äitiä ja isää väsyttää

Näitten muutaman viikon kokemuksella en omasta puolestani voi suositella täysipäiväistä työntekoa yhdellekään vanhemmalle, ei ainakaan tilanteessa jossa lapset on pieniä eikä varsinaisesti ole lastenhoitoa järjestettynä. Se että noi on kouluissaan muutaman tunnin päivässä tai pari päivää viikossa – M 5pvää 12 tuntia, K 4 päivää 10 tuntia ja O 2 päivää 6 tuntia – ei juuri helpota tilannetta, melkeinpä päinvastoin kun koko ajan pitää olla viemässä ja hakemassa tai vastaanottamassa koulubussia.

L tekee omaa duuniaan jossakin 50-60 tunnin välissä viikossa. Mun työt taas on joo ollut se 40 tuntia, mutta toi 60km suuntaansa venyttää päivän 10 tuntiseksi. Vähän vinoutuneesti laskien voi siis sanoa että me on tehty 110 tuntisia työviikkoja ilman lastenhoitajaa. Lapset on viihdyttäneet itse itseään ja katsoneet loputtoman määrän telkkaria.

Melko tarkkaan kaikki asiat on hoitamatta ja levällään. Pyykkiä oon pessyt viikonloppuisin ja sit ne puhtaat vaatteet on jääneet koreihin tarvitsijan esiin kaivettaviksi. Lasten reseptit odottaa tossa pöydän kulmalla et ehtis apteekkiin,  koulukuva kaavake odottaa edelleen lähettämistään kouluun, ja alakerran ulkovaatekaapista löytyy vaatteita jotka ei kuulu meille, mutta mulla ei ole aavistustakaan kumman pojan kouluun niitä pitäis ruveta palauttelemaan enkä suoraan sanottuna jaksa edes miettiä koko asiaa.

Ekat kaksi viikkoa lähdin puolikuudelta ja palasin puhkikulutettuna neljän aikaan laittamaan ruokaa ja leikkimään. Silloin ehdittiin kuitenkin L:nkin kanssa vaihtamaan kuulumisia, vaikka se toki pakenikin tekemään töitä kun mä tulin tai jos ei tekemään töitä, niin johokin työsysteemeihin jonnekin muualle. Tää kolmas työviikko meni niin että L lähti töihin siinä vaiheessa kun mä seiskan pintaan heräilin ja nopeasti vahdettiin vaan vahtia yhden jälkeen mun lähtiessä iltavuoroon... kotiin ehdin puoliltaöin ja aamulla taas aloitettiin alusta. Kolmannen viikon etu oli se, että lapset pääsi terapioihinsa, M ja K psykiatrille, ja musta tuntui että mulla oli niille jopa jotakin annettavaa itsestäni.

On pakko myöntää että useammin kuin kerran olen löytänyt itseni miettimästä että oliko tässä nyt yhtään järkeä. Olisko sittenkin ollut parempi olla vielä kotona, silläkin riskillä että vyötä olis taas tarvinnut kiristää vähän lisää... Toisaalta tiedän että tästä tulee hyvä. Tästä tulee oikein hyvä. Pitkällä juoksulla tää oli paras vaihtari – nyt kun vähitellen päästää siihen arkeen mitä olsiin suunniteltu – mutta nyt on  takki tyhjä. Niin tyhjä etten eilisissä vappubileissä tai tänä aamuna kirkossa jaksanut oikeastaan edes seurustella kenenkään kanssa, ja nyt sunnuntai-iltapäivällä odotan lähinnä et pääsisin nukkumaan unelmoiden unista joissa en tee töitä. Epätoivoisesti yritän alaa ajas tätä stressia ja saada itseni ymmärtämään että seuraavan kerran töitä on vasta torstaina – se eka neljän iltavuoron putki.

 

hulluja nuo ruotsalaiset

can I try your silly hat?

Seattlessa oli veneilykauden avajaiset ja joku yliopistotapahtuma

...ennen... 

jälkeen...

at "the silly hat party" aka vappubileet