Siirry pääsisältöön

maanantaina kevätlomalla

Joskus ennen aamunkoittoa L hyppäsi autoon ja ajeli lentokentälle lentääkseen siihen pienempään ja ehkä vähän vaatimattomampaan uhkapelikaupunkiin – en tiedä, en oo koskaan käynyt. Ei se sinne lomalle tai pelaamaan mennyt, töihin se meni, ja tulee takaisin torstaina nukkumaanmenoaikaan. Ennen lasten syntymää se matkusti aina. Välillä se käytännössä asui jossakin muualla ja me nähtiin viikonloppuisin joko siellä tai täällä. Lasten syntymän jälkeen tämä on sen toinen työmatka. Silti kaikki sujuu samalla rutiinilla kuin silloin ennen, ikäväkin on sama... se iskee jo ennen kuin lentokone on lähtenyt lentoon, ennen kuin oikeasti pitäis edes osata kaivata. Ikävä. Kaipuukin voi olla fyysinen tunne.

sillä se lähti...

Lapsilla on kevätloma. Alunperinhän meidän piti kaikkien lomailla tää viikko yhdessä rannalla, mutta nyt kevätlomaillaan kotona... askarrellaan pääsiäistä, avataan uudet muovailuvahat, leikitään kavereitten kanssa ja ehkä, ehkä, ehkä jos sää sallii ja mä saan riittävästi viitseliäisyyttä irti itsestäni käydään eläintarhassakin... jos ehditään. Huomenna on kuitenkin lasten psykiatri, keskiviikkona terapiat ihan normisti, ja kunhan M tosta heräilee pitää vähän kysellä siitä viimeöisestä vatsakivusta... pitäiskö taas mennä lääkäriin siitäkin.

mun lauma aamiaisella

Eilen kirkossa oli saarna joka puhutteli. Jaakobin kirje. Jäin miettimään itseäni kristittynä. Edellisen kerran mietin asiaa tiistaisessa videohaastattelussa papin kysyessä missä kohdassa koen olevani uskossani lähestyessäni tulevan sunnuntain kastetta, sitä joka jäi edellisellä kerralla tekemättä lumisateen takia. Kysymys kai kuului; ”Have you arrived?” Vastaus oli ei, ja on edelleen. Koen olevani noviisi, uusi ja vihreä... opettelen, kompastun ja yritän taas uudestaan. En jaksa uskoa että koskaan olisin valmis. Jäin miettimään papin kehotusta sisäisestä editoinnista, siitä miten usein olis hyvä miettiä mitä sanoo ja miten sanoo, monesti viisainta on olla hiljaa ja jättää sanomatt kokonaan. Olen kiivas, opettelen ystävällisyyttä, se on vaikea läksy. Koen olevani suvaitsevainen ja törmään liian usein omaan suvaitsemattomuuteeni, voi miten ihanaa olis kyetä olemaan vähemmän rosoinen, enemmän täydellinen.

Keskiviikkoon mennessä sunnuntain sanoma on jäänyt taka-alalle muhumaan, onneksi seuraavana sunnuntaina saa uuden kourallisen ajatuksia pureskeltavaksi. Siksi mä käyn kirkossa. Ensi sunnuntaina on myös kaste, se jännittää, se tuntuu suurelta ja samalla huomaan pohtivani sangen pinnallisesti sitä mitä näytän siellä edessä, läpimärkänä uikkareissa ja t-paidassa.

Tunnelmaa keventääkseni siivosin käsilaukkuni ja kuvasin pitkästä aikaa editoimatta sieltä löytyneen... Olen aika hämmästynyt siitä, miten vähän siellä oli tarpeetonta, kourallinen roskia ja vanhoja kuitteja, M:n tabletin ”kynä”, simpukankuori, M:n rannekello. O:n aurinkolasit kuuluu autoon, ja synttärikakkukin on jo tilattu.



kalenteri, kakkuesite, apen lähettämä kirja, raamattu... silmätippoja, huulirasvaa, käsidesiä... käsityö, laastareita...



Lompakoksikin tituleerattavasta pikkulaukusta poimin siivouksen yhteydessä turhana lähinnä yhden kuolleen purkan, LactAid pillerit ja yhden kynän.


läjä erilaisia kanta-asiakaskortteja, vakuutuskortit, ajokortti, opiskelijakortti, kolme maksukorttia, shekkivihko, laastareita, lääkerasia, kaksi kynää...

Kommentit

  1. Opiskelijakortista tuli mieleen että saako Amerikassa opiskelija-alennuksia? Suomessa opiskelijalle on monessa paikassa tarjolla alennuksia. t.suomalainen opiskelija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä saa, myös tällainen semisti opiskeleva aikuisopiskelija :)

      Poista
  2. Ihana kirjoitus! Oletko siis menossa kasteelle? Jos näin, niin Jumalan siunausta ja halaus! <3

    Mymmeliina

    VastaaPoista
  3. Hienoa kuulla, että olet menossa kasteelle! Siunausta elämääsi!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän