älä lopu ihan vielä loma

Perjantai oli viimeinen virallinen lomapäivä. Kaikki on päässeet loman makuun, ja just kun me ollaan lasten kanssa laskeuduttu loman syvimpään olemukseen tulee viikonloppu ja viikonlopun jälkeen taas maanantai – arki. 

Sen sijaan että mä saan heräillä heiluttelemalla varpaita peiton alla kahdeksan aikaan, ja hiipiä yksin Koiran kanssa alakertaan keittämään kupin kahvia, lukea muutaman blogin odotellessani ensimmäisiä pieniä jalkoja portaissa, niin, sen sijaan. Sen sijaan herätyskello soi taas vartin yli seitsemän ja tukkaputkella ja tuskanhien vallassa pakkaan kolmet eväät, etsin silmälaseja ja paitoja ja housuja, laitan aamiaista ja patistan ja hoputan ja kiirehdin. Yhdeksältä viimeinenkin on koulussa, kun lomalla me yhdeksältä vasta harkittiin aamiaista. Yhdeksältä ne on koulussa ja mä saan hengähtää kokonaista kaksi tuntia ennen kuin aloitan saman rulijanssin toiseen suuntaan. Olisin voinut lomailla pidempäänkin.

Perjantaina, sinä viimeisenä virallisena lomapäivänä me leivottiin aamiaiseksi suolarinkeleitä, aloitettiin uusi tuhannen palasen palapeli, todettiin se tolkuttoman vaikeaksi, joku kehveli kun oli päättänyt tehdä reunapaloja muuallekin kuin reunoihin.

keitetyt suolarinkelit

Me pakattiin repullinen retkieväitä ja lähdettiin metsään. Metsä on täydessä kukassa, mä valokuvasin ja lauma etsi mulle muitakin kuvauskohteita kuin ne itse. Lauma ihmetteli termiittien syömiä puita, tikan lounaspaikkaa, oravan jälkiä ja kojootinkikkareita. Koira tutustui niihin kojootinkikkareisiin vähän turhankin läheisesti ja pääsi kotona tuoksuvaan kylpyyn. Mä oli vaikuttunut siitä että lauma kulki mun kanssa metsässä, toki helppokulkuisessa ja tasaisessa maastossa, kuutisen kilometriä. Yhttään kertaan kukaan ei kysynyt koska me ollaan perillä tai vinkunut että väsyttää. Loppuun asti ne tutki ja ihmetteli ja juoksi. Perillä odotti leikkipuisto ja lounas.

Oravanmarja on melkein kukassa

Trilliumin kukka on aikuisen kämmenen kokoinen

Purppurapikkusydän

Keltamajavankaali

Alaskanvadelma kukkii

Monet suomalaiset puutarhakukat kasvaa täällä villeinä, siis oikeasti villeinä eikä puutarhoista luontoon levinneinä. Kesällä metsät on täynnä sormustinkukkia, joita niin tarkasti silloin joskus pikkupuutarhaläntillä istuttelin ja vaalin.

Illalla Fredde otti jannut ja vei ne ravintolaan samalla kun me tytöt vedettiin mekot niskaan ja ajeltiin loputtomalta tuntuvan metsätien päähän korukutsuille. Olin maltillinen, me tilattiin M:n kanssa vaan kaksi rannerengasta, yksi sille ja toinen mulle. Hyvä että mentiin kuorkilla, osaa vieraista irroiteltiin isännän traktorin avulla sateen pehmentämän soratien penkoista.

tienvierusta on täynnä sormustinkukan lehtiä

olkkarin seinällä on muisto isännän ekasta kaadosta

M teki kissan kanssa vähän turhan läheistä tuttavuutta