Siirry pääsisältöön

jälkkäriksi jäätelöä ketsupilla

täyttä tohinaa eläinlääkäriaseman aulassa


Koirien leikkideitissä, tai siis koiranpentujen leikkideitissä on jotakin sanomattoman suloista. Torstai-iltana pakkasin autoon itseni, Martan ja Martan lohduksi M:n. Tällä kertaa Martta matkusti mun sylin sijasta M:n sylissä takapenkillä. Tavoitteena on luoda sille peloton suhde autoiluun ja toistaiseksi se on selkeästi vielä ihan liian pieni matkustamaan auton lavalla kennelissä, sen opin aika karvaisesti tiistaina.  

Siitä tiistaisesta...

Andrew Gowen/Flickr RF/Getty Images

Koiran pitäminen autossa irrallaan ja jopa kuljettajan sylissä ei ole laitonta. Täällä näkeekin melkoisia virityksiä aina välillä sellaisten lehmän kokoisten koirien istuessa kujettajan sylissä tai roikkuessa ulkona kuljettajanpuoleisesta ikkunasta. Vaarallista moinen toki on. Vaarallista on myös sähköpostien lukeminen ja kirjoittaminen liikenteessä, tai hampurilaisateriansyöminen ajaessa tai meikkaaminen moottoritiellä. Niitäkin näkee, ja niistä vain se sähköpostien lukeminen ja lähettäminen on laitonta. Valokuvaaminen ajaessa saattais epäilemättä solahtaa samaan listaan niitten sähköpostien kanssa. Sitä tunnustan tekeväni usein. 

Bambu Productions / Getty Images

Liikenneturvallisuuden kannalta olis epäilemättä ollut paras valinta pistää Martta kakkaiseen kenneliinsä. Koiran sopeutumisen ja kasvattamisen kannalta se taas olis ollut surkeaakin surkeampi vaihtoehto ja siksi päädyin olemaan tekemättä niin. Kahdeksanviikkoinen karvapallero taas ei pysy takapenkillä, vaan mahtuu penkkien alta jalkatilaan ja on omiaan näin aiheuttamaan todellisia vaaratilanteita. Kokonaisuuden kannalta paras paikka sille oli mun sylissä missä se pysyi rauhallisena, ja aamupäivän hiljaisessa liikenteessä me ajeltiin kaikessa rauhassa kotiin. Tiistainen taisi olla toinen kerta ikinä kun mulla kulkee omassa autossa koira ilman että se on kennelissä, koirakalterin takana tai etujalkatilassa matkustajan valvonnassa..




Sit asiasta aidanseipääseen. Eilen tiputettuani lapset kouluun, joo ajoin ne kouluun kun halusin hetken jutella O:n opettajan kanssa ja pahoitella omaa kämmäystäni. Sain anteeksi. Niin, eilen tiputettuani lapset kouluun ajelin ruokakauppaan. Meidän lähikaupassa oli selkeesti kaikki muutkin. Törmäsin siellä ensin luonnotieteen opetuksen vapaaehtoiseen vanhempaan Brendaan, siihen jonka opastuksessa mä vedän omien lasteni luokille luontoretkiä muutaman kerran vuodessa. Sit törmäsin lähinaapuriin Monikaan ja me juteltiin meidän lasten katkenneista käsistä ja bussitädistä ja kaikesta muustakin. Kolmas naapuri Ola lupasi lähettää mulle Värttinän biisin puolalaisen bändin laulamana ja neljäs, Jessica oli ostamassa illaksi ruokaa lastenvahtia varten. Mä oli ostamassa ruokatarvikkeita naapurin syöpäpotilaan illallista varten ja meidän omaan perjantaipizzaan.

