kuka voitti taistelun, vai voittiko kukaan?

Marika kirjoittiomasta ruokasäpsystään ja kysyi miten meidän säpsyn kävi... Lähtötilanne oli se, että lapset ruokittiin lastenruualla ja vanhemmat söi omansa sit joskus. Lasten ruokiin luettiin kananuggetit - yök – juustopizza, maapähkinävoileivät ja mac & cheese. Lisukkeena omenanlohkoja, omenasosetta, jugurttia ja kirjava variaatio muropatukoita. M on oma lukunsa ja on sitä edelleen.

Mikä sit on muuttunut elokuusta, nyt kun lähennellään jo marraskuuta? Mä aloitin sen kouluni syyskuussa, ja me ei siis edelleenkään syödä lasten kanssa kuin viikonloppuisin mutta syödään siis yhdessä ja saman pöydän ääressä edes silloin. Olen lakannut miettimästä asiaa siltä kantilta et mitä ne söis, vaan tarjoan mitä tarjoan ja joskus kelpaa ja joskus ei, jos ei kelpaa niin saa jatkaa matkaansa nälkäisenä. Useimmiten ruoka on samaa, tai variaatio samasta kuin mitä me itse syödään. Edellämainitusta lastenruokalistasta on jäljellä kaksi jäkimmäistä, ja niitäkin tarjoillaan korkeintaan satunnaisesti. Juustopizza ei nykymittapuulla ole ruokaa - paitsi lounaaksi - ja kananuggetit on vaihtunut vähemmän prosessoituun kanaan.

Maanantai: grillibroileria ja ranskalaisia – arvatenkin menestys

Tiistai: spaghetti carbonara (ihan sipulilla ja pippurilla) – kaikki kolme söi

Keskiviikko: calzone pepperoni ja italialaisella makkaralla – O tykkäs, K söi

Torstai: chicken parmigiana (leivitetty kanafile, pastaa ja marinarakastiketta) – menestys

Perjantai: kinkku-katkarapupizza – O tykkäs ja söi kaks palaa, K söi, M istui yläkerrassa murjottamassa

Nyt jälkikäteen katsottuna on todettava että melko italialaispainotteinen viikko... lisukkeena porkkanoita, tomaattia, omenaa... Makaronilaatikosta ne ei edelleenkään tykkää, lohikeitto oli kidutusta, chicken pot pie epäilyttävää. Kuitenkin kaikkea maistetaan, joskus tykätään ja toisinaan ei. Yksi kokonainen viikko harjoiteltiin tomaattikeittoa ja K on ainoa, joka ei sitä edelleenkään syö. Lounasleivän väliin voi nykyään lykätä kinkkua ja juustoa, tomaatin ne syö edelleen mieluummin siinä rinnalla ja salaatti on edelleen yök.

Käytännössä ollaan jouduttu toteamaan, että useimmiten ruokailutilanne sujuu huomattavasti paremmin jos M syö erikseen eikä pääse kertomaan jannuille ettei ruokaa kannata syödä. O syö siis nykyään melkein mitä vaan, K on edelleen se tavislapsi joka mieluiten syö niitä lasten perusherkkuja ja M on edelleen M.

Loppuyhteenvetona sanoisin että kannatti, M:kin on oppinut edes maistamaan vaikkei se M:n etukäteen tehtyä päätöstä käännäkään. Kiitospäiväpöydässä tulee olemaan kiitospäiväruokia ja joulupöydässä jouluruokia. Etukäteen osaan jo arvella että kalkkuna kelpaa ja kinkku ja eiköhän O syö myös joulukalat, ainakin jos sisko ei ole vieressä muistuttamassa ettei kalaa kertakaikkiaan voi syödä.