Siirry pääsisältöön

kaksosuudesta ja koulusta

Tiistaina pitäis päättää mitä haluaa opiskella talvilukukaudella, englantia, matikkaa vai psykologiaa... tahti on huomattavasti syksyä kevyempi, 11 creditin sijaan 5 ja online kurssi, tavoitteena lähinnä tehdä niitä esiopintoja sairaanhoitajan koulutusohjelmaan.

Tänään akvaarioon ja rannalle ja karkkikauppaan ja Cannon Beachiin ja... edessä ihana päivä, ihanalla rannalla – gotta LOVE Pacific Northwest!!!!

No joo, mun piti sanoa sananen lapsista ja kouluista ja kaksosuudesta ja sisaruudesta ja... 

Oon seurannut, osin aika intensiivissävyistäkin keskustelua siitä pitäiskö kaksoset olla samalla vai eri luokilla. Mulla on sellainen mielikuva, että Suomessa tää on vanhempien päätös. Täällä perinteisesti kaksoset on sijoitettu eriluokille ja vanhempien on pitänyt erikseen toivoa että olisivat samalla ja joskus asiasta on käyty keskustelua aika korkeallakin tasolla ja silti on saattanut käydä niin ettei vanhempia ole kuunneltu asiassa.

Poikien ollessa pieniä – pieniähän ne nytkin on, mutta siis pienempiä, sellaisia vuosikkaita – mun mielestä oli itsestään selvää että ne menis samalle luokalle ja sais aina olla yhdessä. Olin valmis menemään asiasta vaikka osavaltionhallinnon tasolle tarvittaessa... sit ne kasvoi ja  asiat muuttui. Alkoi olemaan aika selvää että pojille olis parempi et ne olis vähintäänkin eri ryhmissä, molemmat kun käöytti sitä toista kyynärsauvana ja sit toisaalta ne jäi tavallaan toistensa varjoon... O oli se fiksu ja hiljainen ja K ketterä ja sukkela ja sanavalmis. Ystävät joiden lasten luokilla oli kaksosia, siis yhdessä, kertoi että ne kaksoset pyörii vaan keskenään ja et niillä on kaiken maailman kepposia ja omia juttuja meneillään jatkuvasti ja et opettajat pitää tilannetta hankalana... alettiin siis kallistua siihen että meidän jannut erotetaan. L tosin oli ollut sitä mieltä jo ihan alusta asti.

Siinä vaiheessa, kun jätkät sit ilmoitettiin sinne kouluun, tammikuussa 2013 tuntui jo vähintäänkin todennäköiseltä että ne ei menis pelkästään eri luokille, vaan eri kouluihin. Eri kouluihin koska K tuntui tarvitsevan erityisopetuksen tuomaa tukea ja muutenkin tiiviimpää koulunkäyntiä kuin kaksi aamua viikossa.

Tänä syksynä sit M aloitti omassa koulussaan, O toisessa ja K kolmannessa. Loginstinen painajainen kyllä. Neljä bussia ja yks ajettava... yhdellä koulua iltapäivisin ja kahdella aamuisin, eri aikaan ja osin eripäivinä. Kolme vanhempainiltaa, viisi opettajaa ja jokaisessa koulussa omat juhlat, retket ja systeemit. Sit mä vielä aloitin oman koulun ja nyt ollaan tässä... blogit kirjoittamatta, feissarit lukematta ja sähköpostit vastaamatta. Mä yritän muistaa missä koulussa oli minkäkinlaiset halloweenkemut ja mitä olen luvannut niihin tehdä. Yhteen piti viedä pöytäliinat, toiseen keksit ja koristelutarpeet ja kolmanteen jotain terveellistä.

Jos tällä tietämyksellä voisin peruuttaa takaisin ja valita uudestaan, tekisin kuitenkin ihan tasan tarkkaan saman päätöksen. Pojat viihtyy nykyään paljon paremmin keskenään, O:n itsetunto on kasvanut roimasti kun sillä on omat jutut ja kaverit ja opet. K:lla sama tilanne, se oppii ja opettelee ja osaa ihan valtavasti. Palaute koulusta on ollut pelkästään hyvää kun K:n ei tarvitse pelleillä peittääkseen sitä että on akateemisesti veljeään jäljessä. Niillä on vihdoinkin jotakin ihan omaa, jotakin missä ei tartte skabata broidin kanssa. Niitä verrataan vihdoinkin vain koulutovereihin sen sijaan että ne joutuis aina kilpailemaan keskenään. Molemmat odottaa kouluunlähtöä ja palaa hyväntuulisina takaisin.

Tällä tietämyksellä sanoisin että on tärkeintä muistaa katsoa kaksosia erillisinä ihmisinä, muistaa että ne on ennen kaikkea sisaruksia, lapsia samassa perheessä, eikiä mikään pari, kaksikko, symbioosi... on niillä silti se sisäinen yhteys, jotakin syvää ja rikkomatonta, niin pitää ollakin... onhan ne myös kaksoset. Saahan ne samassa ryhmässä tukea toisistaan, mutta toisaalta vois olla hyväkin oppia luottamaan siihen, että pärjäöä myös ilman sitä toista puoliskoaan.

