Siirry pääsisältöön

amerikan aakkoset: H-N

 H is for Home

Koti. Pyhä ja rakas. Paikka jossa saa piereskellä sohvalla, juoda suoraan mehutölkistä - no ei saa! - ja unohtaa sukat lattialle. Saa kiukuta ja olla silti rakastettu ja tärkeä. Koti on niin paljon muutakin kuin seinät ja katto vaikka onhan se kivaa että kaunistakin on. Meillä on täällä Yhdysvalloissa ollut kolme sellaista ihan oikeaa kotia.

Se ensimmäinen oli rivarinpätkä suuren tien sisäpistossa, se jonka ohitse viereisen vuokrakasarmin asukaina olevat meksikolaiset puutarhurit ajoivat rämisten matkalla töihin auringonnousun aikaan. Me asuttiin siinä pitkään ja se tuntui oikeasti ihan kodilta vaikka autojen kanssa piti aina säätää kun parkkipaikat oli peräkkäin, naapurin kanssa saattoi kippistää grillatessa kun parvekkeet koskettivat toisiaan ja isot puut varjostivat kaiken valon niin että etupihalla ei yrityksistä huolimatta kasvanut muu kuin sienet ja sammaleet.

Oli se seuraava talo jonka takapiha osoitti suoraan ruokakaupan lastauslaiturille ja me kuultiin aina kun leivät ja maidot tuli aamuisin. Me ei koskaan oikein kotiuduttu siihen taloon, olihan vuokraisäntäkin niin hullu että hyppeli varoittamatta pihalla vahtimassa meitä.

Kolmas koti on meidän ikioma talo, ihana ja rakas ja koti oikein isolla K:lla. Se talo jossa lapset ovat kasvaneet eivätkä tiedä muusta. Se jonka jokainen narahdus on tuttu ja turvallinen ja ohitse kulkevat naapurit heilauttavat kättään kadulla nähdessä meidät katsomassa telkkaria illalla ja me heilautetaan takaisin.




 

I is for Me

”I” - minä. I - kirjaimen annan itselleni. En itsekäästi vaan rakkaudella. Kuka minä olen? Mikä minä olen? Monta vuotta olin oikeastaan ihan vaan äiti kolmen pienen lapsen nielaistessaan minut mukanaan ja elämän pyöriessä vain ja ainoastaan lasten tarpeitten ympärillä. Niistäkin vuosista selvittiin ja jossakin kohdassa huomasin päässeeni takaisin pinnalle ja hengityksen kulkevan taas paremmin. Sain tilaa itselleni, sain tilaa kunninahimolle, työlle ja harrastuksille. Löysin itseni istumassa viinitilan pihalla Fredden kanssa ilman lapsia ja olin taas myös aviovaimo. Minä. Lapset ovat ihmiselle paras peili minuuteen, omiin vikoihin ja heikkouksiin, mutta myös vahvuuksiin. Minä. Äiti - aina ensin ja ensisijaisesti. Aviovaimo. Ystävä. Kiinteistövälittäjänä raudanluja ammattilainen. Vanhempainyhdistyksenhallituksen puheenjohtaja, se jonka kaikki vanhemmat tuntee. 




 

J is for Joy

Elämän motto ja punainen lanka - "Ilon kautta vaikka hampaat irvessä". Kyllä itkeäkin saa ainakin välillä, mutta useimmissa pilvissä on kuitenkin lopulta se hopeareunus - jotakin hyvää ja kaunista. Tästä nilkan murtumasta on ollut vaikeaa löytää sitä hopeareunusta, ehkä se että se tapahtui juuri nyt, tänä vuonna kun ollaan muutenkin kotosalla. Mutta siis periaatteessa olen taipuvainen ajattelemaan että kaikesta huonostakin koituu yleensä myös jotakin hyvää, niin murtuneista nilkoista kuin koronavuosistakin.




 

K is for Knitting

Neulominen. Rakas harrastus jonka lapsuudessa käsityönopettaja yritti kovasti tappaa sanomalla etten osaa. Osasin kuitenkin ja neulominen on kulkenut elämässä mukana. Lasten ollessa pieniä neuloin odotushuoneissa kun en muutakaan voinut siellä tehdä odottaessani lapsen terapian päättymistä. Istuin odotushuoneissa tuntikausia, olihan niitä terapiota hurjimmillaan kai liki kymmenen tuntia viikossa. Istuin ja neuloin sellaisia pieniä tilkkuja joista kokosin kokonaisia peittoja. Nykyään neulon palavereissa, koulutuksissa ja ennen kaikkea rakkaitten kässäryhmäläisteni kanssa perjantaisin. Puikoilla on sukkia, huiveja ja villapaitoja. Harrastus ei ole halpa vaikka voisi toisin kuvitella ja lankakauppaan saattaa upota taala jos toinenkin.




 

L is for Lake

Järvi. Seattlen seudun viipailoi osiin kolme järveä, Lake Union, Lake Washington ja Lake Sammamish. Niistä suurin on Lake Washington joka on 35km pitkä ja syvimmillään hurjat 65 metriä. Järven ylitse kulkee kaksi ponttoonisiltaa joista se toinen, Rosselini Bridge on maailman pisin kelluva silta vajaan kahden ja puolen kilometrin mitallaan. Pienempiä järviä on kaikkialla ja meriveden ollessa keskimäärin hyytävää vuodenympäri, täällä uidaan järvissä. 


Maailman pisin kelluva silta Rosselini Bridge


 

M is for Mountain

Vuoret ovat täällä läsnä kaikkialla sillä alueen kummallakin puolella on vuoristo, idässä Olympian niemimaan vuoret ja lännessä Kaskadien vuoristo. Näitten lisäksi meillä on meidän ihanat, rakkaat tulivuoret joista kaksi on läsnä myös täällä Seattlen alueella. Mt Baker näyttäytyy pohjoisessa horisontissa erityisen kirkkaina päivinä ja on aina mainitsemisen arvoinen. Mt Rainier eli kotoisasti Reiska vaan on arkisempi näky. Mt Rainier on yksi maailman vaarallisimmista tulivuorista ja sitä seurataan tarkkaan. Alueen viidestä tulivuoresta enemmän sitten kun päästään V-kirjaimeen.

 

"Reiska" vaan. 


N is for Native Americans

Amerikan intiaanit. Meidän osavaltiossa on yhteensä 29 intiaaniheimoa ja heillä on tärkeä rooli osavaltion historiassa ja paikannimissä, onhan Seattlen kaupunkikin saanut nimensä Duwamish heimon päällikön Si'ahl:n mukaan. Alueen paikannimet aiheuttavat päänvaivaa muualta tuleville sillä perinteisiin nimiin eivät englanninkielen lausuntasäännöt päde. Muutama esimerkki jotka paljastavat sinut helposti muualta muuttaneeksi, Puyallup - tuottaa paljon haasteita ja lausutaan (pew-AWL-up). Sequim (skwim), Tukwila (tuk-WIL-uh, Leschi (LESH-eye). 

Kesällä 2019 tutustumassa  Squamish ja  Lil’wat heimoihin. 




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän