Siirry pääsisältöön

kato pulu! montaks sulla jo on?

Martta ja pulu

Ootko jo saanut kiinni Pikachun? Mä oon käynyt tänään ainakin kymmenen kertaa Pokespotissa tossa hissin luona! Lähdetkö lounaalla kävelylle? Voitais käydä noi muutamat Pokespotit tässä lähellä, ja sit valloittaa toi Poke Gym? Montako munaa sulla on? Joku oli saanut Pikachun kahden kilsan munasta!

Mulla menee aina ainakin kymmenen palloa tähän typerään lepakkoon...

Kaikki tuntuu pelaavan Pokemon Go:ta, lapset, aikuiset, mummot ja vaarit. Bellevuen kaupungin puistossa on satoja ihmisiä yöllä, onhan se harvinaisten Pokemonien yöllinen hengailumesta.  Jossakin keski-ikäinen nainen oli hyppinyt moottoritiellä Pokemonien perässä ja onhan ne Pokemonit kai aiheuttaneet jo kolareitakin.

Jos pelaat, et aja!


Vielä illalla sängyssä viimeinen pulu.


Ensin en tiennyt mistä ne puhuu, sit naureskelin. Ryhmitin itseni keski-ikäisten äiti-täti-ihmisten ryhmään ja naureskelin hyväntahtoisesti ”nuorison” pokemonhurmiolle. Siinä vaiheessa kun yksi meidän lääkäreistä oli keskiviikkona myöhässä töistä, ja hengästyneenä paikalle ilmestyessään pahoitteli että oli ollut ihan pakko käydä nappaamassa harvinainen pokemon viereiseltä terveysasemalta, mä annoin periksi ja latasin sen pokemonin omaan puhelimeeni.

Muutamaa päivää myöhemmin mulla on kymmeniä pokemoneja, olen tasolla kuusi ja liityin just joukkueeseen. Kaksi munaa on hautomossa, saa nähdä mitä niistä kuoriutuu.





Pokemonhurmoksen suurin haitta on se että se on niin suosittu. Nintendolla eiserverikapasiteetti riitä ja peli kaatuu tai jumittaa jatkuvasti. Maksaisinko tästä huvista? En. Sitäpaitsi olen edelleen aika keski-ikäinen äiti-täti-ihminen joka osaa lähinnä heittää vastaantulevia pokemoneja pallolla (sitäkin aika huonosti) ja kerätä uusia palloja, munia, suitsukkeita ja muuta sälää pokespoteista. 


Täältä

Tunnisteet

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...
Lähetä kommentti
Lue lisää

koekaniini - mukana tutkimustyössä

Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle.  Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Davi

Pieni käsi ottaa tiukasti kiinni mun kädestä, käännän katseeni käden omistajaan, ruskeasilmäiseen poikaan, jonka paita on päällä takaperin, napit selässä. Lapsen katse on tarkka ja kysyvä: Kuka sinä olet? Katson lasta, laskeudun hänen tasolleen ja hymyilen, kysyn, onko hän kenties Davi? Kerron hänelle olevani Ms M. Poika nyökkää. On vuoden toinen kouluviikko ja eskarilaisten ensimmäinen koulupäivä. Davi on viisivuotias eskarilainen ja yksi koulun monikielisistä oppijoista.  Muutama päivä myöhemmin sama pikkumies juoksee perässäni koulun käytävällä ja takertuu kahdella kädellä mun jalkaan. Toinen koulun MLL*-opettajista seuraa perässä ja muistuttaa pientä poikaa, että hänen pitäisi olla ruokailemassa luokkatovereittensa kanssa. Kommunikaatiovälineenä ovat lähinnä viittomat ja taskutulkki sillä yhteistä kieltä meillä ei vielä ole. Saatan pojan ruokasaliin opettajan kanssa ja pääsen lopulta jatkamaan omaa matkaani. Pienestä takiaisesta tulee kuitenkin vakituinen seuralainen myös minul...
Lähetä kommentti
Lue lisää