Entä jos niitten opettajat on kovin erilaisia? Eritasoisia? Toinen miellyttävä, ja toinen epämiellyttävä? Tällä hetkellä M:n ope on aivan mahtava, molemmat opet. O:n opet tunsin entuudestaan ja olin jo alunalkaen sitä mieltä että apuopettaja on varsinaista opea parempi kolmevuotiaille, se varsinainen ope kun on ennen O:n koulua ollut lukion aineopettaja ja tuntuu aina välillä unohtavan et sen oppilaat on kolmevuotiaita. K:n opettajista tunnen vain toisen, se on se opettaja jota kumpikaan meistä vanhemmista ei voi sietää, K:n mielestä se on kuitenkin ihana. Erityisope taas on monin verroin kokeneempi kuin M:n erityisope oli, silloin kun M kävi samaa koulua. Kaikilla kolmella siis keskenään aivan erilainen tilanne, mutta kukapa nyt muutenkaan voisi saada täysin identtisiä lähtöäkohtia.

Alakoulussa opettaja vaihtuu vuosittain, näin myös K:n koulussa. Samalla kaikki ikäluokan oppilaat sekoitetaan uudestaan. Jokainen syksy on edessä uusi opettaja ja ainakin osin uudet koulukaverit. Mä tykkään tästä systeemistä. Kukaan ei joudu ”ikuisesti” olemaan sen yhden open silmätikkuna ja oppilaiden sisäiset klikit rikotaan myös vuosittain. Mä jäin myös miettimään sitä että onko nse vanhempien mielestä hyvä opettaja aina lapsen, saati sitten lasten kannalta paras? Entä jos yhdelle on parempi olla yhdenlainen ja toiselle toisenlainen ope? Nyt jo meillä on tilanne jossa yhden lapsen opettaja on meidän vanhempien mielestä ihan karsee ja silti lapsi itse pitää opettajastaan ja oppimistuloksetkin on olleet loistavia. Mun mielestä hyvä, parempi, paras ei siis aina ehkä olekaan se lapsen kannalta paras ratkaisu.


niillä on aina se oma sisäinen yhteys

Kommentit

  1. Kommentoin tähän jatkoon vielä...

    Jäi aamulla kirjoittamatta parikin asiaa sanomatta-kirjoittamatta... joskus sanat vie mennessään ja asioita jää, sanomatta.

    Ensinnäkin ja kaikkein tärkeimpänä... jokainen vanhempi valitsee sen minkä omnalle lapselleen parhaimmaksi tuntee. Se mikä toimii yhdessä perheessä, yhdelle, kahdelle tai viidelle lapselle ei välttämättä toimi kaikille. Tämä ratkaisu on ainakin toistaiseksi osoittautunut hyväksi - meidän perheelle.

    Päivähoito ja koulu ovat kaksi eri asiaa. Päivähoidossa lapsi viettää huomattavasti enemmän aikaa kuin koulussa. M:n koulupäivä on tänä vuonna ma-pe 11:20-3:30, K:n ma, ti, to ja pe 8:30-11:00 ja O:n ti ja to 9-12. Ensivuonna M:n koulupäivä on 9-3:30, K jatkaa samaan tahtiin ja O lisää yhden päivän.

    Viimeisenä halusin sanoa ettei tämä luokkien sekoittaminen ja opettajan vaihtaminen ole todellakaan ongelmaton systeemi. Mä vaan haluan uskoa että se on tavallaan tasa-arvoisempi lasta kohtaan. Ymmärrän kyllä että kun opettaja sitoutuu oppilaaseen vain vuodeksi kerrallaan on ongelma helppoa ohittaa ja lakaista eteenpäin ja tiedostan myös sen, että on olemassa lapsia joille vuosittainen muutos ryhmässä on vaikea, olenhan itsekin autistisen lapsen vanhempi. K taas on vähintäänkin potentiaalinen eteenpäin lakaistava. K:n onneksi K:lla on se HOJKS vai mikä se nyt onkaan ja sen rinnalla tulee kulkemaan erityisopettaja. Erityisopetuksenyksikkö kun säilyy samana, vuodesta toiseen.

    VastaaPoista
  2. Hei, mielenkiintoista asiaa! Varsinkin kun satun olemaan kaksonen ja opettaja :). Oma kaksossiskoni oli myös minua heikompi kouluopinnoissa mutta toisaalta parempi sosiaalisten suhteiden luomisessa ja ylläpitämisessä - on edelleen.. Minsta oli onni käydä siskon kanssa koulut lukioon saakka yhdessä, koska kompensoimme toistemme heikkoudet...tiesin tunneilla milloin menee siskolle vaikeaksi ja toisaalta kaverit tuli siskon ansiosta helposti.. Ja nykyään asumme eri kaupungeissa ja pärjäämme hyvin yksinämme ;) mutta niinkuin totesit, jokainen vanhempi tekee päätökset, jotka heidän kaksosilleen sopii ja lapsilleen yleensä.
    Sitten vielä opettajan vaihtuvuuteen..itse koen arvokkaana jos saan työskennellä saman luokan kanssa pitkään. Lapset tarvitsevat turvallisia suhteita ja suhde opettajaan on tärkeä, kun ajatellaan kuinka paljon ja millaisten asioiden parissa aikaa,yhdessä vietetään. Oppilaantuntemus on myös aivan eri tasolla mikäli on saanut olla oppilaiden kanssa esim kaksi luku kautta..minusta yksi opettajanvaihdos kolmeen vuoteen olisi ideaali..
    No mutta, nämä vain ajatustenvaihtoa, kuten sanoin, aihe kosketti!
    Aurinkosia päiviä!

    VastaaPoista
  3. Edelliseen lisäten, anteeksi hoono suomi, kännykällä kirjoittaminen innostuksen puuskassa aiheuttaa luvattoman paljon erheitä ;)

    VastaaPoista
  4. Edelliseen lisäten, anteeksi hoono suomi, kännykällä kirjoittaminen innostuksen puuskassa aiheuttaa luvattoman paljon erheitä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asiaa on mielenkiintoista katsoa ja pohtia monelta kantilta :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi