Siirry pääsisältöön

taisin jäädä junan alle

Huomenna on pyhä, Memorial Day – kaatuneitten muistopäivä. Tänään on neljän päivän työputken viimeinen päivä. Sit kaksi päivää taukoa ja taas kaksi töitä. Just nyt juon aamukahvia ja haaveilen siitä että puhelin soi ja ne soittaa että saan valintani mukaan päivystää tai pitää palkattoman vapaan – ”low census” – en usko että kumpaakaan kuitenkaan tapahtuu... Haaveilla kai kuitenkin saa.

 torstaiaamuna K odottelee koulubussia

torstaina vastassa K:ta

Sairaanhoitajan potilaskuorma on 3-4 potilasta, lähihoitajan keskimääräinen kuorma noin 12 koska mun työnkuvasta puuttuu moni sairaanhoitajan vastuista. Talossa on kuitenkin monia osastoja joilla lähihoitajan potilaskuorma on jossakin 6 ja 8 välillä. Eilen illalla aloitin siitä 12 potilaasta ja kaikki meni oikein mukavasti siihen saakka kunnes kuuden aikaan työpari soitti ja ilmoitti että hänet on lähetetty kotiin... Täh! No eihän mulla sit ollutkaan kuin 23 potilasta. Muutamaan kesrtaan hengitin syvään. Hetken uskoin etten pysty. Sekunnin mietin karkaamista. Yhden silmänräpäyksen leikittelin ajatuksella siitä että vaan kieltäytyisin.

M:n psykologi

psykologin odotushuoneessa

Puhelin soi taukoamatta: ”Voisitko, pystytkö, ehditkö...!!!” Ja vastaus on kaikille tasan yhtä karu; ”En ehdi, olen yksin jas vastaan siitä että näitten kaikkien 23 tarpeisiin vastataan” Tässä tilanteessa tarpeisiin vastaaminen on lähinnä siihen puhelimeen vastaamista ja tarpeen delegoimista ylöspäin, sairaanhoitajalle...

perjantaina me käväistiin aamiaisella M:n psykologin jälkeen

Miksi näin kävi? Ei aavistustakaan. Työvuorojärjestelijä oli kai ajatellut että näin pyhäpäivän kynnyksellä meillä kotiutettaisiin enemmän potilaita ja että meno jotenkin hiljenis... ei hiljennyt. Vähän ennen yhdeksää sain uuden työparin potilasmäärän noustua 25.

lauantaiaamuna oli jalkapallotreenit


Mä aina tällaisina päivinä mietin kokeileeko ne kuinka paljon akka kestää ja koska se nostaa kädet pystyyn... eilen oli lähellä. L on sitä mieltä että ne palkkas mut koska ne uskoi että mulla on paineen kestävät pakarat. Joku muu soittais ja ilmoittais olevansa sairaana tänään. En soita. En anna periksi. Pystyn kyllä. Osaan kyllä. Tänäänkin. Huomenna on vapaapäivä.

päivällä ne oli olleet puistossa

illalla ne oli käyneet kävelyllä 

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...
Lähetä kommentti
Lue lisää

koekaniini - mukana tutkimustyössä

Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle.  Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...
Lähetä kommentti
Lue lisää