Siirry pääsisältöön

vapaus mennä naimisiin

Tasa-arvoinen avioliittolaki koskettaa etäältä. Meillä se meni läpi jo jokunen vuosi takaperin ja sen jälkeen on muita osavaltioita liittynyt mukaan matkaan tasaisena virtana. 35 osavaltiota 50 on hyväksynyt tasa-arvoisen avioliittolain, yhdeksässä osavaltiossa asia on tällä hetkellä vireillä. Se tekee yhteensä 44 osavaltiota niistä 50:stä.

http://www.freedomtomarry.org/states/

 Yhdysvaltoja on kai perinteisesti pidetty jotenkin vähintäänkin puoliahdasmielisenä, aika ”uskovaisena” eikä vähimmässäkään määrässä kovin edistyneenä näissä asioissa. Silti Suomessa, sivistyneessä ja edistyksellisessä Pohjoismaassa, eduskunnan lakiovaliokunta äänestää lakialoitteen nurin. Miksi? Onko tilanne ensiviikolla eduskunnan äänestyksessä toinen? Henkilökohtaisesti en taida tuntea ketään joka ainakaan rohkenisi ääneen myöntää tätä lakialoitetta vastustavansa. Onko siis niin etteivät päättäjät kuuntele kansalaisia?

http://www.freedomtomarry.org/landscape/entry/c/international



Ajattelen näin keskiluokkaisena heteroäitinä asiaa lasteni kannalta. Minä en tiedä tuoko joku lapsistani tulevaisuudessa kotiin samaa suokupuolta olevan tyttö- tai poikaystävän. Sen tiedän että toivon omille lapsilleni oikeutta mennä naimisiin ja muodostaa perhe, jos he näin haluavat. Toivon että heidän seksuaalisesta suuntautumisestaan riippumatta he saavat mahdollisuuden aviopuolisoon ja lapsiin. Toivon että heistä kasvaa onnellisia aikuisia, puolisolla tai ilman. 

Freedom to Marry

Mitä niihin mahdollisiin lapsiin tulee, lapsi kärsii siitä ettei hänellä ole rakastavia vahempia ja/tai turvallista ympäristöä kasvaa. Lapsi ei kärsi siitä että hänellä on kaksi isää tai kaksi äitiä, tai isä ja kaksi äitiä tai äiti ja kaksi isää. 




Tunnisteet

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...
Lähetä kommentti
Lue lisää

koekaniini - mukana tutkimustyössä

Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle.  Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Davi

Pieni käsi ottaa tiukasti kiinni mun kädestä, käännän katseeni käden omistajaan, ruskeasilmäiseen poikaan, jonka paita on päällä takaperin, napit selässä. Lapsen katse on tarkka ja kysyvä: Kuka sinä olet? Katson lasta, laskeudun hänen tasolleen ja hymyilen, kysyn, onko hän kenties Davi? Kerron hänelle olevani Ms M. Poika nyökkää. On vuoden toinen kouluviikko ja eskarilaisten ensimmäinen koulupäivä. Davi on viisivuotias eskarilainen ja yksi koulun monikielisistä oppijoista.  Muutama päivä myöhemmin sama pikkumies juoksee perässäni koulun käytävällä ja takertuu kahdella kädellä mun jalkaan. Toinen koulun MLL*-opettajista seuraa perässä ja muistuttaa pientä poikaa, että hänen pitäisi olla ruokailemassa luokkatovereittensa kanssa. Kommunikaatiovälineenä ovat lähinnä viittomat ja taskutulkki sillä yhteistä kieltä meillä ei vielä ole. Saatan pojan ruokasaliin opettajan kanssa ja pääsen lopulta jatkamaan omaa matkaani. Pienestä takiaisesta tulee kuitenkin vakituinen seuralainen myös minul...
Lähetä kommentti
Lue lisää