Siirry pääsisältöön

satukirjojen sunnuntai

Ne on yläkerrassa menossa naimisiin. L odottaa et formula alkaa ja mä ajattelin ottaa toisen kupin kahvia ennen kuin hyppään suihkuun ja pakkaan lauman autoon kirkkoa ja pyhäkoulua varten. Koira hyppää syliin ja mä lähden entistä suuremmalla päättäväisyydellä etsimään niitä kynsileikkureita.

Eläinlääkäri soitti eilen iltapäivästä. Se olis halunnut ultrata sen selvittääkseen et onko kysymys syövästä vai ”irritable bowel disease” (mikä tää on suomeksi?). Mun kysymys oli et eikö me voitais olettaa et kyseessä on jälkimmäinen ja katsoa auttaako hoito... Jälkimmäinen vaihtari maksoi yhden lisäverikokeen, vähän lääkkeitä ja erityisruokavalion, säästettiin pari satalappusta.

Kuuntelen kun L ja pojat riehuu sohvassa ja mietin et miten tässä kävi näin... että meillä kahdella harakalla on kolme näin ihanaa lasta.  Mä tiedän et siirappi tursuu reunoista, mutta  mä vaan huomaan usein ihmetteleväni et miten just me saatiin tää ihana kolmikko. Sit on niitä hetkiä – eilen O:n nakatessa posliiniastiaston alas portaita kun oltiin kylässä – kun taas harkitsen myyväni nää. Toistaiseksi olen kuitenkin päättänyt pitää ne...

Me vietetään sellaista Sunnuntai-mainoksen sunnuntaita. Sellaista satukirjojen ja elokuvien sunnuntaita... ensin kirkkoon, sit kotiin rakentamaan lego lentokenttää, leipomaan pullaa... päivälliseksi lohta ja bataattia. Jätän kertomatta että K kaatoi O:n ja nyt O ei voi kävellä. En viitsi mainostaa että lauma muutenkin on aika riitaisassa mielentilassa eilisen myöhäisen nukkumaanmenon jäljiltä. Keskityn pullantuoksuiseen sunnuntaihin ja siihen legoilla rakentamiseen. En mainitse kuinka mä rakensin ja lapset riehui sillä aikaa yläkerrassa. Päätin jo aamulla että meillä on tänään ihana päivä – satukirjojen sunnuntai.

maistuisko kurpitsakorvapuusti?


Toi.huom. Eilisessä kirjoituksessa L soittaa anopilleen. Ei soita, soittaa mun anopille eli äidilleen. L ei ole puhunut anoppinsa kanssa puoleentoista vuoteen. Lisäksi L haluaa huomauttaa että K ei oo seko, se on K ja tarttee diagnoosin saadakseen ne terapiansa ja paikan erityisopetuksessa. 

Valokuvatkin on eiliseltä...


"free people" osaa somistaa...





Tunnisteet:

Kommentit

  1. Anonyymi18. marraskuuta 2013 klo 13.25

    Ehdinkin jo ihmetellä tuota anoppiasiaa kun oon sun kirjoituksista ymmärtäny tämän suhteen tosiaan vähän toisin. Kaikki siis kuten ennenkin. Terveisiä eteläisestä Suomesta. Syksy jatkuu ja päivät lyhenee vielä noin kuukauden ajan. Nyt tulee pimeä ennen neljää iltapäivällä täällä etelässä.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi3. toukokuuta 2015 klo 13.15

