Siirry pääsisältöön

elämä on ihmisen parasta aikaa



Mitkä asiat tekevät arjesta ihanaa? Mä nyt en ylipäätään kuulu siihen ryhmittymään joka elää lomasta lomaan ja juhlasta juhlaan. Elämä on – kliseisesti ja totuudenmukaisesti – tässä ja nyt, ja ne parhaat hetket löytyy tästä ihan tavallisesta päivästä toiseen elämästä. On viikkoja jolloin kaikki karkaa käsistä ja kaatuu omaan mahdottomuuteensa, ja sitten on toisenlaisia päiviä tai viikkojakin, niitä joina lähtee töistä hyväntuulisena, tulee kotiin ja huomaa miten puolet päivästä on vielä edessä. Sellaisina päivinä lasi on puoliksi täynnä, lapset on hyväntuulisia, kello on vasta kuusi, ja aikaa on vaikka kuinka. Tänään on sellainen päivä.



Mutta mikä on sitä arjen luksusta? Mitkä on niitä pieniä-suuria asioita elämässä, joista tulee hyvälle tuulelle? Niitä joiden ansiosta kaikki on vähän paremmin myös maanantaisin...

Mun listalla on ainakin nämä, eikä ne ole missään järjestyksessä:
  1. Kiireetön aamu Martan ja kahvin kanssa – olkoonkin ennen aamukuutta.
  2. Jogurttia, pellavansiemeniä, chian siemeniä ja marjoja aamiaiseksi.
  3. kauniit ja mukavat vaatteet.
  4. Leikkokukat maljakossa – ruusuja, liljoja, pioneja, narsisseja, tulppaaneja...
  5. Musiikki ja omat ajatukset matkalla töihin, omassa rauhassa, autossa jonka ajaminen on nautinto silloinkin kun kaikki muutkin on liikkeellä. Auto on tärkeä. 
  6. Lasillinen hyvää viiniä illalla - kyllä, jokainen ilta ja aina.
  7. Se että laumalla on ollut hyvä päivä koulussa.
  8. Hetki ajatustenvaihtoa Fredden kanssa – ilman että joku keskeyttää .
  9. Martta nukkumassa jalkojen juuressa työpäivän jälkeen.
  10. Työyhteisö jossa tuntee olevansa tärkeä omassa roolissaan.
  11. Lounas työkavereitten kanssa.
  12. Puhelu kotimatkalla ystävän kanssa – muuten ei ehtis.
  13. Illalla se hetki kun väsymys voittaa ja vieressä nukkuvaa lasta halaten nukahtaa.
  14. Nukuttu yö.



Niistä on tehty elämä ja maailman paras arki. Ällöä ja oksetusta, mutta samalla niin aitoa ja totta... ihan yhtä totta kuin kaikki ne asiat jotka tekee elämästä kaoottista. 



Kommentit

  1. Aika moni asia sama - ja viimeisen kuvan kimppu erityisesti sama eli juuri tämä lemppari!

    VastaaPoista
  2. http://www.warriorzen.com/finland-newborns-sleep-here.html

    Hei, oletko huomannut, että USA:ssa kirjoitellaan Suomen äitiyspakkaus-systeemistä? Olisiko sinusta USA:ssakin hyvä olla vastaava pakkaus, jonka jokainen äiti halutessaan saisi?

    VastaaPoista
  3. Moi uudestaan! En kestä, sun jutut on niin hyviä ja tapa kirjoittaa loistavan hauska!:) Oon päässyt kahlaamisessa vasta tähän. Mulla listaus menis ihan samalla tapaa, paitsi et mul ei ole Marttaa, enkä haluaiskaan. Tai haluaisin ehkä, mut tiedän etten jaksais. Mut kiireettömät aamut on parasta, vaikka sit kuuden aikoihin. Eikä mul ole Freddeä, eikä ketään muutakaan, enää, mut jos ois, niin allekirjoittaisin myös kohdan 8. Ehkä joskus on. Olen samaa mieltä, että elämän mielekkyys pitää löytyä arjesta ja siitä on tehtävä mahdollisimman hyvää, mutta silti matkat on mulle SE juttu. On ihanaa suunnitella, fiilistellä ja odottaa. Taas jatkan kahlaamista!
    Vappu

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...

rokotukset ei oo mikään uskon asia

Istun puolitietoisesti muurahaispes ään. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia, niitä jotka eivät ole nähneet mitä tapahtuu jos lapsi sairastuu polioon. Niihin jotka eivät tiedä että tuhkarokko on vaarallinen sairaus. Niihin jotka eivät tiedä että vihurirokkoon tai sikotautiin voi kuolla. Niihin jotka uskovat että rokotukset ovat vaarallisia, ja että maailma olisi parempi ilman. Niihin jotka eivät enää tiedä minkälainen maailma oli ennen. Niihin joilla on varaa olla rokottamatta, vai onko? vaccine infographic created by Leon Farrant Kuinka monta kertaa multa on kysytty että tiedänkö rokotteitten aiheuttavan autismia? Kuinka monta kertaa olen vastannut etten tiedä. Kuinka monta kertaa olen kertonut ettei se ole totta. Tuhkarokkoepidemia alkoi huvipuistosta. Se alkoi sieltä minkä pitäisi olla ”the happiest place on earth.”  Siinä on jotakin kornia. Siis siinä, että se lähti just sieltä. Tosiasiassa on enemmän kuin ...

tikapuita ylös maailmassa

Kulunut viikko on epäilemättä ollut haastavin. Siis haastavin sen jälkeen kun aloitin lokakuun 12. päivän aamuna orientaatiolla. On torstai-ilta ja tällä viikolla minä olen soittanut satoja puheluita, ottanut vastaan kymmeniä puhelinvastaajaviestejä, vastannut tsiljoonaan puheluun, käynyt läpi 31 uuden potilaan sisäänotto- haastattelua. Sivussa olen hoitanut normiajanvarausta ja soitellut ihmisille (150) muistuttelupuheluita erilaisita operaatioista, lääkäriajoista, verikokeista ja kuvantamistapahtumista.... unohdinko mainita että mulla on keuhkoputkentulehdus, infektioastma ja työpäivän keskimitta on ollut vajaat kymmenen tuntia. Keskiviikkona kai, totesin esimiehelleni että saatan ehkä karata. Ai, mihin – se kysyi, enkä osannut vastata. Vastasin sen sijaan seuraavasti; ”Kysyit multa taannoin kuinka mä kestän jatkuvia keskeytyksiä työssä, ja silloin sanoin että hyvin. Tänään väittäisin että olen lähestymässä takarajaa, kun puran puhelimesta kymmenen viestiä ja ennen kun...