Siirry pääsisältöön

kato pulu! montaks sulla jo on?

Martta ja pulu

Ootko jo saanut kiinni Pikachun? Mä oon käynyt tänään ainakin kymmenen kertaa Pokespotissa tossa hissin luona! Lähdetkö lounaalla kävelylle? Voitais käydä noi muutamat Pokespotit tässä lähellä, ja sit valloittaa toi Poke Gym? Montako munaa sulla on? Joku oli saanut Pikachun kahden kilsan munasta!

Mulla menee aina ainakin kymmenen palloa tähän typerään lepakkoon...

Kaikki tuntuu pelaavan Pokemon Go:ta, lapset, aikuiset, mummot ja vaarit. Bellevuen kaupungin puistossa on satoja ihmisiä yöllä, onhan se harvinaisten Pokemonien yöllinen hengailumesta.  Jossakin keski-ikäinen nainen oli hyppinyt moottoritiellä Pokemonien perässä ja onhan ne Pokemonit kai aiheuttaneet jo kolareitakin.

Jos pelaat, et aja!


Vielä illalla sängyssä viimeinen pulu.


Ensin en tiennyt mistä ne puhuu, sit naureskelin. Ryhmitin itseni keski-ikäisten äiti-täti-ihmisten ryhmään ja naureskelin hyväntahtoisesti ”nuorison” pokemonhurmiolle. Siinä vaiheessa kun yksi meidän lääkäreistä oli keskiviikkona myöhässä töistä, ja hengästyneenä paikalle ilmestyessään pahoitteli että oli ollut ihan pakko käydä nappaamassa harvinainen pokemon viereiseltä terveysasemalta, mä annoin periksi ja latasin sen pokemonin omaan puhelimeeni.

Muutamaa päivää myöhemmin mulla on kymmeniä pokemoneja, olen tasolla kuusi ja liityin just joukkueeseen. Kaksi munaa on hautomossa, saa nähdä mitä niistä kuoriutuu.





Pokemonhurmoksen suurin haitta on se että se on niin suosittu. Nintendolla eiserverikapasiteetti riitä ja peli kaatuu tai jumittaa jatkuvasti. Maksaisinko tästä huvista? En. Sitäpaitsi olen edelleen aika keski-ikäinen äiti-täti-ihminen joka osaa lähinnä heittää vastaantulevia pokemoneja pallolla (sitäkin aika huonosti) ja kerätä uusia palloja, munia, suitsukkeita ja muuta sälää pokespoteista. 


Täältä

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pikkuinen kullanmurunen, olet kamala

Partioliivin juhlakuntoon saattamiseen tarvitaan viiniä. Näillä läpysköillä kun on tarkka järjestys ja tarkat paikat liivinssä. Me telttaillaan. Tai oikeastaan minä ja kaksi lasta telttaillaan – olkkarin lattialla, koska kuka nyt tuolla karhujen ja kojoottien seassa nukkuis takapihalla – se kolmas lapsi ulostettiin käytöshäiriön takia teltasta joskus kymmenen pintaan, ja nukuttuaan ensin yläkerrassa faijansa kainalossa se pelaa nyt Minecraftia onnellisena omasta rauhasta. Kaksi telttailijaa nukkuu vielä. Tilanteen autenttisuuden lisäämiseksi alakerran ikkunat on apposen auki ja mä juon aamukahviani villapaidassa – ihan kuin oikealla leirillä. Tosin kahvi tulee keittimestä ja takapuolen alla on tuttu tuoli. Kohta ne mussukat kömpii ulos teltasta ja puolisen tuntia siitä on ihan mahdollista että kaipaan taas maanantaiaamua ja tyopaikan tasapainoista rauhaa. Mun mielikuvissa aamu on sellainen mukavan seesteinen, tehdään yhdessä ja meillä on kivaa... Käytäntö on osoittautunut olem...

kuin Harry Potterissa

- Kävitkö kotona viikonloppuna? - Kävin, tulin eilen illalla takaisin. - Miltä sodan runtelemassa Portlandissa näytti? - Oli pelottavaa! Naapurissa oli vuohijoogaa ja donitsi kauppaan oli törkeä jono.  Naurua, mutta naurun takana asuu myös huoli.  - Joko kuulit mitä ”SE” sanoi tänään? - En lue enää uutisia, tulen liian vihaiseksi… tai surulliseksi. - En minäkään. Tai, eilen luin ja itkin. Päätin taas olla lukematta. - Joko otit Covid rokotteen? - Joo. Otin. Ostin samalla Tylenolia (parasetamolia) tukeakseni omaa sisäistä autistiani.  Seurue remahtaa nauruun opettajainhuoneessa ja tunnelma kevenee taas. Keskustelu siirtyy vesisateeseen ja syksyyn ja kissoihin.  Minä luen edelleen uutisia, luen niitä useammasta lähteestä, täältä ja Euroopasta. Luen liberaaleja ja konservatiivisia uutisia. Usein pudistelen päätäni ja huokaan, mietin että miten oikeasti voi olla näin hullua tässä maassa. Virnistän kun rauhanpalkinto menee sivu suun. Tuuletan opettajakolleegoiden kanssa, ...

koulushoppailua amerikan malliin (osa 1)

Silloin joskus kauan aikaa sitten… siis oikeesti kauan aikaa sitten olin aloittelemassa abivuotta Helsingissä. Kukaan ei puhunut mistään muusta kuin kirjoituksista ja ehkä yliopistosta. Siinä opinahjossa jota minä kävin oli silloin 80-luvun loppupuolella olemassa tasan yksi yliopisto. Ihan jokainen meistä oli jatkamassa opintojaan Helsingin Yliopistossa, sitten kun sinne joskus pääsisi. Ainakin siltä se silloin tuntui. Todellisuudessa moni jatkoi lukiosta Helsingin Yliopistoon, muutama piti välivuoden tai kaksi. Joku luki ensin itsensä yo-merkonomiksi, muutama haki lastentarhanopettajaopistoon ja kai kaksi uskalsi lähteä pois Helsingistä. He lähtivät Mikkeliin opiskelemaan MBA-tutkintoa.  Tänä syksynä oma tyttäreni aloittaa täällä viimeistä vuottaan high schoolissa. Oikeasti hän opiskelee pian jo toista vuotta collegessa ja tulee valmistumaan lukiosta kädessään myös Associates Degree. Associate's Degree on Yhdysvalloissa tarjottava kaksivuotinen korkeakoulututkinto, jota suoritetaa...