Siirry pääsisältöön

ihan vahingossa mä vaan



Viikolla vetäisin hihasta autismikortin mun kullannuppuni myydessä partiolaispipareita työpaikalla. Me myytiin päälle viiskymmentä laatikollista. Kortin käyttäminen kannatti. Kannatti se muutenkin, autismi ja erityislapsikorttia heilutellessa kun oppii yleensä kaikenlaista. Tällä kertaa opin että diabeteshoitaja Lesalla on autistinen sisko, ja me puhuttiin pitkään siitä miten ympäristö piti Lesan vanhempia curlingeina ja helikoptereina, kun ihan oikeesti niitten tavoite oli lähinnä yrittää rakentaa edes jotenkin toimivaa perhe-elämää.

Tänä päivänä on helpompaa. Silloin kukaan ei tiennyt miksi Lesan sisko oli toisenlainen. Nykyään jumppaopejen kanssa voi jutella, ja koulusihteerin ja... koska kaikki tietää miksi. Mä opin että jumppatunnilla on kolme luokallista lapsia; 21 + 22 + 20 = 63 pientä jumppaajaa. Muakin saattais vähän kutittaa.

Fredde myi meidän kuorkin. Meillä on taas kolme autoa. Yhteen autoon mahtuu kaksi. Mun autoon mahtuu neljä, siis siinä ei oikeasti ole istuimia enempää kuin neljä. Fredden hothatchiin me kyllä mahdutaan – kaikki viisi ja marttakin. Ostokset on toki syytä jättää kauppaan, ja takapenkillä on kyllä tilaa, mutta vähän klaustrofobista.



Takapenkin tilannetta Fredden lelussa voi kuvailla myös näin:

Lauantaina hoidettiin asioita niin kuin nyt lauantaisin aina hoidetaan. Me käytiin ensin silmälääkärillä tilaamassa Freddelle uudet lasit ja varattiin samalla O:lle aika silmälääkäriin, Martta kun nyt sattui syömään sen silmälasit – sellaista sattuu. M seisoi silmälääkäriaseman ulkopuolella mun kanssa, koska niin paljon kiukkua ja ääntä ei mahdu silmälääkäriaseman sisäpuolelle.

Vähän myöhemmin M puree autossa K:ta poskesta, koska K on niin rasittava. Kyllähän me kaikki autossa tupataan kai puremaan vieressä istujaa jos se hölisee liikaa... Ai, ei vai? M ilmoittaa että se oli puhdas vahinko. Mä kysyn siltä, et miten mä en koskaan vahingossa pure ketään, en edes puolivahingossa, saati sitten tarkoituksella. Fredde on lapsena purrut hammaslääkäriä ja parturia – ehkä se on perinnöllistä.

Ennen kun me ollaan selvitty kotiin meidän retkeltä on M onnistunut kynsimään sitä toisella puolella istuvaa O:ta. O itkee, M sanoo ettei se tehnyt mitään ja K sanoo että kyllä se sitä raapi. Mä mietin että M:lle pitäis ostaa peräkärry, sellainen perässävedettävä systeemi - jullikka. Fredde surffailee pikkubusseja, siis niitä mihin kolmikon voi jakaa kolmelle riville meidän taakse ja Marttakin mahtuu vielä mukaan. Fredde ei tule koskaan oikeesti ajamaan sellaisella.

Mun tytär nyt ei vaan ole mikään autoilija. Sitä kutittaa jo pelkkä ajatuskin autossaistumisesta. Jonakin päivänä se on niin vanha että sen voi jättää kotiin. Toistaiseksi meidän on kaikkien kärsittävä yhdessä.

Kirjoittaessani kysyn et onko sillä sillä vielä tallella sitä paperilappua jonka se sai ruokakaupassa ”fortune cookiesta”. Vähän hämillään se sanoo syöneensä sen... Fredde löytää auton takapenkiltä O:n keksin viestilapun puoliksi imeskeltynä. Oneksi paperista saa lähinnä kuituja.


