Siirry pääsisältöön

26 aihetta kiitollisuuteen - lapsen käsi

 


Lapsen käsi ottaa kiinni omastani ja tiedän että seuraavaksi kuulen sanan - äiti. Kuulen ensin tarinat tietokonepelistä ja sitten ulkoleikeistä ja lopulta pohdimme yhdessä kävelyretkeä, sadesäätä, koiraa ja sitä miten mahtavaa on se että meidän kissa tuli juuri meille. Se puhuu mulle sen siskosta ja miettii miksi sen kanssa on aina välillä niin vaikeeta. Vastaan aina välillä, mutta useimmiten kuuntelen ja myötäilen.

 

Minä kävelen melkein jokaisena päivänä, satoi tai paistoi. Useimmat koiranomistajat kai käyvät kävelyllä, mutta itselle se on myös sellainen omien ajatusten kuulemisen ja pysähtymisen hetki, ainakin silloin kun kävelen kahdestaan koiran kanssa. Vain kesän kuumimpina päivänä jätän kävelylenkin tekemättä. Meillä Martta voisi ihan yhtä hyvin ulkoiluttaa itse itsensä ja niin tapahtuukin toisinaan. 




 

Rakastin kävelyretkiä jo lapsena ja houkuttelin kävelylle mummin ja kummitädin ja Famon. Kun olin riittävän vanha, lähdin kävelylle ihan itsekseni, mutta kävelyretket luonnossa ja myös kaupungilla ovat aina olleet rakkaita. Fredde lähtee usein mukaan ja saattaa lähteä itsekseenkin kävelylle. Silloin joskus, nuorna parina, kävelimme sunnuntaisin välillä kymmeniä kilometrejä Helsingissä ja edelleen Ultra Bran laulunsanat saavat minut hymyilemään.


Sunnuntaina on juhlavaa

Kävellä hiljaisia katuja

Olla matkalla tapaamiseen

Ihmiset vetävät naruista

Vakavia koiria ulkoilutetaan

  • Ultra Bra

 

Tättis inhoaa kävelyretkiä sillä samalla varmuudella kuin minä niitä rakastan. Teinin kaikkitietävyydellä kuulen miten kävelylenkit ovat tyhmintä koko maailmassa eikä kukaan järkevä halua lähteä kävelylle koska se on niin hidasta ja tylsää. Sen kerran kun saan sen houkuteltua mukaan, se kulkee kolmekymmentä metriä mun perässä ja kiukuttelee koska on kuuma tai kylmä tai kengässä on kivi tai kuljen muuten vaan liian nopeasti. Kun hidastan, hidastaa teinikin ja kulkee taas sen saman muutaman kymmenen metriä minun perässäni kiukuten ja sadatellen.

 

Vain yksi kolmesta käy mun kanssa kävelyllä ihan vapaaehtoisesti. Niin että se heittää mulle ainakin kerran viikossa kysymyksen; lähdetäänkö kävelylle? Ja jokainen kerta sydämeni läikähtää lämpimästi ja palaan hetkeen mummin-kummin-famon kanssa metsäpolulla.

 

Lapsen käsi ottaa kiinni omastani ja tiedän että seuraavaksi kuulen sanan - äiti. Kuulen ensin tarinat tietokonepelistä ja sitten ulkoleikeistä ja lopulta pohdimme yhdessä kävelyretkeä, sadesäätä, koiraa ja sitä miten mahtavaa on se että meidän kissa tuli juuri meille. Se puhuu mulle sen siskosta ja miettii miksi sen kanssa on aina välillä niin vaikeeta. Vastaan aina välillä, mutta useimmiten kuuntelen ja myötäilen - olen vaan läsnä.




Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...
Lähetä kommentti
Lue lisää

koekaniini - mukana tutkimustyössä

Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle.  Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...
Lähetä kommentti
Lue lisää