epätavallinen on aika tavallista

Iltaisin tää on ihan tavallista...

Jäin miettimään Salamatkustajan Sadun postauksesta sitä, että minkälaista on ihan tavallinen arki. Minkä päivän videoisin - en videoi, ikinä, mitään, tai mistä päivästä kirjoittaisin... siis jos haluaisin tavoittaa ihan vaan sen tavallisen. En tiedä. En osaa sanoa. Just nyt arki ei ainakaan ole tavallista. Koska se sitten on? Ei se ollut tavallista maanantaina, eikä se ollut tavallista eilenkään. Huomennakaan ei ole ihan tavallista. Entä ensi viikolla, tai ensi kuussa? Koska olis ihan sellaista tavallista? Ehkä sitten kun kenelläkään ei ole jalka poikki? Mut sit jollakin voi olla jotakin muuta, tai töitä liikaa tai joku muu mullistus menossa.

Ei meillä taida koskaan olla – ihan sellaista tavallista.

Mun mielikuvissa tavallisena päivänä kaikki herää aamulla ja pukee ja syö aamiaista ja lähtee tavallisesti töihin ja kouluun. Työpäivä ei ole erityisen tapahtumarikas, eikä tapahtumaköyhäkään. Tavallinen työpäivä olis sellainen keskimääräinen, sellainen jossa ei oikeastaan olis kauheesti tarttumapintaa. Koulupäiväkin olis tavallinen ja illalla tultais ihan tavallisesti kotiin ja tehtäis tavallisia asioita ennen kuin mentäis tavallisessa järjestyksessä nukkumaan ja herättäis seuraavaan tavalliseen päivään.

Miksi musta oikeesti tuntuu että meidän tavallinen aina rikkoontuu jollakin epätavallisella elementillä. Oli se sitten töissä, koulussa, aamussa tai illassa. Sellainen keskivertopäivä tuntuu itsessään olevan poikkeus.

Tää viikko on poikkeuksellinen koska on konferenssi-vasu-viikko kouluissa ja lapset vain puolet päivästä koulussa. Tää viikko on tavallisuudesta poikkeava koska K on kipeenä ja kotona kokonaan. Tää viikko on poikkeuksellinen, koska olen kahtena päivänä tehnyt töitä enemmän kuin tavallisesti, ja tänään taas vaihtanut lennossa Fredden kanssa sairaan lapsen hoitajana. Käytiin me lääkärissäkin hakemassa vähän lisää kaikenlaista avaavaa... ventolinea ja kortisonitabletteja ja inhaloitavaa kortisonia kuurina. Lisäksi ylähengitysteitä avataan suolaliuoksella huuhtomalla ja duactilla. Aamulla mietin hetken jo ambulanssin soittamista.  

DIBELS mittaa lukemista ja luetun ymmärtämistä

Ensi viikolla meidän tavallinen rikkoutuu kahden lapsen erityisopetussuunnitelmapalavereilla ja sillä, että sillä kolmannella on taas ortopedi ja ehkä uusi kipsi. Sen jälkeisellä viikolla on hiihtolomaa ja mun tavallinen työarki katkeaa taas erilaisiin tapaamisiin erilaisten ammattilaisten kanssa.

K taas on edennyt siitä että se tunnisti vuoden alussa yhden kirjaimen, siihen että se lukee 28 sanaa minuutissa. 

Ehkä sitä tavallisinta arkea kuvastaa jonkinlainen riittämättömyyden tunne, se joka kumpuaa kahdesta työssäkäyvästä vanhemmasta, jotka yrittää pallotella työelämää, koiranpentua ja kolmea lasta. Sitä ettei mikään koskaan ole oikeastaan niin kovin sujuvaa ja aina on jotakin mikä olis jo pitänyt tehdä, tai olis voinut tehdä paremmin. Just nyt mulla on tuolla työlaukussa vino pino papereita, jotka olis oikeastaan pitänyt palauttaa jo aikaa sitten iltikseen, ja siellä on kolmikon välitodistukset ja tukku kipsijalan kipsipapereita. Yläkerrassa on pyykit lajittelematta, hellalla kiehuu kalakeitto. Sitä en tiedä mitä lauma syö. Maanantaina ne söi muroja ja paahtoleipää, tiistaina tarjoilin pakastelihapullia, juustoa ja omenanlohkoja. Tänään ehkä mac&cheese, tai vaan makaronia.

Elämä on sellaista tavallisen epätavallista. Aina. 

M on lukija... se lukee 155 sanaa minuutissa.