liian monta yötä jouluun

M odottaa joulua. Tai odottaahan ne pojatkin, mutta niitten joulunodotus on jotenkin siedettävämpää. M:n joulunodotus on raskasta. Se on äänekästä ja tarvitsevaa... raivokastakin. Riidan saa aikaiseksi ihan mistä tahansa ja useimmitem se riitely on neidin puolelta äänekästä ja fyysistä. Hetkittäin M saa joulunodotuksensa tarttumaan tohon kaksikkoonkin ja siinä vaiheessa meno on suorastaan päätöntä. Mä en usko että se odottaa lahjavuorta, tai siis tiedän ettei se niinkään odota saavansa lahjoja, se vaan odottaa..., joulupukkia, Tonttua, yllätyksiä, ja sen kyky hallita itseään joulunodotusarjessa jossa on mukana myös se ennalta-arvaamaton osoittautuu taas vähintäänklin surkeaksi. Samalla se on niin innoissaan ja mukana että sydäntä särkee.

Tilannetta ei ainakaan helpota nää lomapäivät ja se ettei elämä ole muuten tavallista ja arkirutiineihin nojaavaa... eilen se jo sanoi et se ei tykkää kun ei pääse kouluun. Odotan siis innolla  kauhun vallassa joululomaa ja sitä seuraavaa matkaa – ei koulua neljään viikkoon. Salaa toivon että se jotenkin sopeutuu tähän joulunaikaan ja tilanne rauhottuu, edes vähän... edes ihan vähän. Tällaisina meidän päivät on aika pitkiä - etenkin kun ne alkaa taas kuudelta – ja vanhemman taival raskaanlainen.

Tunnelma on enneminkin kuin Jeesuksen viimeisinä päivinä pääsiäisen alla, ei niinkään suurta ilosanomaa odottava.

tänään se oli löytänyt suklaakakun jämät