Siirry pääsisältöön

tuolit vol.2

Lapset on viimeinkin sen ikäisiä että on mahdollista taas sisustaa. Ne edelliset ruokapöydäntuolit on hankittu Askosta tai Iskusta... Iskusta kai, joskus 90-luvun puolivälissä ja kyllähän ne hyvin on meitä palvelleet. Ensin kirsikkapuun värisiksi petsattuina sitten maalattuina; valkoiseksi, harmaaksi, violetiksi, tummanharmaaksi, valkoiseksi.... Tilalle on etsitty uusia tuoleja nyt jo useamman vuoden ajan. Tavoitteena kestävyys, ajattomuus ja järjellinen hinta. Yhdet tuolit meillä jo pyörähtikin, mutta laadun osoittautuessa huonoksi ne palautettiin sinne mistä tulivatkin.

Viime viikonloppuna tehtiin taas päätöksiä, ja tilattiin meille kahdeksan kappaletta italialaisia Casprinin Sabrina-tuoleja. Toimitusajan piti olla kaksi viikkoa ja yllätys oli suuri kun meille perjantaina soitettiin että ne voi käydä hakemassa. Samalla tilattu valaisin ei taas vastaavasti ehtinyt meille vielä huolimatta siitä että sen piti tulla ensin.

oishan ne toki saanut kotiinkuljetettunakin, mutta säästettiin yks satanen kun käytiin itse noukkimassa ne lavalle





ainakin ensikokemuksella ollaan tyytyväisiä, niin väriin, tyyliin kuin laatuunkin

Kommentit

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. ^^ huomasin kirjoitusvirheen ;)

    Kukas se olikaan, joka aikoinaan sanoi, että tuplamutsit ne vaan saa sisustaa. Se taisikin olla oikeassa :D Ja kun ajatellaan niin mitä väliä, jos viimeiset neljä vuotta meni pikkusumussa, nyt on loppuelämä aikaa sisustaa ;) Ihanat tuolit ja vaikuttavat tukevilta, mutta näyttävät kauniin keveiltä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pikkuinen kullanmurunen, olet kamala

Partioliivin juhlakuntoon saattamiseen tarvitaan viiniä. Näillä läpysköillä kun on tarkka järjestys ja tarkat paikat liivinssä. Me telttaillaan. Tai oikeastaan minä ja kaksi lasta telttaillaan – olkkarin lattialla, koska kuka nyt tuolla karhujen ja kojoottien seassa nukkuis takapihalla – se kolmas lapsi ulostettiin käytöshäiriön takia teltasta joskus kymmenen pintaan, ja nukuttuaan ensin yläkerrassa faijansa kainalossa se pelaa nyt Minecraftia onnellisena omasta rauhasta. Kaksi telttailijaa nukkuu vielä. Tilanteen autenttisuuden lisäämiseksi alakerran ikkunat on apposen auki ja mä juon aamukahviani villapaidassa – ihan kuin oikealla leirillä. Tosin kahvi tulee keittimestä ja takapuolen alla on tuttu tuoli. Kohta ne mussukat kömpii ulos teltasta ja puolisen tuntia siitä on ihan mahdollista että kaipaan taas maanantaiaamua ja tyopaikan tasapainoista rauhaa. Mun mielikuvissa aamu on sellainen mukavan seesteinen, tehdään yhdessä ja meillä on kivaa... Käytäntö on osoittautunut olem...

kuin Harry Potterissa

- Kävitkö kotona viikonloppuna? - Kävin, tulin eilen illalla takaisin. - Miltä sodan runtelemassa Portlandissa näytti? - Oli pelottavaa! Naapurissa oli vuohijoogaa ja donitsi kauppaan oli törkeä jono.  Naurua, mutta naurun takana asuu myös huoli.  - Joko kuulit mitä ”SE” sanoi tänään? - En lue enää uutisia, tulen liian vihaiseksi… tai surulliseksi. - En minäkään. Tai, eilen luin ja itkin. Päätin taas olla lukematta. - Joko otit Covid rokotteen? - Joo. Otin. Ostin samalla Tylenolia (parasetamolia) tukeakseni omaa sisäistä autistiani.  Seurue remahtaa nauruun opettajainhuoneessa ja tunnelma kevenee taas. Keskustelu siirtyy vesisateeseen ja syksyyn ja kissoihin.  Minä luen edelleen uutisia, luen niitä useammasta lähteestä, täältä ja Euroopasta. Luen liberaaleja ja konservatiivisia uutisia. Usein pudistelen päätäni ja huokaan, mietin että miten oikeasti voi olla näin hullua tässä maassa. Virnistän kun rauhanpalkinto menee sivu suun. Tuuletan opettajakolleegoiden kanssa, ...

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...