Siirry pääsisältöön

minne hukkui seitsemän ekaa?

Seitsemän vuotta sitten kaikki oli valmista. Me laskettiin viimeisiä päiviä, tunteja ja minuutteja. Jännitti, pelotti, olin yhtäaikaa onnellinen ja kauhuissani. 

Mikään ei koskaan tule haalistamaan muistoa siitä varhaisesta torstaiaamusta, siitä kun vielä oli pimeää ja maailma nukkui meidän ajaessa hiljaisuuden vallitessa kohti uutta.  Siitä aamusta kun meitä odotettiin sairaalassa jo ennen kuutta, siitä aamusta kun meistä tulisi vuosien odotuksen jälkeen vanhempia. M syntyi torstaiaamuna, torstain ja perjantain välisenä yönä satoi lunta. Katsoin sairaalan ikkunasta lumisadetta, kainalossa meidän ”kake”. Myöhäisin maahan jäänyt lumi historiassa, sinä päivänä kun M syntyi.

"kake"


Tänään istun tässä ja mietin mihin ihmeeseen seitsemän vuotta on mennyt. Miten se täyttää jo seitsemän? Miten mä voin yhtäkkiä olla seitsemän vuotta vanhempi? Miten ne kaikki elämää pidemmät päivät ja tunnit, ne loputtomilta tuntuneet valvotut yöt, ovat kuin hetkessä muodostaneet seitsemän vuotta? Eikö seitsemän vuotta kuitenkin oo pieni ikuisuus? Niin elävästi muistan kuinka jokainen tuntikin tuntui ikuisuudelta.

1-vuotias

2-vuotias

3-vuotias

4-vuotias

5-vuotias

6-vuotias


Se on pian seitsemän. Se lukee mulle illalla iltasaduksi kummitusjuttuja ääneen, se lähtee aamulla kuoroharjoituksiin ja kiipeää illalla korkealle. Se on rakas.



Ei kaikkien tarvitse saada lapsia. Ei lapset oo kaikille elämä, ja niillekin jotka haluavat mutta eivät saa, elämä voi olla hyvää ja täyttä ilmankin. Ihan varmasti voi. Ei elämä ole vajaata tai vaillinaista ilman lapsia. Mä vaan halusin niin paljon, halusin ja lopulta sain. Mun elämästä ne tekee täydemmän ja kokonaisemman. Olen kiitollinen siitä että sain lopulta itsekin kasvaa äidiksi. 



Vaan kumpi on opettanut enemmän toistaan. Usein kallistun ajattelemaan että M on loppupeleissä opettanut mua enemmän kuin minä sitä. Mä mitään kasvata, se kasvattaa mua ja kasvaa itse siinä sivussa. Se on opettanut mulle kärsivällisyyttä, loputtomasti kärsivällisyyttä ja silti mulla on vielä paljon opittavaa - onneksi on ne kaksi muutakin opettajaa. Se on opettanut mulle rakkautta, iloa ja onnea. Se on opettanut laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen, pysähtymään, kuuntelemaan ja olemaan aidosti läsnä.


Tänä aamuna O:lla heilui ensimmäinen hammas.


Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...
Lähetä kommentti
Lue lisää

koekaniini - mukana tutkimustyössä

Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle.  Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...
Lähetä kommentti
Lue lisää