Siirry pääsisältöön

metsätontun mailla

Kulman takan, noin kymmenen minuutin ajomatkan päässä, on Evans Creek Preserve. Ulkoilualueeksi sitä kai suomeksi sanottaisiin, ei varsinaisesti puisto, muttei luonnonsujelualue tai kansallispuistokaan. Täällä missä metsää ja ulkoilureittejä on enemmän kuin omiksi tarpeiksi, ja varmasti jokaisella nurkalla, saa yleensä ulkoilla rauhassa... näin myös tänään. Evans Creekin taika on sen rauha, lapsille sopivat reitit ja tontut. Puistoon on kätketty lukemattomia tonttuja jotka löytäjä siirtää aina seuraavaan piiloon...

 porttitonttu tervehtii tulijoita











"hei katsokaa näitä lehtiä!!!"

 M löytää ekan tontun

on syytä olla vähän varvoinen ettei se säikähdä ja vaikka pure...

...uuteen piiloon


K löytää seuraavan tontun kannonnokasta




O:n vuoro etsiä tontulle uusi piilo


lähtiessä porttitonttu on siirtynyt muihin hommiin

Kommentit

  1. Teillä on ihanan näköisiä metsiä siellä. Mun on ikävä meidän Espoon asunnon takapihalta alkavaa luonnonsuojelualuetta, siellä oli ihana käydä kävelyillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on tosiaan aika rajattomat mahdollisuudet luonnossa samoilemiseen ja ulkoiluun yleensäkin.

      Poista
  2. Ihana blogi. Kuulin diagnoosin 4v. pojastani. Ja nyt kun olen asiaa käsitellyt päässäni, niin aloin etsiä blogeja ja foorumeita aiheesta. Vertaistukea kai. Siis poikani on saanut alustavan diagnoosin Autismi.
    Kiitos vanhasta blogistasi ja kiitos tästä. Nyt on minulla luettavaa. Jotain mitä ymmärrän.
    Kolmen lapsen suomalainen kotiäiti Englannista. x

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lukemaan ja paljon voimia haastavaan sopeutumisen aikaan. Meillä ollaan päästy aivan valtavan pitkälle siitä mistä lähdettiin kuntoutuksen alkaessa.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pikkuinen kullanmurunen, olet kamala

Partioliivin juhlakuntoon saattamiseen tarvitaan viiniä. Näillä läpysköillä kun on tarkka järjestys ja tarkat paikat liivinssä. Me telttaillaan. Tai oikeastaan minä ja kaksi lasta telttaillaan – olkkarin lattialla, koska kuka nyt tuolla karhujen ja kojoottien seassa nukkuis takapihalla – se kolmas lapsi ulostettiin käytöshäiriön takia teltasta joskus kymmenen pintaan, ja nukuttuaan ensin yläkerrassa faijansa kainalossa se pelaa nyt Minecraftia onnellisena omasta rauhasta. Kaksi telttailijaa nukkuu vielä. Tilanteen autenttisuuden lisäämiseksi alakerran ikkunat on apposen auki ja mä juon aamukahviani villapaidassa – ihan kuin oikealla leirillä. Tosin kahvi tulee keittimestä ja takapuolen alla on tuttu tuoli. Kohta ne mussukat kömpii ulos teltasta ja puolisen tuntia siitä on ihan mahdollista että kaipaan taas maanantaiaamua ja tyopaikan tasapainoista rauhaa. Mun mielikuvissa aamu on sellainen mukavan seesteinen, tehdään yhdessä ja meillä on kivaa... Käytäntö on osoittautunut olem...

kuin Harry Potterissa

- Kävitkö kotona viikonloppuna? - Kävin, tulin eilen illalla takaisin. - Miltä sodan runtelemassa Portlandissa näytti? - Oli pelottavaa! Naapurissa oli vuohijoogaa ja donitsi kauppaan oli törkeä jono.  Naurua, mutta naurun takana asuu myös huoli.  - Joko kuulit mitä ”SE” sanoi tänään? - En lue enää uutisia, tulen liian vihaiseksi… tai surulliseksi. - En minäkään. Tai, eilen luin ja itkin. Päätin taas olla lukematta. - Joko otit Covid rokotteen? - Joo. Otin. Ostin samalla Tylenolia (parasetamolia) tukeakseni omaa sisäistä autistiani.  Seurue remahtaa nauruun opettajainhuoneessa ja tunnelma kevenee taas. Keskustelu siirtyy vesisateeseen ja syksyyn ja kissoihin.  Minä luen edelleen uutisia, luen niitä useammasta lähteestä, täältä ja Euroopasta. Luen liberaaleja ja konservatiivisia uutisia. Usein pudistelen päätäni ja huokaan, mietin että miten oikeasti voi olla näin hullua tässä maassa. Virnistän kun rauhanpalkinto menee sivu suun. Tuuletan opettajakolleegoiden kanssa, ...

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...