Siirry pääsisältöön

päivä Pacific Northwestissä

Sunnuntaiaamu valkeni sumuisena ja viileänä. Merisumu näkyi jo eilen horisontissa ja yön aikana se oli purjehtinut sisämaahan. Koira ja mä saatiin perinteinen aamulenkkimme ennen kotimatkaa hiljaisuudessa...


verratkaa eiliseen kuvaan samasta kohdasta... laskuvesi on tässä kuvassa tosi alhaalla, muistutan että yleensä tää putki on tiukasti pinnan alla.


Yksi syy niistä miljoonasta miksi L on maailman paras mies... sillä on loistavia ideoita! Tänään ajettiin Seattlen sijasta Portlandiin ja vietettiin päivä siellä.


laskeudutaan kaupunkiin

tän tunnelin toisessa päässä on Portland, OR
Asustekorjausten jälkeen... mulle piti ostaa farkut ja M:lle pitkät housut. Miehet ja pojat kulkee shortseissa ympärivuoden, mutta tytöt ja naiset vetää jalkaan oikeet housut syyskuun ekan viikonlopun jälkeen, ainakin kaupungissa. Niin, siis niitten vaateostosten jälkeen lähdettiin tutustuttamaan meidän jälkikasvua a) kaupunkikulttuuriin ja b) joukkoliikenteeseen


pysäkillä oikeustalon edessä


M halus istua yksin

K kaipaili turvavyötä

ja kumpikin jannu halus ikkunapaikan 

mun lounasherkku jolle kaikki muut nyrpisti nenäänsä... quinoaa, kurpitsaa, maissia, sipulia, sokeriherneitä ja kananmuna

ja sit sporaan... se edellinen oli joku kevytjuna - light rail


nuoriherra luovutti meidän katraalle kohteliaasti paikkansa... Tällä etapilla lauma sai aimo annoksen todellista kaupunkikulttuuria, sekavan naisen kertoessa kaikille suureen ääneen kantansa jeesuksesta ja homoavioliitoista... lasten silmät oli lautasen kokoiset ;)

...ja takaisin siihen kevytjunasysteemiin


turvallisesti taas omassa autossa... Portland on siltojen kaupunki

tuulimyllyjen lisäksi mulla on rautasiltafetissi

muutama tunti aikaa lukea... suoliston toiminnasta, ravitsemuksesta, mielenterveydestä ja kehitysvammoista

kotona supersankarit testas Portlandista ostettuja Halloweenreleitä

Super Girl, Spiderman ja Batman


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...

rokotukset ei oo mikään uskon asia

Istun puolitietoisesti muurahaispes ään. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia, niitä jotka eivät ole nähneet mitä tapahtuu jos lapsi sairastuu polioon. Niihin jotka eivät tiedä että tuhkarokko on vaarallinen sairaus. Niihin jotka eivät tiedä että vihurirokkoon tai sikotautiin voi kuolla. Niihin jotka uskovat että rokotukset ovat vaarallisia, ja että maailma olisi parempi ilman. Niihin jotka eivät enää tiedä minkälainen maailma oli ennen. Niihin joilla on varaa olla rokottamatta, vai onko? vaccine infographic created by Leon Farrant Kuinka monta kertaa multa on kysytty että tiedänkö rokotteitten aiheuttavan autismia? Kuinka monta kertaa olen vastannut etten tiedä. Kuinka monta kertaa olen kertonut ettei se ole totta. Tuhkarokkoepidemia alkoi huvipuistosta. Se alkoi sieltä minkä pitäisi olla ”the happiest place on earth.”  Siinä on jotakin kornia. Siis siinä, että se lähti just sieltä. Tosiasiassa on enemmän kuin ...

tikapuita ylös maailmassa

Kulunut viikko on epäilemättä ollut haastavin. Siis haastavin sen jälkeen kun aloitin lokakuun 12. päivän aamuna orientaatiolla. On torstai-ilta ja tällä viikolla minä olen soittanut satoja puheluita, ottanut vastaan kymmeniä puhelinvastaajaviestejä, vastannut tsiljoonaan puheluun, käynyt läpi 31 uuden potilaan sisäänotto- haastattelua. Sivussa olen hoitanut normiajanvarausta ja soitellut ihmisille (150) muistuttelupuheluita erilaisita operaatioista, lääkäriajoista, verikokeista ja kuvantamistapahtumista.... unohdinko mainita että mulla on keuhkoputkentulehdus, infektioastma ja työpäivän keskimitta on ollut vajaat kymmenen tuntia. Keskiviikkona kai, totesin esimiehelleni että saatan ehkä karata. Ai, mihin – se kysyi, enkä osannut vastata. Vastasin sen sijaan seuraavasti; ”Kysyit multa taannoin kuinka mä kestän jatkuvia keskeytyksiä työssä, ja silloin sanoin että hyvin. Tänään väittäisin että olen lähestymässä takarajaa, kun puran puhelimesta kymmenen viestiä ja ennen kun...