Siirry pääsisältöön

toisenlaiset synttärit - päivä 64.




Ja sitten sinä täytit kaksitoista. Päivää edelsi kyyneleet ja turhautuminen, suru siitä  ettei ole syntymäpäiväjuhlia ystävien kanssa, ettei kukaan ole kuuluttamassa syntymäpäivää koulun aamunavauksessa eikä mikään ole niin kuin sen piti olla. Syntymäpäivä joka oli tuomittu tyhmäksi jo kauan ennen tärkeää päivää. Laihaa lohtua tilanteeseen toi toki se että todennäköisesti jannuilla olisi sama kohtalo, epäsyntymäpäivä epäjuhlineen. Ei Tättis ole ensimmäinen, eikä myöskään viimeinen lapsi jonka syntymäpäiväsuunnitelmat koronavirus muuttaa. Esiteiniä ei kuitenkaan juuri auta tieto siitä että sitten joskus, tämä vuosi on muistoissa erityisenä syntymäpäivänä tai että kaikki muutkin kevään lapset ovat samassa veneessä. Aivan sama, se sanoo silmiään pyöritellen.

Mutta syntymäpäivä tulee halusi tai ei. Se tulee silloinkin kun on koronakevät ja kaikki peruutettu. Se tulee silti, eikä sitä voi siirtää tai peruuttaa.

Somessa on ollut postauksia autoparaateista, kylteistä ja ikkunajuhlista. Tättis ei halunnut näistä mitään. Ihan tyhmää se sanoi. En tosiaankaan halua ketään pihalle seisomaan tai tööttäämään kadulle, kamalaa ja noloa. Niin, kaksitoistavuotiaana kaikki on noloa, eikä vähiten me vanhemmat. Ihan noloo.

Niinpä me järjestettiin Tättiksen oma päivä. Tättis sai päättää ja tältä se päivä sitten näytti. Mahtui sinne mukaan yllätyksiäkin, salaa meille hivutettu lahjapaketti jannujen kummitädiltä ja ovelle ilmestynyt yllätys. Pääasiassa kuitenkin yhdessäoloa, pelaamista, elokuvia, kävelyretki ja oman kakun leipominen. Niin, se halusi leipoa kakun mun kanssa. Tättiksen kakku. Moni haluaisi ehkä syödä syntymäpäivänä jotakin juhlavampaa kuin purkista tehtyä jauhelihakastiketta, syödä katetussa pöydässä hienoista laseista siemaillen hienoja juomia, mutta Tättis halusi jauhelihakastiketta telkkarin edessä, lempparisarjaa katsoen. Juomakin maistui parhaalta ihan suoraan tölkistä. Tättiksen oma päivä. Tättiksen näköinen.








 




 














Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

rahat on loppu, mutta myydään volvo

Hesarin kolumnisti ravistelee suomalaisia amerikasta käsin. Tällä kertaa aiheena oli peruskoulu. Kommenttikentässä ollaan takajaloillaan ja pyritään dissaamaan kolumnistin kirjoitusta oikealta ja vasemmalta, osa kutsuu suoraan jopa idiootiksi. Välissä muutama kannustaa ja tukee. Jokainen ulkosuomalainen tietää ihan hyvin ettei suomalaisen yhteiskunnan epäkohtiin saa puuttuua ulkoa käsin. Ei vaikka joskus täytyy mennä kauas nähdäkseen lähelle. Vain suomessa asuva suomalainen saa arvostella suomen terveydenhuoltoa, koululaitosta tai verotusta. Ulkosuomalaisen tulee kiittää ja kumartaa, ymmärtää että on lottovoitto syntyä Suomeen. Vaan onko se ihan oikeasti lottovoitto? Miksi niin moni lähtee? Miksi niin moni niistä lähtijöistä palatessaan päättää lähteä uudestaan; ”heti kun vaan voi!” Miksi niin moni lähtijöistä tietää jo lähtiessään ettei aio palata? Miksi ulkosuomalainen ei halua asua Suomessa, vaan tyytyy kärräämään lomiltaa mukanaan kalliita desingnesineitä ja vaatteita? Miksi?...

mitä suomi ajattelee?

Pakolaiskeskustelu riehuu Suomessa marginaaliryhmien heitellessä ilotulitteita, kiviä ja polttopulloja. Toisaalla suljetaan raja ihmismuureilla. Media mässäilee tapahtumilla, kuin silläkin että pieni ryhmä niistä pakolaisista haluaa kivempaan paikkaan tai osoittautuu rikollisiksi. Kaksi pientä ryhmää. Paljon näkyvyyttä. Myös kansainvälisessä mediassa. Toisaalla hiljainen osa kansalaisia auttaa, antaa omastaan ja tekee vapaaehtoistyötä sen saman pakolaisryhmän hyväksi. Joku älähtää että ne tulee huvikseen, paremman elämän toivossa ja toinen muistuttaa että harva haluaa jättää kotiaan ihan vaan huvin vuoksi. Ei Suomikaan sentään niin ihana maa ole. Siinä ääripäitten välissä on hiljainen massa. Se joka hiljaisesti hyväksyy tain hylkää. Se ryhmä joka ei äänekkäästi vastusta sen enempää kuin puolustakaan. Haluaisin tietää mitä se hiljainen massa ajattelee. Haluaako Suomi oikeasti avata vai sulkea ovensa? Pelkääkö Suomi oikeasti monikulttuurisuutta? Uskooko Suomi oikeasti et...

Konsensus Kari

sunnuntaina me syödään pullaa Itku pitkästä ilosta, paha paljon nauramasta. Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee. Mies se tulee räkänokastakin, vaan ei tyhjän naurajasta. Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla. Vaatimattomuus kaunistaa. Suomalainen asenne elämään on kurinalainen. Kärsimyksen kautta päästään voittoon ja kurinalaisuus palkitaan. Arjen kuuluu tuntua harmaalta ja arkiselta, sillä ilman harmautta ei juhlakaan tuntuisi juhlalta. Vaikka kasvava osa suomalaisista ei tunnusta uskontoa, eroaa kirkosta ja haluaa pysyä kaukana jumalasta, varjostaa suomalaista ajattelua ja kulttuuria edelleen luterilaisuus, tietynlainen tarve itsensä rankaisemiseen, askeesiin ja kieltäytymiseen. Oli sitten kyse liiasta kivasta, liikunnasta, sokerista tai mistä tahansa mukavasta. Martta mahtuu edlleen syliin Hyvä ihminen syö puolukoita ja ruisleipää. Hyvän ihmisen lapset eivät syö sokeria, lisäaineita, väriaineita tai oikeastaan mitään muutakaan kivaa. Hyvän ihmisen lap...