Siirry pääsisältöön

mutta eihän siinä olis mitään järkeä!

Helmikuu on hermoja raastavaa aikaa. Ilmoittaudutaan kouluun, ja jäädään odottamaan koulupaikka-arpajaisia. Palaveerataan K:n erityisopetussuunnitelmasta (EIP), ollaan hetken onnellisia. Jännitetään arpajaispäivänä, ja ollaan taas hetki onnellisia. Suunnataan katse kohti M:n uudelleenarviointia ja EIP kokousta, pelko persiissä että ne ilmoittaa ettei se tarvitse enää mitään tukipalveluita. Kokouskutsu kolahti sähköpostiin lounasaikaan. 

Iltapäivällä puhun ensin Reksin kassa poikien sijoituksesta ensi vuonna. Kerron ettei ne ole koskaan käyneet koulua yhdessä ja että niitten laittaminen yhteen vuodeksi tuntuu musta hullulta. Reksi on samaa mieltä. Homma on sillä selvä. 

Kävelen Erityisopen luokkaan ja kysyn siltä pitääkö mun saada hermoromahdus tän asian suhteen. Se katsoo mua hämmentyneenä ja kysyy et miten niin? Mä kerron että mä pelkään että M:lta evätään sen EIP ja tukitoimet. Erityisopettajan hämmennys syvenee, se katsoo mua ja toteaa hellästi että ; ”Mutta eihän siinä olis mitään järkeä! Evätä lapselta ne tukitoimet joita se selkeästi tarvitsee. Ehei, minä tässä jo kirjoittelen sille uutta opetussuunnitelmaa ja lisäilen sinne kaikkea mitä sieltä puuttuu” Luvassa on lisää tukea siirtymätilanteisiin. Uusia apuvälineitä ja PECS kortteja tämän päivän kaltaisiin koulupäiviin, niihin joina rutiinit poikkeaa totutusta. Sellaisiin päiviin joina joudun aamulla työntämään ahdistuneen lapsen koulubussiin kuiskaten sen korvaan; ”Sä pärjäät kyllä!”

Mieli levollisena jään odottamaan M:n tiimin kokoontumista. Läsnä opettaja, erityisopettaja, koulupsykologi ja allekirjoittanut. Jälleen kerran olen pohjattoman kiitollinen kaikille näille ihanille ihmisille joiden kanssa me saadaan tehdä yhteistyötä. Tarinat kun kertoo toisenlaisista kouluista, tylyistä ihmisistä, evätyistä tukitoimista. Niitä tarinoita löytyy läheltä, omista ystävistä ja tuttavista. 

M opettelee osavaltioita






Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pikkuinen kullanmurunen, olet kamala

Partioliivin juhlakuntoon saattamiseen tarvitaan viiniä. Näillä läpysköillä kun on tarkka järjestys ja tarkat paikat liivinssä. Me telttaillaan. Tai oikeastaan minä ja kaksi lasta telttaillaan – olkkarin lattialla, koska kuka nyt tuolla karhujen ja kojoottien seassa nukkuis takapihalla – se kolmas lapsi ulostettiin käytöshäiriön takia teltasta joskus kymmenen pintaan, ja nukuttuaan ensin yläkerrassa faijansa kainalossa se pelaa nyt Minecraftia onnellisena omasta rauhasta. Kaksi telttailijaa nukkuu vielä. Tilanteen autenttisuuden lisäämiseksi alakerran ikkunat on apposen auki ja mä juon aamukahviani villapaidassa – ihan kuin oikealla leirillä. Tosin kahvi tulee keittimestä ja takapuolen alla on tuttu tuoli. Kohta ne mussukat kömpii ulos teltasta ja puolisen tuntia siitä on ihan mahdollista että kaipaan taas maanantaiaamua ja tyopaikan tasapainoista rauhaa. Mun mielikuvissa aamu on sellainen mukavan seesteinen, tehdään yhdessä ja meillä on kivaa... Käytäntö on osoittautunut olem...
Lue lisää

kuin Harry Potterissa

- Kävitkö kotona viikonloppuna? - Kävin, tulin eilen illalla takaisin. - Miltä sodan runtelemassa Portlandissa näytti? - Oli pelottavaa! Naapurissa oli vuohijoogaa ja donitsi kauppaan oli törkeä jono.  Naurua, mutta naurun takana asuu myös huoli.  - Joko kuulit mitä ”SE” sanoi tänään? - En lue enää uutisia, tulen liian vihaiseksi… tai surulliseksi. - En minäkään. Tai, eilen luin ja itkin. Päätin taas olla lukematta. - Joko otit Covid rokotteen? - Joo. Otin. Ostin samalla Tylenolia (parasetamolia) tukeakseni omaa sisäistä autistiani.  Seurue remahtaa nauruun opettajainhuoneessa ja tunnelma kevenee taas. Keskustelu siirtyy vesisateeseen ja syksyyn ja kissoihin.  Minä luen edelleen uutisia, luen niitä useammasta lähteestä, täältä ja Euroopasta. Luen liberaaleja ja konservatiivisia uutisia. Usein pudistelen päätäni ja huokaan, mietin että miten oikeasti voi olla näin hullua tässä maassa. Virnistän kun rauhanpalkinto menee sivu suun. Tuuletan opettajakolleegoiden kanssa, ...
Lähetä kommentti
Lue lisää

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...
Lähetä kommentti
Lue lisää