Siirry pääsisältöön

video

Törmäsin tähän naamiksessa. Se oli yhden mun seuraaman autismisivuston postaamana, ja hetken mielijohteesta näytin sen meidän lapsille. M katsoo sen kertaalleen ja pyytää näyttämään uudestaan. Laitan sen pyörimään uudestaan ja M:n kasvoille syttyy sellainen onnellinen oivaltamisen mukanaan tuoma hymy. Se katsoo mua ja toteaa et se ei olekaan ainoa, se ei olekaan yksin. Mä sanon et ei, et ole yksin. Muakin häiritsee äänet ja munkin on vaikea lukea ihmisten tunteita. Se näyttää siltä et olisin ojentanut sille lahjan. O sanoo videon jäkeen ettei silläkään ole yhtään ystävää koulussa ja että suihku sattuu, ja etä sitä harmittaa ettei se vieläkään osaa ajaa polkupyörää.  K tietää miltä tuntuu kun kukaan ei ymmärrä miksi suututtaa.

Me puhutaan pitkään Aspergerista, autisminkirjosta ja ADHD:sta. me puhutaan siitä ettei ne tosiaankaan ole yksin ja ainoita, me puhutaan siitä miten mäkin usein tiedän miltä niistä tuntuu.



Kommentit

  1. Fiksu video! Auttaa tosiaan sen ymmärtämisessä miltä meistä autismin kirjon ihmisistä voi tuntua. Ja niin, emme ole yksin, meitä on aika paljon. Kiva, että sun lapset hyötyi tästä ja tuli ahaa-elämyksiä! :)

    T: Yks autisti

    VastaaPoista
  2. Olipa selkeä ja hyvin tehty aspergervideo! Laitapa tänne lisää vastaavia linkkejä, jos löydät muita hyviä ja vaikka vähän pitempiäkin!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...

rokotukset ei oo mikään uskon asia

Istun puolitietoisesti muurahaispes ään. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia, niitä jotka eivät ole nähneet mitä tapahtuu jos lapsi sairastuu polioon. Niihin jotka eivät tiedä että tuhkarokko on vaarallinen sairaus. Niihin jotka eivät tiedä että vihurirokkoon tai sikotautiin voi kuolla. Niihin jotka uskovat että rokotukset ovat vaarallisia, ja että maailma olisi parempi ilman. Niihin jotka eivät enää tiedä minkälainen maailma oli ennen. Niihin joilla on varaa olla rokottamatta, vai onko? vaccine infographic created by Leon Farrant Kuinka monta kertaa multa on kysytty että tiedänkö rokotteitten aiheuttavan autismia? Kuinka monta kertaa olen vastannut etten tiedä. Kuinka monta kertaa olen kertonut ettei se ole totta. Tuhkarokkoepidemia alkoi huvipuistosta. Se alkoi sieltä minkä pitäisi olla ”the happiest place on earth.”  Siinä on jotakin kornia. Siis siinä, että se lähti just sieltä. Tosiasiassa on enemmän kuin ...

tikapuita ylös maailmassa

Kulunut viikko on epäilemättä ollut haastavin. Siis haastavin sen jälkeen kun aloitin lokakuun 12. päivän aamuna orientaatiolla. On torstai-ilta ja tällä viikolla minä olen soittanut satoja puheluita, ottanut vastaan kymmeniä puhelinvastaajaviestejä, vastannut tsiljoonaan puheluun, käynyt läpi 31 uuden potilaan sisäänotto- haastattelua. Sivussa olen hoitanut normiajanvarausta ja soitellut ihmisille (150) muistuttelupuheluita erilaisita operaatioista, lääkäriajoista, verikokeista ja kuvantamistapahtumista.... unohdinko mainita että mulla on keuhkoputkentulehdus, infektioastma ja työpäivän keskimitta on ollut vajaat kymmenen tuntia. Keskiviikkona kai, totesin esimiehelleni että saatan ehkä karata. Ai, mihin – se kysyi, enkä osannut vastata. Vastasin sen sijaan seuraavasti; ”Kysyit multa taannoin kuinka mä kestän jatkuvia keskeytyksiä työssä, ja silloin sanoin että hyvin. Tänään väittäisin että olen lähestymässä takarajaa, kun puran puhelimesta kymmenen viestiä ja ennen kun...