Siirry pääsisältöön

päivä Pacific Northwestissä

Sunnuntaiaamu valkeni sumuisena ja viileänä. Merisumu näkyi jo eilen horisontissa ja yön aikana se oli purjehtinut sisämaahan. Koira ja mä saatiin perinteinen aamulenkkimme ennen kotimatkaa hiljaisuudessa...


verratkaa eiliseen kuvaan samasta kohdasta... laskuvesi on tässä kuvassa tosi alhaalla, muistutan että yleensä tää putki on tiukasti pinnan alla.


Yksi syy niistä miljoonasta miksi L on maailman paras mies... sillä on loistavia ideoita! Tänään ajettiin Seattlen sijasta Portlandiin ja vietettiin päivä siellä.


laskeudutaan kaupunkiin

tän tunnelin toisessa päässä on Portland, OR
Asustekorjausten jälkeen... mulle piti ostaa farkut ja M:lle pitkät housut. Miehet ja pojat kulkee shortseissa ympärivuoden, mutta tytöt ja naiset vetää jalkaan oikeet housut syyskuun ekan viikonlopun jälkeen, ainakin kaupungissa. Niin, siis niitten vaateostosten jälkeen lähdettiin tutustuttamaan meidän jälkikasvua a) kaupunkikulttuuriin ja b) joukkoliikenteeseen


pysäkillä oikeustalon edessä


M halus istua yksin

K kaipaili turvavyötä

ja kumpikin jannu halus ikkunapaikan 

mun lounasherkku jolle kaikki muut nyrpisti nenäänsä... quinoaa, kurpitsaa, maissia, sipulia, sokeriherneitä ja kananmuna

ja sit sporaan... se edellinen oli joku kevytjuna - light rail


nuoriherra luovutti meidän katraalle kohteliaasti paikkansa... Tällä etapilla lauma sai aimo annoksen todellista kaupunkikulttuuria, sekavan naisen kertoessa kaikille suureen ääneen kantansa jeesuksesta ja homoavioliitoista... lasten silmät oli lautasen kokoiset ;)

...ja takaisin siihen kevytjunasysteemiin


turvallisesti taas omassa autossa... Portland on siltojen kaupunki

tuulimyllyjen lisäksi mulla on rautasiltafetissi

muutama tunti aikaa lukea... suoliston toiminnasta, ravitsemuksesta, mielenterveydestä ja kehitysvammoista

kotona supersankarit testas Portlandista ostettuja Halloweenreleitä

Super Girl, Spiderman ja Batman


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pikkuinen kullanmurunen, olet kamala

Partioliivin juhlakuntoon saattamiseen tarvitaan viiniä. Näillä läpysköillä kun on tarkka järjestys ja tarkat paikat liivinssä. Me telttaillaan. Tai oikeastaan minä ja kaksi lasta telttaillaan – olkkarin lattialla, koska kuka nyt tuolla karhujen ja kojoottien seassa nukkuis takapihalla – se kolmas lapsi ulostettiin käytöshäiriön takia teltasta joskus kymmenen pintaan, ja nukuttuaan ensin yläkerrassa faijansa kainalossa se pelaa nyt Minecraftia onnellisena omasta rauhasta. Kaksi telttailijaa nukkuu vielä. Tilanteen autenttisuuden lisäämiseksi alakerran ikkunat on apposen auki ja mä juon aamukahviani villapaidassa – ihan kuin oikealla leirillä. Tosin kahvi tulee keittimestä ja takapuolen alla on tuttu tuoli. Kohta ne mussukat kömpii ulos teltasta ja puolisen tuntia siitä on ihan mahdollista että kaipaan taas maanantaiaamua ja tyopaikan tasapainoista rauhaa. Mun mielikuvissa aamu on sellainen mukavan seesteinen, tehdään yhdessä ja meillä on kivaa... Käytäntö on osoittautunut olem...

kuin Harry Potterissa

- Kävitkö kotona viikonloppuna? - Kävin, tulin eilen illalla takaisin. - Miltä sodan runtelemassa Portlandissa näytti? - Oli pelottavaa! Naapurissa oli vuohijoogaa ja donitsi kauppaan oli törkeä jono.  Naurua, mutta naurun takana asuu myös huoli.  - Joko kuulit mitä ”SE” sanoi tänään? - En lue enää uutisia, tulen liian vihaiseksi… tai surulliseksi. - En minäkään. Tai, eilen luin ja itkin. Päätin taas olla lukematta. - Joko otit Covid rokotteen? - Joo. Otin. Ostin samalla Tylenolia (parasetamolia) tukeakseni omaa sisäistä autistiani.  Seurue remahtaa nauruun opettajainhuoneessa ja tunnelma kevenee taas. Keskustelu siirtyy vesisateeseen ja syksyyn ja kissoihin.  Minä luen edelleen uutisia, luen niitä useammasta lähteestä, täältä ja Euroopasta. Luen liberaaleja ja konservatiivisia uutisia. Usein pudistelen päätäni ja huokaan, mietin että miten oikeasti voi olla näin hullua tässä maassa. Virnistän kun rauhanpalkinto menee sivu suun. Tuuletan opettajakolleegoiden kanssa, ...

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...