Siirry pääsisältöön

mitä vielä 2020?

 

Maldenin pikkukaupungista 70% paloi maanantaisessa maastopalossa. Kuva Evan Ellis/Pullman Radio

Tiesitkö että Yhdysvaltain länsirannikko palaa? Ei hätää, ei sitä tiedä kovin moni muukaan.

 

Ainakaan tilanteen mittasuhteet eivät ole selvillä, ei niin että tilannetta olisi sinällään vähätelty, mutta uutisissa on muitakin asioita joita kirjoittaa. Niin, ja ainahan täällä palaa tähän aikaan vuodesta, palaa, palaa, ei se mikään uusi asia ole mutta tämä vuosi on kuitenkin jotakin ainutkertaista. Suomessa pääkaupunkiseudun pinta-ala on 770km2. Meillä on pelkästään täällä Washingtonin osavaltiossa palanut 3,3 pääkaupunkiseutua, siis reilu kolme kertaa Helsinki-Espoo-Vantaa-Kauniainen. Viidessä päivässä. Ei tänä vuonna, ei tänä kesänä, vaan VIIDESSÄ päivässä. Siihen voidaan sitten laskea lisäksi kaikki ne Oregonissa ja Kaliforniassa palaneet neliökilometrit.


Aktiiviset palot ja ilmanlaatu alueittain fire.airnow.gov

Länsirannikolla on kolme osavaltiota, jos katsotaan etelästä pohjoiseen on eteläisimpänä Kalifornia. Sen pohjoispuolella on Oregon ja Oregonin yläpuolella Washington. Washingtonin pohjoispuolella on Kanadan British Columbia. Sielläkin palaa, tosin vähemmän kuin monina muina vuosina. Usein ajatellaan että Kalifornian pohjoispuolen osavaltiot ja Kanada ovat suojassa maastopaloilta sateitten takia. Tosiasia on kuitenkin että kesät ovat kuumia ja kuivia myös täällä Kaskadien länsipuolella, vuoriston itäpuolella on taas aina enemmän tai vähemmän kuivaa.

Kalifornian Washingtonin ruosteiset kukkulat

Ensimmäisiin maastopaloihin suhtaudutaan tänäkin vuonna lähinnä olankohautuksella, koska täällä on ihan oikeasti olemassa sellainen asia kuin maastopalokausi, aika elokuun alusta lokakuulle jolloin palaa. Muistan kymmeniä kertoja kun alueita on evakuoitu ja ovathan meidän ystävätkin siirtäneet hevosiaan turvaan joen toiselle puolen, ajaneet kesämökille hakemaan tärkeimmät tavarat tai peruuttaneet viikonlopun savun takia, niin että ei ne palot sinällään mitään poikkeuksellista ole.

Lauantaina puoliltapäivin kaupan parkkipaikalla.

Kun savupilvet yhdistyvät Oregonin ja Kalifornian sauhuihin tuupaten Seattlen alueelle massiivisen savupilven havahtuvat hereille nekin jotka eivät ole liiemmin uutisia seurailleet. Ilman laatu putoaa tunneissa hyvästä vaaralliseksi ja ihmisiä kehoitetaan pysymään sisätiloissa. Muiden mukana myös me väsäämme tuulettimista ja suodattimista kotitekoisia ilmanpuhdistia. Tunnen itseni ihan McGyveriksi viritellessäni savusieppareita jotka värjäytyvät suljettujen ovien ja ikkunoittenkin takana ruskeiksi. Kadut autioituvat enkä voi olla ajattelematta villieläinparkoja, niitä kun ei kukaan laske sisätiloihin moneen kertaan suodatettuun ilmaan. Entä kaikki ne paloja paenneet eläimet jotka ovat nyt kodittomia.


Alle vuorokausi käytössä.

Vietämme viikonloppua sisällä talossa – TAAS. Onneksi on talo. Onneksi on vain savua. Onneksi meillä ei pala vaan palaa jossakin kauempana. Meillä on vain savua. Sitä on paljon. Päätä särkee ja kurkkua kuivaa. Silmät tuntuvat hiekkaisilta. Me katsotaan elokuvia ja syödään poppareita. Meillä ei ole mitään hätää mutta monella muulla on. Koti on palanut. Työpaikka on palanut. Onnellisia ovat ne joiden suurin ongelma on savu.

 

En voi olla miettimättä mitä tämä hullu vuosi meille seuraavaksi tarjoilee. Heinäsirkkoja? Tulivuorenpurkauksia? Maanjäristyksiä? Heinäsirkat ovat se epätodennäköisin vaihtoehto. 




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän