillä on kaksi muuta lasta ja pienen ahertajan veli suoriutui omastasta matematiikantunnistaan alle puolessa tunnissa ja siinä vaiheessa kun me ollaan päästy matikan loppuun, on veli ja sisko jo aikaa sitten tehneet kaikki tehtävänsä ja siirtyneet sohvalle lukemaan kirjaa. Tässä nuorellamiehellä on vielä jäljellä lukeminen, kirjoittaminen ja muutama muu, onneksi ne sujuvat lapselta paremmin, laadusta en mene takuuseen. Väsymys ja kiire leikkimään painavat vaakakupissa.

Laitan opettajalle viestiä että vastaukset on mun kirjoittamia, ylenmääräisen turhautumisen vähentämiseksi, minä olen kirjuri ja nuorimies laskee. Lapsen erityisopetussuunnitelmassa sanotaan että lapsella on oikeus käyttää matematiikan opetuksessa apuvälineitä ja antaa vastaukset sanallisesti, en minä sitä siksi tee, vaan välttääkseni kyyneleitä ja ärräpäitä. Sujuu helpommin näin. Opettaja vastaa ja kiittää että huolehdin lapsen mukautetusta opetuksesta, kysyy kauanko meillä sen matematiikan parissa istutaan pävittäin ja vastaan reippasti että kyllä meillä tähän yhteen aplikaatioon kuluu iloisesti pari tuntia ja sitten on ne kaksi muuta, mutta ne on helpompia.

Nettikoulun järjestäminen lapselle kuin lapselle on haastavaa. Miten hoidetaan opetus kun videot ja teksti riittävät monelle lapselle vain vähän matkaa... Seuraan tätä aitiopaikalta kolmen lapsen äitinä. Kolme erityislasta, mutta vain yhdellä kolmesta oppimisvaikeuksia. Monen erityislapsen vanhemman suurin huoli on ollut erityisopetussuunnitelmien toteutuminen nyt kun lapset ovat kotiopetuksessa. Realiteettihan on se että moni meistä vanhemmista istuu nyt kaikkien muitten jakkaroitten lisäksi koulunkäyntiavustajan pallilla, mutta kuinka paljon on liikaa?



Seuraavassa sähköpostissa ope sanoo että yli kaksi tuntia on ihan liikaa, hän juttelee erityisohjaustiimin kanssa ja palaa asiaan. Iltapäivällä meidän on siirretty toiseen matematiikanohjelmaan ja erityisopettajan tiimi on otettu mukaan valvomaan tehtäviä. Mut vapautetaan koulunkäyntiavustajan tehtävästä. Suunnitellaan aikaa kun palataan kouluun, sitten joskus, jannu siirretään matematiikan pienryhmäopetukseen erityisopettajan johdolla.

Kaksi muuta pärjää ihan hyvin. Kummankin ohjaustiimien vetäjät pitää meidän kanssa virtuaalipalaverin muutaman viikon välein, se riittää hyvin. On helpompaa auttaa lasta omantoiminnanohjauksessa kun se vaatii seinälle kirjoitetun lukujärjestyksen johon lapsi voi tehtävän tehtyään laittaa rastin viereen tai tukea sosiaalisiataitoja kotona, ympäristössä jossa lapsi muutenkin toimii koulutyön ulkopuolella ja sosiaaliset kontaktit ovat rajallisia. Akateemisen tuen tarve onkin kinkkisempi juttu.

Erityisen tuen toteutuminen nettiopetuksessa vaihtelee koulusta, opetustiimistä ja koulupiiristä toiseen. Pienryhmäopetusta on haastavaa järjestää tilanteessa jossa oppilaat ovat omissa kodeissaan ja vanhempien mahdollisuus osallistua koulutyöhön vaihtelee. Jos erityisopetus vaatii vanhemmalta paljon ihan tavallisenkin koulunkäynnin aikana, vaatii se vielä enemmän nyt ja moni vanhempi kokee olevansa napit vastakkain koulun kanssa vaikka huomattavasti hedelmällisempää olisi tehdä yhteistyötä ja pyrkiä löytämään toimintatapoja jotka mahdollistavat oppimisen myös nyt. Jos jostakin pitää karsia, mikä on tärkeää? Mitä tehdään ja mitä jätetään tekemättä? Kuinka paljon on sopivasti? Me olemme siitä onnellisessa asemassa että meillä on hyvä työsuhde lasten opetustiimien kanssa, että vanhempana koen tulevani kuulluksi ja koulunkäynti ei haasteista huolimatta nosta hikikarpaloita otsalle sen enempää lapselle kuin lapsen vanhemmallekaan.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...

koekaniini - mukana tutkimustyössä

Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle.  Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...