Siirry pääsisältöön

ei ihan tavalliset synttärit

Elokuvissa – ja joskus tv-sarjoissakin – näkee hulppeita lastenkutsuja, mutta noin keskimäärin synttärit on meidän lähipiirissä pysyneet kohtuudessa. Kutsut on järjestetty kotona tai puistossa, ja nyt lasten ollessa isompia me käydään jalkapallosynttäreillä, pomppulinnakutsuilla, ponikutsuilla jne. Systeemi toimii aina samaan tyyliin; noin 45 minuuttia ohjelmaa ja sen jälkeen samanmoinen aika kakkua ja mehua. Kutsuilla on paikasta riippuen 12-15 lasta ja ohjelmaa vetää yks tyyppi. Hintaa näillä kesteillä on paikasta riippuen $175-$250 ja useimmissa paikoissa on useammatkin juhlat käynnissä samaan aikaan. 


Pari vuotta takaperin M juhli synttäreitään tällä järjestelyllä junakemuissa, viime vuonna meillä oli naamiaiset kotona ja tänä vuotta pelattiin jalista 12 parhaan kaverin kanssa. Poikien synttärit on aina järkätty viereisessä puistossa, ilmaiseksi ja säästä riippumatta. Juhlista kotiin lähdetään mukana ilmapallo ja pussillinen sekalaista romua, jonka yleensä voi kipata suoraan kierrätykseen.



Eilen me oltiin niissä elokuvien kutsuissa. Meidät oli kutsuttu lastenmuseoon – vähän kuin lapsille suunnattu Heureka - sen sulkemisajan jälkeen.




”After Hour Partyja” voi järjestää monessakin paikassa niin lapsille kuin aikuisillekin, mutta hinta on toki vähän toisennäköinen. Tänne oli kutsuttu noin 60 lasta ja aikuista. Lapsista piti huolta ja auttoi tieteeseen tutustumisessa museon henkilökunta - ehkä kymmenisen aikuista - meidän vanhempien nautiskellessa cocktailpaloista ja alkoholitarjoilusta erillisellä alueella. Juhlat alkoivat puolikuudelta ja päättyivät meidän osalta ennen kahdeksaa valtaosan jäädessä vielä leikkimään museoon. Partyfavoritkin oli vähän toisenlaista kaliiperia, ilmapallot mukaanlukien.



M tutustuu sulkujen toimintaan museohenkilökunnan avulla


Kivaa oli ja kivaa kun päästiin mukaan. Meidän jälkikasvu saa edelleenkin tyytyä ihan vaan tavallisiin lastenkutsuihin.

matkalukemiseksi lähti kirja meidän kotiplaneetasta ja kaksin kappalein vuoden lelu palkinnon voittajaa

Tunnisteet

Tunnisteet:

Kommentit

  1. Jutta19. toukokuuta 2014 klo 8.19

    Ohjattujen toiminnallisten synttärien kohdalla aina jään miettimään, jäikö sankari sivurooliin. Oliko juhla hänen ja kavereiden tapaaminen vai kavereiden saaminen paikalle, koska heille luvassa viihdettä. En tiedä. Itse ainakin aikoinaan kuvittelin, että sankari oli keskipiste ja ohjelma kiertyi hänen ympärilleen.

    VastaaPoista
  2. Jutta19. toukokuuta 2014 klo 9.53

    Olen neljän äitinä monen monta lastenjuhlaa järjestänyt. Asuimme 10 vuotta suuressa talossa ja kutsuinkin koko päiväkotiryhmän opettajineen. Tämä osottautuikin aika kivaksi tavaksi, sillä se tapahtui hoitotuntien puitteissa eli osakseni tuli ottaa vastuu vain fasiliteeteista ja opastuksesta. Suosittelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa19. toukokuuta 2014 klo 19.18

      Meillä on pieni talo, noin 180m2 ja täällä vanhemmat osallistuvat päiväkoti-ikäisten juhliin eli ei taida tulla meillä kyseeseen koko luokan kutsuminen. Toisaalta meillä synttärit on aina menneet mukavasti näin enkä näe mitään syytä muuttaa systeemiä... pojilla puistobileet ja M:lla vaihtelevasti mitä nyt milloinkakin haluaa järjestää.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...
Lähetä kommentti
Lue lisää

koekaniini - mukana tutkimustyössä

Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle.  Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Davi

Pieni käsi ottaa tiukasti kiinni mun kädestä, käännän katseeni käden omistajaan, ruskeasilmäiseen poikaan, jonka paita on päällä takaperin, napit selässä. Lapsen katse on tarkka ja kysyvä: Kuka sinä olet? Katson lasta, laskeudun hänen tasolleen ja hymyilen, kysyn, onko hän kenties Davi? Kerron hänelle olevani Ms M. Poika nyökkää. On vuoden toinen kouluviikko ja eskarilaisten ensimmäinen koulupäivä. Davi on viisivuotias eskarilainen ja yksi koulun monikielisistä oppijoista.  Muutama päivä myöhemmin sama pikkumies juoksee perässäni koulun käytävällä ja takertuu kahdella kädellä mun jalkaan. Toinen koulun MLL*-opettajista seuraa perässä ja muistuttaa pientä poikaa, että hänen pitäisi olla ruokailemassa luokkatovereittensa kanssa. Kommunikaatiovälineenä ovat lähinnä viittomat ja taskutulkki sillä yhteistä kieltä meillä ei vielä ole. Saatan pojan ruokasaliin opettajan kanssa ja pääsen lopulta jatkamaan omaa matkaani. Pienestä takiaisesta tulee kuitenkin vakituinen seuralainen myös minul...
Lähetä kommentti
Lue lisää