Siirry pääsisältöön

toisenlaiset synttärit - päivä 64.




Ja sitten sinä täytit kaksitoista. Päivää edelsi kyyneleet ja turhautuminen, suru siitä  ettei ole syntymäpäiväjuhlia ystävien kanssa, ettei kukaan ole kuuluttamassa syntymäpäivää koulun aamunavauksessa eikä mikään ole niin kuin sen piti olla. Syntymäpäivä joka oli tuomittu tyhmäksi jo kauan ennen tärkeää päivää. Laihaa lohtua tilanteeseen toi toki se että todennäköisesti jannuilla olisi sama kohtalo, epäsyntymäpäivä epäjuhlineen. Ei Tättis ole ensimmäinen, eikä myöskään viimeinen lapsi jonka syntymäpäiväsuunnitelmat koronavirus muuttaa. Esiteiniä ei kuitenkaan juuri auta tieto siitä että sitten joskus, tämä vuosi on muistoissa erityisenä syntymäpäivänä tai että kaikki muutkin kevään lapset ovat samassa veneessä. Aivan sama, se sanoo silmiään pyöritellen.
Mutta syntymäpäivä tulee halusi tai ei. Se tulee silloinkin kun on koronakevät ja kaikki peruutettu. Se tulee silti, eikä sitä voi siirtää tai peruuttaa.

Somessa on ollut postauksia autoparaateista, kylteistä ja ikkunajuhlista. Tättis ei halunnut näistä mitään. Ihan tyhmää se sanoi. En tosiaankaan halua ketään pihalle seisomaan tai tööttäämään kadulle, kamalaa ja noloa. Niin, kaksitoistavuotiaana kaikki on noloa, eikä vähiten me vanhemmat. Ihan noloo.

Niinpä me järjestettiin Tättiksen oma päivä. Tättis sai päättää ja tältä se päivä sitten näytti. Mahtui sinne mukaan yllätyksiäkin, salaa meille hivutettu lahjapaketti jannujen kummitädiltä ja ovelle ilmestynyt yllätys. Pääasiassa kuitenkin yhdessäoloa, pelaamista, elokuvia, kävelyretki ja oman kakun leipominen. Niin, se halusi leipoa kakun mun kanssa. Tättiksen kakku. Moni haluaisi ehkä syödä syntymäpäivänä jotakin juhlavampaa kuin purkista tehtyä jauhelihakastiketta, syödä katetussa pöydässä hienoista laseista siemaillen hienoja juomia, mutta Tättis halusi jauhelihakastiketta telkkarin edessä, lempparisarjaa katsoen. Juomakin maistui parhaalta ihan suoraan tölkistä. Tättiksen oma päivä. Tättiksen näköinen.








 




 














Tunnisteet

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...
Lähetä kommentti
Lue lisää

koekaniini - mukana tutkimustyössä

Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle.  Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Davi

Pieni käsi ottaa tiukasti kiinni mun kädestä, käännän katseeni käden omistajaan, ruskeasilmäiseen poikaan, jonka paita on päällä takaperin, napit selässä. Lapsen katse on tarkka ja kysyvä: Kuka sinä olet? Katson lasta, laskeudun hänen tasolleen ja hymyilen, kysyn, onko hän kenties Davi? Kerron hänelle olevani Ms M. Poika nyökkää. On vuoden toinen kouluviikko ja eskarilaisten ensimmäinen koulupäivä. Davi on viisivuotias eskarilainen ja yksi koulun monikielisistä oppijoista.  Muutama päivä myöhemmin sama pikkumies juoksee perässäni koulun käytävällä ja takertuu kahdella kädellä mun jalkaan. Toinen koulun MLL*-opettajista seuraa perässä ja muistuttaa pientä poikaa, että hänen pitäisi olla ruokailemassa luokkatovereittensa kanssa. Kommunikaatiovälineenä ovat lähinnä viittomat ja taskutulkki sillä yhteistä kieltä meillä ei vielä ole. Saatan pojan ruokasaliin opettajan kanssa ja pääsen lopulta jatkamaan omaa matkaani. Pienestä takiaisesta tulee kuitenkin vakituinen seuralainen myös minul...
Lähetä kommentti
Lue lisää