Nyt en
todellakaan puhu mistään yleisistä asenteista, vaan ihan omistani. Oon ennenkin
huomannut itsessäni saman... jos L on poissa – pitkään töissä,
iltahuvituksissa, työmatkalla, Suomessa – pärjään tän lauman kanssa yllättäin
paremmin kuin silloin kun voin odottaa sitä kotiin osallistumaan. Kun L on vaan
ihan tavallisesti töissä päästän ekat huokaukset jo keskimäärin ysin pintaan
aamulla, ja kolmen jälkeen siirryn odottamaan sitä kotiintulevaksi.
Nyt kun se on
lentomatkan päässä ja lapset vielä lomallakin, meillä on ollut oikein kiva
päivä, ja kaikista normikommelluksista huolimatta en edelleenkään ole
hermoromahduksen partaalla tai revi hiuksia päästäni... Päivän saldo on
kuitenkin ihan tavanomainen; kaatuneita laseja, kahvikuppeja, lautasia. Vettä
pitkin lattioita kun joku halus kastella kukkia, muovailuvahaa 180m2:n alalle
levitettynä ja spaghetit pitkin lattioita. Kaupan katosta irti revitty juliste,
yleistä riehumista, nälkää ja vinkumista... se on lyönyt tota ja tää on repinyt
tän tältä ja toi on. Koira on taas kerran murtautunut roskikseen, ja koko
joukkio on rypenyt leikkipuistossa vesihiekkakuravellissä. Me ollaan käyty
normikeskustelu syömisestä, M on tutusti hukannut silmälasinsa muutamaan
otteeseen ja O:lla on molemmat polvet laastaroituna. K hyppii paikallaan
silloin kun ei töni ja riehu tai raivoa... objektiivisesti katsottuna, ihan
normipäivä siis.
Lasten
näkökulmasta - ja vähän munkin - me ollaan leikitty muovailuvahalla, vietetty
kolmisen tuntia puistossa, syöty pikniklounas, pelattu jalkapalloa, käyty
askarteluliikkeessä askartelemassa ja lelukaupassa leikkimässä. Me ollaan
käännetty kasvimaa, istutettu Taideopelta saadut ruohosipulit, istutettu pääsiäisruohot
ja koristeltu koti pääsiäiseen.
Kaadan itselleni
lasin viiniä ja keskityn yläkerrasta kuuluvan riehumisen keskellä erottelemaan
äänimaailmaa – koska pitää mennä väliin – ja pohtimaan minkä elokuvan katsois
tänään kunhan saan nää paimennettua sänkyyn; ”Catching Fire” ”Hobbit” vai ”Saving
Mr Banks”, epäilen kallistuvani ensimmäiseen... sopivan hömppää.
Perjantaina
saatan olla toista mieltä, ja epäilemättä torstaina alan odottamaan L:n
lentokoneen laskeutumista viimeistään kolmelta. Tänään annan itselleni hyvän
arvosanan ja väitän et mehän pärjätään oikein hyvin. Väitän että mun kohdalla tää on asennekysymys ja silloin kun vaihtareita ei ole, olen parempi äiti paremmalla asenteella.
 |
| puolustustilanne |
 |
| siinä on ainesta... se tietää jo että loukkaantumista kannattaa vähän liioitella |
Olen kyllä ihan samaa mieltä. Meillä mies touhuaa iltaisin tyttöjen kanssa, joten mä aina odotan, että koska se tulee. Mutta jos se ei työmatkasta tai jostain muusta syystä tulekkaan kotiin, niin sinne iltaan saakka on tosiaan jotenkin helpompi selvitä. Mehän oltiin se pari kuukautta kolmistaan, kun mies oli jo tullut ennakkoon tänne Yhdysvaltoihin. Se aika meni kyllä yllättävän helposti, kun olin kuvitellut jotain ihan muuta.
VastaaPoistaEn siis ole ainoa :)
PoistaMeillä yksin lastenkanssa on varmaan helpompi olla, kun ei tarvitse pelätä siisteysfriikin hepuleita paperisilpusta tai muovailuvahapaloista keittiön lattialla yms. Lapset käyttäytyy ihan eri tavalla yhden aikuisen läsnäollessa. Ilmeisesti jollain tasolla kokevat toisen aikuisen kilpailevan heidän kanssaan vanhemman jakamattomasta (no siskon kanssa joutuvat toki jakamaan lähes aina) huomiosta tms. Ehkä myös se, että tietää vain itse kärsivänsä mahdollisista rutiinien hetkahteluista yms vähentää hermopaineita.
VastaaPoistaMeillä on ihan sama tilanne siisteyden kanssa... mä siivoan sit just ennen kuin L tulee kotiin. Siihen saakka saavat leikkiä :)
PoistaMä oon muuten samaa mieltä siitä et lapset kilpailee huomiosta sen toisen aikuisen kanssa ja meillä se tekee etenkin viikonlopuista usein aika raskaita.
Joo me odotetaan aina miehen vapaita mutta tytön kanssa se arkirutiini sujuu mulla kaksin niin kivuttomasti ja rutiinilla, miehen vapaa-ajalla tyttö höykyttaa tietysti isaansa ja purkaa ikavaansa muuttumalla pikkuhirviöksi, meilla taas kaksin tytön kanssa on selvemmat savelet, tama on varmaan ihan normaalia.
VastaaPoistaIhan normaaliahan se joo on, mutta huikeeta tosiaan huomata iso ero omassa asenteessa... Se tavallinen arkihan meillä on muutenkin erilaista. Nyt on helppoa kun lapset on lomalla ja voidaan tehdä vaan kaikkea kivaa omassa aikataulussa.
PoistaIhan sama täällä. lasten kanssa menee tosi hyvin yksin, mutta sinä päivänä kun mies tulee, mä pimahdan. Ei ole varaa pimahdella ennen sitä.
VastaaPoistaOlen opetellut tavasta pois. Se on aika kurjaa et alan karjua sillä sekunnilla kun mies astuu ovesta sisään ja se kysyy "onko täällä ollut koko ajan tällaista"
Mä oon kans opetellut pois siitä; "Kivaa kun tulit kotiin rakas, mä inhoan mun elämää..." -tervehdyksestä.
Poista