No se neljäs naapuri Jessica, jolla on maailman ihanimmat lapset Emi 4v ja Judah 2v. Kertoi olevansa illalla menossa jonnekin synttäreille. Arska oli työmatkalla ja sitteri oli se viimeinen oljenkorsi jota pikku Emi pelkää. Emi oli kysynyt Jessicalta et miks ne ei saa tulla meille ja Jessica oli sanonut ettei se nyt näin nopeesti järjesty ja on perjantai ja... Kuuntelin selitystä ja totesin että tottakai ne saa tulla meille. Mitäs me nyt perjantai-iltana tehdään? Paistetaan pizzaa, lapset katsoo leffaa ja me avataan pullo viiniä. Kyllä siinä kaksi menee kolmen oman seassa.

Ai miks mä kerron tätä sekalaista sepustusta? No koska musta on vaan niin kertakaikkisen ihanaa asua naapurustossa jossa voin kärrätä kuudeksi ruuan pöytään naapureille ja ottaa toisen lähinaapurin lapset meille jotta niitten äiti pääsee synttäreille. Siis se että se on niin helppoa ja itsestäänselvää. Ettei siihen liity minkäänlaista jäykkyyttä, vaan me ollaan oikeesti kuin yhtä suurta perhettä. On ihanaa että kun naapurin lapsukaiset tulee meille ne solahtaa joukkoon ilman että tuntuu siltä et mä vahdin jonkun lapsia. Ne on meillä kuin kotonaan, painelee yläkertaan elikkimään ja tulee keittiöön tekemään pizzaa mun kanssa. Jälkkäriksi Fredde tarjoaa niille jätskiä ja kysyy ketkä kaikki haluaa ketsuppia ja sinappia jätskin päälle ja koko joukko räjähtää nauruun.

Jessica tulee hakemaan omiaan yhdeksän jälkeen ja jämähtää meille juttelemaan ja istumaan iltaa. Yhdentoista aikaan me ollaan saatu suunniteltua Jessican ja Arskan kuviteltu euroopanturnee ja meidän lapset saattaa ne yhdessä kolmen oven päähän.


Meillä on ihana naapurusto ja korttelillinen mahtavia naapureita... Ola, Monika, Kacper, Jessica, Arick, Diana, Gina, Amy, Lisa, Ian, Aaron, Jamie, Crystal, Emma, Zach, Yin, Padma, Janet, Lawrence, Kim, Jasmina, Louise, Marcus, Sarah... 

Martta ja Monty

Monty on miltei kaksi kertaa Martan ikäinen ja kooltaan ehkä neljänneksen.

Martta ja Tolouse. Tolouse taas on puolivuotias ja järjetömän iso leikkikaveri Martalle.

Martta ja Spike. Spike on neljä kuukautta, Martta kaksi. 

Kommentit

  1. Martta on SÖDE ja mä oon tosi iloinen, että sulla on noin paljon kivoja naapureita. Vois olla toisinkin ja pitäisi pingottaa kun astuu ovesta ulos... Kivaa viikkoa sinne puolen maailmaa!
    Annika

    VastaaPoista
  2. Ensimmäistä kertaa kuulen koirien leikkideiteistä, hauska idea. Tekee niin pahaa koirat joita ei ulkoiluteta kunnolla täällä. Naapurin nuorta labbista en ole nähnyt kertaakaan kävelyllä, viedään vain hihnassa ulos etupihalle pissalle pariksi minuutiksi. Mies sentään itse menee lenkkipolulle mutta ilman koiraa. Toivon että vievät koirapuistoon ja olen vain missannut asian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mäkään tiennyt moisista ennen kuin eläinlääkäri asiasta mainitsi. Aivan loistava idea :)

