Siirry pääsisältöön

sairastupa

Ei niin että ketään nyt varsinaisesti kiinnostais, siis edes mua itseäni mutta meillä on edelleen kaksi sairasta lasta, sairas Koira ja nyt lisäksi vielä yksi sairas mies. Viimeyönä meillä oli meidän sängyssä kaksi lasta ja yksi koira ja joskus neljän aikaan toinen lapsista ilmoitti siirtyvänsä omaan sänkyyn koska meillä on liian kuuma ja ihan liian ahdasta, sillä seurauksella että se minuuttia myöhemmin palasi takaisin kertoakseen että Koira oli pissannut sen sänkyyn. Vain puolisentoista tuntia aiemmin olin istunut vessan lattialla yhden sairastajan kanssa, tai siis sairastaja istui pöntöllä ja mä odottelin-lohdutin-tuin sairastajaa puolisen tuntia kylmässä vessassa, ja puolisentoista tuntia ennen sitä, olin istunut siellä vessan lattialla edellisen kerran. Näin meillä siis istuttiin yö kylmässä vessassa ja lakanoita vaihtaen, vain jotta saisimme herätä aamuun ennen kuutta... siellä kylmän vessan kylmällä lattialla, jossakin takaraivossa tykyttäen ajatus siitä, että olen töissä-harjoittelussa kahdesta kymmeneen ja kotona tuskin ennen iltayhtätoista. Ihan tosissani harkitsen syöttäväni noille ripulilääkettä, tai siis pyytäväni L:llää tekemään sen ennen kuin ne menee nukkumaan – onhan ne melkein kuusivuotiaita, paketissa lukee että alle kuusivuotiaan kanssa on ensin konsultoitava lääkäriä.

Pesen pyykkiä ja etsin koiran kynnen leikkaajaa, en löydä jälkimmäistä. Mä olen se ihminen joka leikkaa Koiran kynnet ennen eläinlääkärikäyntiä, ettei kukaan vaan luulis että Koiraa laiminlyödään. Ostan laumalle amazonista elokuvan, istun niitten kanssa sohvalle ja ryhdyn ”Kalastajan Vaimoksi” – neulomaan sohvatyynynpäällistä, kun eihän tässä joutenkaan osaa olla... tai siis jos pysähdyn, saatan tipahtaa.





Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi