Siirry pääsisältöön

äitienpäivänä ja maanantaina

06:50 mua väsyttää. Päällimmäinen tunne on että mua väsytttää. Oon tullut kotiin hippasen ennen puoltayötä – töistä – ja maanantaiaamu tulee aivan liian pian. M herää liian aikaisin ja mä tiedän jo ennen aamuseitsemää että päivästä tulee pitkä. Ne haluaa kaikki jotakin samaan aikaan; muroja, banaania, maitoa eiku kaakaota, lisää leipää, eiku toista leipää... ja mä muistutan niitä taas kerran että niitä on kolme ja mua vaan yksi. O kaataa maitolasin ja vaikken mä sano sanaakaan se pillahtaa itkuun nähdessään mun ilmeen jota niin kovasti yritän hallita. Koira yrittää varastaa leivän K:n kädestä ja lapset seuraa hiljaisuuden vallitessa kun mä haarukka ojossa ajan pahuksen piskin yläkertaan. Aamu on kaukana siitä mun seesteisestä kuvitelmasta, siitä missä lapset juttelee mun kanssa ja mä hymyillen tarjoilen aamiaisen.

Eilen oli äitienpäivä. Ne oli näyttäneet musta tehdyn videohaastattelun kirkossa ja puhelimeen sateli viestejä iltapäivän, musta tuli hetkeksi melkein julkkis. Eilen oli äitienpäivä. Oli kuppikakkuja ja parmankinkkua, herkkukahvit ja aamiaismimosa. Eilen oli äitienpäivä ja mä sain kasapäin lasten askartelemia kortteja, toinen toistaan ihanampia, rakkaudella tehtyjä.






by K

by O

M toivottaa mulle oikein ihanaa muuttomiestenpäivää

Joku jossakin totes ettei lapsettomuus enää kosketa monen lapsen jälkeen. Mua se kyllä koskettaa. Edelleen muistan sen surun kaikista niistä äitienpäivistä joita ei ollut, muistan sen autuuden ensimmäisestä äitienpäivästä muutaman viikon ikäisen M:n äitinä, muista miten epätodelliselta se tuntui ja miten täynnä kiitollisuutta istuin tuoreena äitinä ravintolassa. Lapsettomuus koskettaa edelleen. Äitienpäivänä muistan taas kaikki ne vuodet. Äitienpäivänä olen kiitollinen siitä että saan viettää äitienpäivää lapsettomien lauantain sijasta. Äitienpäivänä muistan mielessäni kaikkia niitä naisia jotka haluaisivat olla äitejä. Äitienpäivänä muistan kaikkia niitä äitejä jotka ovan menettäneet lapsensa. Äitienpäivänä muistan omaa pientä poikaani. Äitienpäivänä olen kiitollinen siitä että saan olla äiti näille kolmelle. Äitienpäivänä ajan töihin alkuiltapäivästä ja taas kerran rukoilen että saan palata kotiin työpäivän jälkeen. Rukoilen että mun laumasta huolehditaan sillä aikaa kun mä en ole niistä huolehtimassa... pidä ne kaikki turvassa, kaikki viisi – L, M, K, O ja Koira. Pidäthän!

sisaruskateutta parhaimmillaan; "sä osaat ajaa pyörää ja koska mä en osaa, saatan pätkäistä sua tällä haravalla..."






Olen kiitollinen siitä että sain taas viettää äitienpäivää. Olen kiitollinen ja samalla suren niitten puolesta jotka haluaisivat, mutta eivät saaneet. Olen kiitollinen ja samalla suren niitten puolesta joiden sydän on edelleen vereslihalla lapsen menetyksen takia. 


Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pikkuinen kullanmurunen, olet kamala

Partioliivin juhlakuntoon saattamiseen tarvitaan viiniä. Näillä läpysköillä kun on tarkka järjestys ja tarkat paikat liivinssä. Me telttaillaan. Tai oikeastaan minä ja kaksi lasta telttaillaan – olkkarin lattialla, koska kuka nyt tuolla karhujen ja kojoottien seassa nukkuis takapihalla – se kolmas lapsi ulostettiin käytöshäiriön takia teltasta joskus kymmenen pintaan, ja nukuttuaan ensin yläkerrassa faijansa kainalossa se pelaa nyt Minecraftia onnellisena omasta rauhasta. Kaksi telttailijaa nukkuu vielä. Tilanteen autenttisuuden lisäämiseksi alakerran ikkunat on apposen auki ja mä juon aamukahviani villapaidassa – ihan kuin oikealla leirillä. Tosin kahvi tulee keittimestä ja takapuolen alla on tuttu tuoli. Kohta ne mussukat kömpii ulos teltasta ja puolisen tuntia siitä on ihan mahdollista että kaipaan taas maanantaiaamua ja tyopaikan tasapainoista rauhaa. Mun mielikuvissa aamu on sellainen mukavan seesteinen, tehdään yhdessä ja meillä on kivaa... Käytäntö on osoittautunut olem...

kuin Harry Potterissa

- Kävitkö kotona viikonloppuna? - Kävin, tulin eilen illalla takaisin. - Miltä sodan runtelemassa Portlandissa näytti? - Oli pelottavaa! Naapurissa oli vuohijoogaa ja donitsi kauppaan oli törkeä jono.  Naurua, mutta naurun takana asuu myös huoli.  - Joko kuulit mitä ”SE” sanoi tänään? - En lue enää uutisia, tulen liian vihaiseksi… tai surulliseksi. - En minäkään. Tai, eilen luin ja itkin. Päätin taas olla lukematta. - Joko otit Covid rokotteen? - Joo. Otin. Ostin samalla Tylenolia (parasetamolia) tukeakseni omaa sisäistä autistiani.  Seurue remahtaa nauruun opettajainhuoneessa ja tunnelma kevenee taas. Keskustelu siirtyy vesisateeseen ja syksyyn ja kissoihin.  Minä luen edelleen uutisia, luen niitä useammasta lähteestä, täältä ja Euroopasta. Luen liberaaleja ja konservatiivisia uutisia. Usein pudistelen päätäni ja huokaan, mietin että miten oikeasti voi olla näin hullua tässä maassa. Virnistän kun rauhanpalkinto menee sivu suun. Tuuletan opettajakolleegoiden kanssa, ...

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...