Siirry pääsisältöön

pullopostia

minä ja martta ja KK illalla sängyssä


Hei Minna,

Pullopostini tavoittaa sinut vähän myöhässä, niin kuin pullopostilla nyt on kai tapanakin. Pyysit vastaamaan ja vastaan, sen pyydetyn kuvan kanssa.

Olen ollut Kodin Kuvalehden lukijana jo 25-vuotta. Alkuun luin lehden töissä, lainaten sen lehtihyllystä lounastauoksi – oli kahdeksantoistavuotias. Rakastuin ja ihastuin lehteen joka oli omassa mielessä leimattu keski-ikäisten tätien lukemiseksi.

Jossakin vaiheessa siirryin tilaajaksi ja kun me muutettiin tänne Seattlen laitamille, tilasi Anoppi lehden joululahjaksi. Niin on ollut jo vuodesta 2002. Kodin Kuvalehti on tervetullut tuulahdus Suomesta postilaatikossa. Sen juttujen mukana on tullut itkettyä ja naurettua, lasten vauvavuosien aikana lehdet pinoutuivat ja jäivät lukematta joskus kuukausiksikin. Lopulta ne kuitenkin aina päätyivät käteen illalla sängyssä.

Niin on nytkin. Aloitin työt monen kotiäitivuoden jälkeen ja kaikki aika tuntuu menevän näihin ruuhkavuosiin, akselille lapset kouluun – äiti töihin, ja sitten taas takaisin. Illalla uni tulee luvattoman aikaisin herätyskellon repiessä pois unen autuudesta jo ennen kuutta, jotta ehdin aamulenkille perheen koiranpennun kanssa. Lapset ovat jo koululaisia, meidän viisivuotiaat kaksospojat ja seitsemän vuotias prinsessa.

Monet lehdestä löytyneet reseptit on käytössä vuosienkin jälkeen, revenneinä ja repaleisina siinä kansiossa jonne kaikki ne parhaat reseptit on tullut tungettua. Niitten joukossa se maailman paras omenapiirakka, se jota meillä on tehty jo niin kovin monta vuotta.



Blogin kirjoittamisen aloitin maaliskuussa 2012, sen jälkeen kun se meidän prinsessa sai autismin diagnoosinsa. Sen jälkeen meidän perheen autistien määrä on kasvanut vielä yhdellä autistilla lisää. Elämä erityislasten vanhempana on ollut joskus raastavaa, usein humoristista ja kasvattanut lähestymään elämää monesta näkökulmasta. Blogi lukijoineen on minulle tärkeä, ja siksi julkaisen kirjeeni sinulle myös blogissani.

Keväällä olin mukana tekemässä juttua suomalaisista naisista maailmalla, ehkä se julkaistaan lehdessä vielä jossakin vaiheessa.


Yksis



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...

koekaniini - mukana tutkimustyössä

Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle.  Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...