      Aika jännää että juoksee ilman koiraa, luulis et olis kivemaa kaverin kanssa. Toisaalta jos koiraa ei ole koulutettu on se jatkuva repiminen siellä taluttimen toisessa päässä raskasta molemmille.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

rahat on loppu, mutta myydään volvo

Hesarin kolumnisti ravistelee suomalaisia amerikasta käsin. Tällä kertaa aiheena oli peruskoulu. Kommenttikentässä ollaan takajaloillaan ja pyritään dissaamaan kolumnistin kirjoitusta oikealta ja vasemmalta, osa kutsuu suoraan jopa idiootiksi. Välissä muutama kannustaa ja tukee. Jokainen ulkosuomalainen tietää ihan hyvin ettei suomalaisen yhteiskunnan epäkohtiin saa puuttuua ulkoa käsin. Ei vaikka joskus täytyy mennä kauas nähdäkseen lähelle. Vain suomessa asuva suomalainen saa arvostella suomen terveydenhuoltoa, koululaitosta tai verotusta. Ulkosuomalaisen tulee kiittää ja kumartaa, ymmärtää että on lottovoitto syntyä Suomeen. Vaan onko se ihan oikeasti lottovoitto? Miksi niin moni lähtee? Miksi niin moni niistä lähtijöistä palatessaan päättää lähteä uudestaan; ”heti kun vaan voi!” Miksi niin moni lähtijöistä tietää jo lähtiessään ettei aio palata? Miksi ulkosuomalainen ei halua asua Suomessa, vaan tyytyy kärräämään lomiltaa mukanaan kalliita desingnesineitä ja vaatteita? Miksi?...

mitä suomi ajattelee?

Pakolaiskeskustelu riehuu Suomessa marginaaliryhmien heitellessä ilotulitteita, kiviä ja polttopulloja. Toisaalla suljetaan raja ihmismuureilla. Media mässäilee tapahtumilla, kuin silläkin että pieni ryhmä niistä pakolaisista haluaa kivempaan paikkaan tai osoittautuu rikollisiksi. Kaksi pientä ryhmää. Paljon näkyvyyttä. Myös kansainvälisessä mediassa. Toisaalla hiljainen osa kansalaisia auttaa, antaa omastaan ja tekee vapaaehtoistyötä sen saman pakolaisryhmän hyväksi. Joku älähtää että ne tulee huvikseen, paremman elämän toivossa ja toinen muistuttaa että harva haluaa jättää kotiaan ihan vaan huvin vuoksi. Ei Suomikaan sentään niin ihana maa ole. Siinä ääripäitten välissä on hiljainen massa. Se joka hiljaisesti hyväksyy tain hylkää. Se ryhmä joka ei äänekkäästi vastusta sen enempää kuin puolustakaan. Haluaisin tietää mitä se hiljainen massa ajattelee. Haluaako Suomi oikeasti avata vai sulkea ovensa? Pelkääkö Suomi oikeasti monikulttuurisuutta? Uskooko Suomi oikeasti et...

Konsensus Kari

sunnuntaina me syödään pullaa Itku pitkästä ilosta, paha paljon nauramasta. Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee. Mies se tulee räkänokastakin, vaan ei tyhjän naurajasta. Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla. Vaatimattomuus kaunistaa. Suomalainen asenne elämään on kurinalainen. Kärsimyksen kautta päästään voittoon ja kurinalaisuus palkitaan. Arjen kuuluu tuntua harmaalta ja arkiselta, sillä ilman harmautta ei juhlakaan tuntuisi juhlalta. Vaikka kasvava osa suomalaisista ei tunnusta uskontoa, eroaa kirkosta ja haluaa pysyä kaukana jumalasta, varjostaa suomalaista ajattelua ja kulttuuria edelleen luterilaisuus, tietynlainen tarve itsensä rankaisemiseen, askeesiin ja kieltäytymiseen. Oli sitten kyse liiasta kivasta, liikunnasta, sokerista tai mistä tahansa mukavasta. Martta mahtuu edlleen syliin Hyvä ihminen syö puolukoita ja ruisleipää. Hyvän ihmisen lapset eivät syö sokeria, lisäaineita, väriaineita tai oikeastaan mitään muutakaan kivaa. Hyvän ihmisen lap...