Siirry pääsisältöön

miksi haluaisit elää sata vuotta?

Useampikin blogisti (Helena, Petra)on kirjoittanut oman maansa naisten suhteesta ruokaan ja vartaloonsa, samalla sivuten sellaista yleistä lähestymistapaa elämään, kotiin, lapsiin ja työhön. Kaikissa kirjoituksissa tulee esiin se sama, että me pohjoismaisen luterilaisessa kulttuurissa kasvaneet lähestytään elämää, itseämme ja toisia kurinalaisesti, kannustaen ainakin osittaiseen kärsimykseen, ja että elämästä nauttiminen leimataan hedonismiksi ja sitä tulee sallia korkeintaan pieninä annoksina. Mitä siitäkään nyt tulis jos aina olis kivaa.

Yhdysvaltain länsirannikolla on muodikasta juosta puolikkaita maratoneja, ja joogata ja jumpata. Moni pukeutuu vain juoksuleggareihinsa, jos ei muuten niin edustaakseen liikunnallista elämäntapaa, liikkui tai ei. Liikunnan kulttuuri vaihtelee osavaltiosta ja jopa osavaltiotasolla kaupungista toiseen. Perinteisesti yliopistokaupungeissa ollaan hoikempia, syödään terveellisemmin ja liikutaan enemmän. Colorado oli vielä ainakin muutama vuosi sitten Yhdysvaltain tervein osavaltio.

Toisaalta sillä kolikolla on kääntöpuolensa. Arki ei ole harmaata, se ei ole erityisen kurinalaista ja siitä saa nauttia. Joku tuo aamulla töihin laatikollisen tuoreita leivonnaisia, kursaillen sanotaan ettei pitäis ja sit syödään. Illalla ennen kotiinlähtöä keskustellaan siitä minkälainen viini on illan aterialla; ”Löysin tosi hyvä roseen, kannattaa kokeilla...” – Mut mulla odottaa vuoden se ja se punkku sieltä ja sieltä, me juodaan se tänään. Jos ei jaksa laittaa ruokaa haetaan valmista tai syödään ulkona, koska pitäähän arjen pysyä tasapainossa ja elämästä tulee nauttia myös maanantaisin.

Amerikkalainen ei elä lomasta lomaan ajatuksella että lomalla sit relataan ja nautitaan. Lomia on vähemmän ja on syytä tarttua hetkeen.

Täällä on tärkeämpää olla terve ja terveellinen – viini ja luomupullat on terveellisiä – kuin laiha. Kauneutta on monenlaista, se on kauniita vaatteita, liikunnallisuutta ja hoidettua ulkonäköä. Kauneuteen ei vaadita tiettyä painoindeksiä. Sairaalloinen lihavuus on sairaalloista lihavuutta, mutta noin muuten, monenlainen vartalo on kaunis. Bikinit kuuluu kaikille ja juoksuleggareissa voi liikkua myös keski-ikäinen pyylevä punkkari (allekirjoittanut).

Yhdysvaltain länsirannikolla tehdään työtä ja uraa, jotta voidaan myös nauttia elämästä. Työ on – ainakin keskimäärin – väline enemmän kuin itseisarvo. Työ mahdollistaa ne viinit ja viinerit. Se mahdollistaa ravintolaillalliset ja aamiaiset. Se mahdollistaa kaikkea kivaa. Ihminen joka elää työlleen on vähän epäilyttävä, ehkä sen pitäis asua vaikka itärannikolla?

Hesari kirjoittaaartikkelin suomalaisesta naisjohtajasta Laura Tarkasta. Hedonistisen länsirannikon linssien läpi katsottuna Lauran elämä näyttää ankealta. Se on aina töissä, se ei koskaan näe lapsiaan ja puolisoaan. Kuka sitä muistaa kolme viikkoa sen jälkeen kun se on saanut kenkää - kuollut - jäänyt eläkkeelle - sairastunut vakavasti? Ei kukaan. Miettiikö Laura viimeisinä päivinään että olis pitänyt istua vielä muutamassa palaverissa ja kirjoittaa muistiot vähän paremmin, vai miettiikö Laura sitä aikaa perheen kanssa mikä jäi viettämättä?

Perjantaiaamuna me kokoonnuttiin taas tavan mukaan syömään rapeita croisantteja yhdessä. Yksi klinikan lääkäreistä kertoo vitsin. Vapaasti käännettynä se menee jotenkin näin:


”Mies tulee lääkärin vastaanotolle ja kysyy lääkäriltä mitä hänen pitää tehdä, jotta voisi elää satavuotiaaksi. Mies on tunnettu terveellisestä elämästään ja lääkäri kysyy mieheltä; Juotko viiniä tai olutta? Mies katsoo lääkäriä kauhuissaan ja vastaa ettei tietenkään juo. Lääkäri kysyy mieheltä syökö hän hyvää ruokaa, hellii itseään leivonnaisilla ja pekonilla? Mies vastaa että hän välttää epäterveellistä ruokaa ja syö vain terveellisiä asioita, niitäkin niukasti. Lääkäri kysyy miehen ystävistä ja perheestä, viettääkö mies aikaa iloisesti jutustellen perheensä ja ystäviensä kanssa? Mies kieltää ja vastaa ettei ehdi. Hän arvostaa säännöllistä ja terveellistä elämää. Lääkäri katsoo miestä ja toteaa; Miksi helvetissä sä edes haluat elää satavuotiaaksi, sun elämä kuulostaa ihan kamalalta!”


Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän