Siirry pääsisältöön

satukirjojen sunnuntai

Ne on yläkerrassa menossa naimisiin. L odottaa et formula alkaa ja mä ajattelin ottaa toisen kupin kahvia ennen kuin hyppään suihkuun ja pakkaan lauman autoon kirkkoa ja pyhäkoulua varten. Koira hyppää syliin ja mä lähden entistä suuremmalla päättäväisyydellä etsimään niitä kynsileikkureita.

Eläinlääkäri soitti eilen iltapäivästä. Se olis halunnut ultrata sen selvittääkseen et onko kysymys syövästä vai ”irritable bowel disease” (mikä tää on suomeksi?). Mun kysymys oli et eikö me voitais olettaa et kyseessä on jälkimmäinen ja katsoa auttaako hoito... Jälkimmäinen vaihtari maksoi yhden lisäverikokeen, vähän lääkkeitä ja erityisruokavalion, säästettiin pari satalappusta.

Kuuntelen kun L ja pojat riehuu sohvassa ja mietin et miten tässä kävi näin... että meillä kahdella harakalla on kolme näin ihanaa lasta.  Mä tiedän et siirappi tursuu reunoista, mutta  mä vaan huomaan usein ihmetteleväni et miten just me saatiin tää ihana kolmikko. Sit on niitä hetkiä – eilen O:n nakatessa posliiniastiaston alas portaita kun oltiin kylässä – kun taas harkitsen myyväni nää. Toistaiseksi olen kuitenkin päättänyt pitää ne...

Me vietetään sellaista Sunnuntai-mainoksen sunnuntaita. Sellaista satukirjojen ja elokuvien sunnuntaita... ensin kirkkoon, sit kotiin rakentamaan lego lentokenttää, leipomaan pullaa... päivälliseksi lohta ja bataattia. Jätän kertomatta että K kaatoi O:n ja nyt O ei voi kävellä. En viitsi mainostaa että lauma muutenkin on aika riitaisassa mielentilassa eilisen myöhäisen nukkumaanmenon jäljiltä. Keskityn pullantuoksuiseen sunnuntaihin ja siihen legoilla rakentamiseen. En mainitse kuinka mä rakensin ja lapset riehui sillä aikaa yläkerrassa. Päätin jo aamulla että meillä on tänään ihana päivä – satukirjojen sunnuntai.

maistuisko kurpitsakorvapuusti?


Toi.huom. Eilisessä kirjoituksessa L soittaa anopilleen. Ei soita, soittaa mun anopille eli äidilleen. L ei ole puhunut anoppinsa kanssa puoleentoista vuoteen. Lisäksi L haluaa huomauttaa että K ei oo seko, se on K ja tarttee diagnoosin saadakseen ne terapiansa ja paikan erityisopetuksessa. 

Valokuvatkin on eiliseltä...


"free people" osaa somistaa...





Tunnisteet:

Kommentit

  1. Anonyymi18. marraskuuta 2013 klo 13.25

    Ehdinkin jo ihmetellä tuota anoppiasiaa kun oon sun kirjoituksista ymmärtäny tämän suhteen tosiaan vähän toisin. Kaikki siis kuten ennenkin. Terveisiä eteläisestä Suomesta. Syksy jatkuu ja päivät lyhenee vielä noin kuukauden ajan. Nyt tulee pimeä ennen neljää iltapäivällä täällä etelässä.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi3. toukokuuta 2015 klo 13.15

    Luen sun blogia todella myöhässä enkä tiedä oletko jo saanut jo vastauksen tähän kysymykseen, mutta irritable bowel disease on suomeksi ärtyneen suolen oireyhtymä. :) Näin muuten haluan kiittää tästä blogista! Olen itse lapseton (vapaaehtoisesti, en tiedä miten sinä suhtaudut asiaan kun suhtautuminen on yleensä äärimmäisen tuomitsevaa ja negatiivista...), mutta tämä blogi avartaa kovasti "huonosti" käyttäytyvien lasten vanhempien maailmaa. Se vielä täytyy sanoa, että minulle elämäni suurin kunnianosoitus oli se kun teiniaikaisen poikaystäväni sisko (jolla on asperger, tosin Suomessakin siirrytään pikkuhiljaa autismikirjoon ja jätetään asperger sikseen) käveli onnellisena kanssani päivähoidosta kotiin ja jutteli kanssani, eikä kokenut asiaa ahdistavaksi. Hän laski minut perheenjäseneksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa4. toukokuuta 2015 klo 21.27

      Kiitos ja ihanaa kun luet! Jäin miettimään että miksi suhtautuminen vapaaehtoiseen lapsettomuuteen on tuomitsevaa ja/tai negatiivista? Miksi vapaavalintainen lapsettomuus ei olis hyväksyttävää, tai siis omaan korvaan se tuntuu kummalliselta.

      Mä en itsekään välitä erityisesti muitten lapsista - omat kullanmurut ja naapurin kakarat - mutta Freddellä on aina ollut vaikeeta tulla juttuun lasten kanssa. Se ei vaan tiedä mitä niille muitten lapsille pitää edes sanoa, tai miten niitten kanssa puhutaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...
Lähetä kommentti
Lue lisää

koekaniini - mukana tutkimustyössä

Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle.  Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...
Lähetä kommentti
Lue lisää