    Luen sun blogia todella myöhässä enkä tiedä oletko jo saanut jo vastauksen tähän kysymykseen, mutta irritable bowel disease on suomeksi ärtyneen suolen oireyhtymä. :) Näin muuten haluan kiittää tästä blogista! Olen itse lapseton (vapaaehtoisesti, en tiedä miten sinä suhtaudut asiaan kun suhtautuminen on yleensä äärimmäisen tuomitsevaa ja negatiivista...), mutta tämä blogi avartaa kovasti "huonosti" käyttäytyvien lasten vanhempien maailmaa. Se vielä täytyy sanoa, että minulle elämäni suurin kunnianosoitus oli se kun teiniaikaisen poikaystäväni sisko (jolla on asperger, tosin Suomessakin siirrytään pikkuhiljaa autismikirjoon ja jätetään asperger sikseen) käveli onnellisena kanssani päivähoidosta kotiin ja jutteli kanssani, eikä kokenut asiaa ahdistavaksi. Hän laski minut perheenjäseneksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa4. toukokuuta 2015 klo 21.27

      Kiitos ja ihanaa kun luet! Jäin miettimään että miksi suhtautuminen vapaaehtoiseen lapsettomuuteen on tuomitsevaa ja/tai negatiivista? Miksi vapaavalintainen lapsettomuus ei olis hyväksyttävää, tai siis omaan korvaan se tuntuu kummalliselta.

      Mä en itsekään välitä erityisesti muitten lapsista - omat kullanmurut ja naapurin kakarat - mutta Freddellä on aina ollut vaikeeta tulla juttuun lasten kanssa. Se ei vaan tiedä mitä niille muitten lapsille pitää edes sanoa, tai miten niitten kanssa puhutaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...
Lähetä kommentti
Lue lisää

rokotukset ei oo mikään uskon asia

Istun puolitietoisesti muurahaispes ään. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia, niitä jotka eivät ole nähneet mitä tapahtuu jos lapsi sairastuu polioon. Niihin jotka eivät tiedä että tuhkarokko on vaarallinen sairaus. Niihin jotka eivät tiedä että vihurirokkoon tai sikotautiin voi kuolla. Niihin jotka uskovat että rokotukset ovat vaarallisia, ja että maailma olisi parempi ilman. Niihin jotka eivät enää tiedä minkälainen maailma oli ennen. Niihin joilla on varaa olla rokottamatta, vai onko? vaccine infographic created by Leon Farrant Kuinka monta kertaa multa on kysytty että tiedänkö rokotteitten aiheuttavan autismia? Kuinka monta kertaa olen vastannut etten tiedä. Kuinka monta kertaa olen kertonut ettei se ole totta. Tuhkarokkoepidemia alkoi huvipuistosta. Se alkoi sieltä minkä pitäisi olla ”the happiest place on earth.”  Siinä on jotakin kornia. Siis siinä, että se lähti just sieltä. Tosiasiassa on enemmän kuin ...
24 kommenttia
Lue lisää

mitä suomi ajattelee?

Pakolaiskeskustelu riehuu Suomessa marginaaliryhmien heitellessä ilotulitteita, kiviä ja polttopulloja. Toisaalla suljetaan raja ihmismuureilla. Media mässäilee tapahtumilla, kuin silläkin että pieni ryhmä niistä pakolaisista haluaa kivempaan paikkaan tai osoittautuu rikollisiksi. Kaksi pientä ryhmää. Paljon näkyvyyttä. Myös kansainvälisessä mediassa. Toisaalla hiljainen osa kansalaisia auttaa, antaa omastaan ja tekee vapaaehtoistyötä sen saman pakolaisryhmän hyväksi. Joku älähtää että ne tulee huvikseen, paremman elämän toivossa ja toinen muistuttaa että harva haluaa jättää kotiaan ihan vaan huvin vuoksi. Ei Suomikaan sentään niin ihana maa ole. Siinä ääripäitten välissä on hiljainen massa. Se joka hiljaisesti hyväksyy tain hylkää. Se ryhmä joka ei äänekkäästi vastusta sen enempää kuin puolustakaan. Haluaisin tietää mitä se hiljainen massa ajattelee. Haluaako Suomi oikeasti avata vai sulkea ovensa? Pelkääkö Suomi oikeasti monikulttuurisuutta? Uskooko Suomi oikeasti et...
33 kommenttia
Lue lisää