Siirry pääsisältöön

takinkääntäjän tarina


Jos sanani syön niin mörökölli minut vieköön... Nyt sekin päivä on sitten nähty. Mörökölli tuli ja vei. Takki käännetty ja sanat syöty. Takin on tosin joutunut kääntämään aika moni muukin. Sillä vastoin kaikkea järkeä ja kaikkien odotuksia on meillä marraskuun kahdeksantena vaalit, ja vaaleissa ehdokkaana melko huono ja totaalisen mahdoton ehdokas. Tuntuu siltä että useimmat äänestää enneminkin jotakin vastaan kuin jonkun puolesta. Meillä on edessä sangen poikkeukselliset vaalit ja monella on oikeasti ja aidosti pelko persiissä – mitä jos se voittaa kuitenkin?



Viimeksi vartti sitten juttelin omalla kuistillani naapurin frouvan kanssa. Valkoinen kristitty. Kotoisin keskilännestä, konservatiivisen kasvatuksen saanut. Nainen, joka ensimmäistä kertaa elämässään äänestää demokraattia. Mun eka kerta oli taannoin, kun äänestin Pekka Haavistoa. Siihen saakka olin aina ja uskollisesti pitäytynyt konservatiiveissa. Mutta et oikeesti pitäis äänestää täysin tärähtänyttä sosiopaattia. Tyyppiä joka käyttäytyy julkisesti kuin uhmaikäinen, jolla ei ole aavistustakaan faktoista ja joka perustaa koko kampanjansa vastustajan mollaamiseen sen sijaan että rakentais itselleen oman kampanjan. Siihen ei musta, eikä monesta muustakaan ole.

Harva uskoi että oltaisiin oikeasti tässä. Yleinen konsensus oli että ilmiö olis ohimenevä ja että loppupeleissä oltais kuitenkin saatu ihan oikeat vaalit. En itsekään uskonut että Trumpin esitys kantaisi loppuun asti. En oikeasti uskonut että se valittais ehdokkaaksi, ajattelin että kunhan uhoaa. On kuvaavaa ettei yksikään Yhdysvaltain elossa olevista presidenteistä tue Trumpia. Kaksi niistä on kuitenkin maan tunnetuimmasta republikaaniperheestä, Bush Sr ja Bush Jr. Kumpikin on julkisesti asettunut Hillaryn taakse. Että sellainenkin päivä on nyt nähty, että Bushin perhe antaa äänensä demokraateille, se kuvastaa näitä käsillä olevia vaaleja ja kertoo tilanteesta paljon enemmän kuin moni muu asia.


On meilläkin se yksi naapuri jonka pihalla törröttää  Trump kyltti. Kentsu sitä katseli siinä luurankojen ja hämähäkinseittien seassa, ja kysyi et onko se osa Halloween koristelua. Meillä oli Fredden kanssa pokassa pitelemistä. Laumalle tuntuu olevan sanomattakin selvää että me molemmat äänestetään Hillaryä. 




Kommentit

  1. Olen seurannut (ensimmäistä kertaa elämässäni, koska en ole kiinnostunut politiikasta) USA:n pressanvaaleja suurella mielenkiinnolla. Nyt mielenkiinto nousi vielä korkeammalle, kun Wikileaks paljasti, että Hillary on todistetusti pedofiili ja maanpetturi (myynyt valtion salaisuuksia ulkomaille, mm. Saudeihin).

    Tiedän, että blogisi ei ole poliittinen enkä kaipaakaan sellaista näkökantaa. Haluaisin tietää, miten nämä uutiset ovat levinneet siellä tavallisten ihmisten keskuudessa ja millaiset tunnelmat ovat. Vai ovatko ihmiset edes niin poliittisesti valveutuneita, että he tietäisivät näistä skandaaleista? Mitä mieltä on keskiverto John/Jane Doe?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin tietenkin puhua vain omasta lähipiiristäni - naapurusto, ystävät, työtoverit jne. Mutta yleinen kutina on että kaikki on lopen kyllästyneitä tähän touhuun.

      Samaan aikaan kun HRC paljastuu pedofiiliksi, maanpetturiksi ja rahan kavaltajaksi, paljastuu että Donald Trump on raiskannut 13 vuotiaan, ei ole koskaan maksanut verojaan. Sehän tiedetään että Hillary on sotahullu ja Donald täysi sekopää.

      Yleinen konsensus lienee ettei kumpikaan ehdokkaista ole millään tavalla hyvä, lähinnä kai yritetään valita vähemmän huonoa. Moni seisoo HRC:n takana siinä toivossa ettei tämä ainakaan palauta maata takaisin henkariabortteihin ja kriminalisoi homoseksuaalisuutta.

      Loppupeleissä kai aika harva on sitä mieltä että jompikumpi kandidaateista on oikeasti hyvä tai pätevä johtamaan tätä maata, kunhan nyt näistä seuraavasta neljästä vuodesta jotenkin selvittäisiin.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...

koekaniini - mukana tutkimustyössä

Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle.  Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...