M:n keksissä sanottiin jotenkin näin: ”You have someone who really likes your weirdness”


Tunnisteet:

Kommentit

  1. Anonyymi25. tammikuuta 2016 klo 2.26

    Löysin tälläisen kiintoisan jutun.

    http://www.hs.fi/sunnuntai/a1450843422933?jako=98100731a7429ac62e5794bb9fc28df4&ref=fb-share

    Onko tuosta USA:n suosituimman mielialalääkkeen uuden tutkimuksen mukaisesta tehottomuudesta (plaseboakin tehottomampi) ja aiemmin arvioitua paljon suuremmista haitoista ollut runsaasti kirjoittelua maassanne? Oletko sinä huomannut asian?

    Ihana tuo keksin mietelause!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa27. tammikuuta 2016 klo 20.10

      Ei ole näkynyt, eikä löytynyt edes hakemalla. Mikä on Yhdysvaltain suosituin masennuslääke? Prozac, Paxil, Pexeva, Zoloft, Celexa vai Lexapro? Jokaisella lääkkeellä on niin hyviä kuin huonojakin puolia ja lääkehoitoa aloittaessa tulee miettiä onko lääkkeestä saatava hyöty suurempi kuin mahdolliset haittavaikutukset. Masennuslääkkeet eivät myöskään sovi kaikille, ja vastaavasti on paljon ihmisiä jotka hyötyvät niistä ihan valtavasti.

      Poista
    2. Anonyymi28. tammikuuta 2016 klo 2.05

      Tästä kerroin:

      "Jos lukee Marcia Angellin, Peter Gøtzschen, Robert Whitakerin tai Ben Goldacren tietokirjoja, näyttää pelottavan selvästi siltä, että tieteen autonomiaan pitäisi varoa puuttumasta, koska sen romuttaminen voi vaarantaa oman ja lastemme terveyden – vaikka saisimmekin kaupallisia innovaatioita ja rahakasta yritysyhteistyötä.

      Yksi esimerkki: neljätoista vuotta sitten julkaistiin lääkeyhtiön rahoittama tutkimus paroksetiini-mielialalääkkeestä. Tutkimustulosten mukaan paroksetiini oli ”yleisesti hyvin siedetty ja tehokas hoito nuorten masennukseen”. Lääkkeestä tuli yhtiön suosituimpia tuotteita ja myydyin mielialalääke koko Yhdysvalloissa.

      Viime elokuussa arvostettu British Medical Journal julkaisi samasta aineistosta uuden analyysin. Siinä päädyttiin täysin päinvastaiseen tulokseen: lääkeyhtiöstä riippumattomien tutkijoiden mukaan lääke ei tehonnut edes lumehoitoa paremmin mutta moninkertaisti vakavien haittojen riskin.

      Mitään uutta tietoa ei ollut hankittu; toinen tutkijaryhmä vain penkoi samaa aineistoa uudelleen. Täsmälleen samasta aineistosta saattoi siis päätyä päinvastaisiin johtopäätöksiin.

      On selvää, että molemmat tulokset eivät voi olla samaan aikaan totta.

      Ajatus saattaa tuntua epämukavalta. Tämähän nimittäin tarkoittaisi, että olemme tiedonjanossamme täysin niiden armoilla, jotka aineistoa penkovat. Ja että meitä voisi halutessaan vedättää kuten haluaa.

      Sitä se onkin, koska niin tarkoittaakin, ja niin voikin.

      Mahdollisimman korkeatasoinen, puolueeton tiedeyhteisö voisi varjella meitä näiltä ongelmilta. Siksi tutkimuksen riippumattomuutta on tärkeä suojella."

      Kirjoituksessa ei puhuttu oikeastaan mistään tietystä kauppanimikkeestä vaan tarkkaan ottaen monissa eri mielialalääkkeissä vaikuttavasta aineesta nimeltä paroksetiini.

      http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=far12723

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...
Lähetä kommentti
Lue lisää

koekaniini - mukana tutkimustyössä

Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle.  Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...
Lähetä kommentti
Lue lisää