torstai, marraskuun 21. - naapurit

Meidän katu.

Antakaapa kun kerron vähän meidän naapureista täällä lapsiperheitten paratiisissa, paikassa jossa on turvallista, ja koulut ovat loistavia. Koulun jälkeen lapsukaiset nakkaa repun ovesta sisään, nappaa pöydältä omenan ja huikkaa; ”mä meen... ollaan koululla, otan puhelimen.” Ja siellä ne sit on – koululla – kunnes tulee pimeä ja kylmä, nälkä ne kai lopulta kotiin ajaa. Minkälaisia naapureita meillä on? Minkälaisia ihmisiä asuu tällä reilun 600:n talon alueella keskellä metsää ja silti kaupungissa.  

Me ollaan asuttu tässä samassa kodissa siitä saakka kun ne rakennettiin keväällä 2010. Reilu puolet lähinaapureista naapureista on samoja kuin ne jotka tähän muutti silloin kun alue valmistui, toinen puolikas taloista on myyty jossakin vaiheessa ja asukkaat vaihtuneet uusiin. Jos tästä ajaa lävitse, ei niin että tää tie veis yhtään mihinkään, tien päässä on koirapuisto ja urheilukentät, teinit viihtyy siellä parkkiksella kesäiltaisin, meidän teinit ei sotke, riko tai metelöi, vähän hiljempaa voisivat ajaa tästä meidän ohitse ja muutaman kerran olen niitä käynyt vähän ojentamassakin etusormi ojossa. Mutta olin siis kertomassa ensivaikutelmasta jos tuolta päätieltä kääntyy tänne meille, mielikuva on monenkirjava, monikulttuurinen ja kansainvälinen ja sellaisia me ollaankin – kansainvälisiä.

Tättiksen koulun virallisissa avajaisissa.

Viikonloppuna on taas naapuruston viinibileet. Viiniklubi meillä on täällä ollut jo vuosia ja jäsenetkin jonnin verran uusiutuneet ajan saatossa. Tämä kuukauden teema on vuodenaikaan sopivasti kuohuvat. Maistelussa yleensä voittaa ne kolme ensimmäisenä avattua pulloa... miksiköhän.

Meidän naapurit Ehab ja Amal on Kuwaitista ja niillä on kaksi lasta, kaikinpuolin hyvä naapureita, Amal leipoo ihania kakkuja ja Ehab osallistuu aidanmaalaukseen silloin kun on tarvis. Ehab on insinööri isolla teleoperaattorilla. Niitten lapset on sen verran meidän koplaa nuorempia että yhteisiä leikkejä syntyy lähinnä kesällä.

Ehabin ja Amalin vieressä asuu Mohammad ja Annie Pakistanista. Niitä me ei kauheen hyvin tunneta, vastahan ne tänne kesällä muutti, paitsi että niitten taapero tykkää ihan hirveesti meidän Martasta ja ne käy aika usein taputtelemassa Marttaa Annien kanssa. Annie on lasten kanssa kotosalla ja Mohammad tekee töitä isolle teknologiafirmalle softainsinöörinä.

Jannujen koulussa marraskuun alkupuolella.

Seuraavassa talossa on Sravan ja Gnanitha Hyderabadista Intiasta. Sravan on töissä koodarina isossa teknologiafirmassa. Gnanitha on aktiivinen vanhempainyhdistyksen jäsen ja osallistuu koulun toimintaan paljon.

Sitten tulee Janet ja Lawrence. Lawrence on sairaanhoitaja ja Janet on perhepäivähoitaja. Heidän lapsensa Yolanda ja Celestyn on meidän lasten hyviä ystäviä, Yolanda Tättistä kaksi vuotta vanhempi ja Celestyn poikien rinnakkaisluokalla. Perhe tulee Keniasta ja isoisä asuu perheen kanssa. Me jaetaan aina välillä tanssi- ja koulukyytejä.

Meitä vastapäätä asuu Rodrigo ja Barbara Meksikosta. Barbara on kotiäiti ja Rodrigo on töissä yhdellä alueen teknojäteistä projektipäällikkönä. Meidän lapset leikkii heidän tyttärensä Reginan kanssa toisinaan. Ne ei ehkä ihan vastaa sitä stereotyyppistä mielikuvaa meksikolaisista, niistä jotka ovat olemassa olematta missään rekisterissä, niistä joissa puhutaan telkkarisarjoissa ja jotka karkoitetaan maasta kun ne eksyy lääkäriin. Barbaran ja Rodrigon kaltaisia meksikolaisia perheitä on alueella monia.

Kujan toisella puolella on meidän lasten seuraavat ystävät, Maryna on Ukrainasta ja asuu kolmen lapsensa ja äitinsä kanssa. Perheen kolmikko Josceline, Addi ja Ivan on meillä vakkarivieraita. Maryna tekee töitä teknologiajätille projektin vetäjänä.

Ystäviä.

Polakit, Lukas ja Monika on siinä vieressä, heidän pojat leikkii aina välillä tässä naapuruston jengissä isosisko Amelia kokee olevansa liian vanha vaikka on naapurin Yolandaa vuoden nuorempi. Monika on opettaja ja Lukas tekee töitä suunnitteluinssinä teleoperaattorille. Niitten koira Teddy on aivan supersöpö pikkutyyppi.

Pussin pohjalta löytyy turkkilaiset Can ja Figen. Tässä perheessä kumpikin vanhemmista tekee töitä suuressa teknologiayrityksessä. Heidän poikansa harrastaa karatea meidän Ollipollin kanssa. Kuten moni muukin meidän naapurustossa, perhe uskoo sähköautoiluun ja heillä taisikin olla meidän kadun ensimmäinen Tesla. Naapuruston teslaindeksi on tosin tänä päivänä melko korkea ja veikkaisin että joka neljännessä taloudessa on vähintään yksi sähköauto.

Canin ja Figenin vastapäätä asuvat brasilialaiset Natasha ja Manuel. Heidän tyttärensä Luanna on poikien luokalla ja poika vastaavasti Ivanin luokkakaveri. Arvatkaa kahdesti mitä Manuel tekee työkseen? Oikein, hän työskentelee suuressa teknologiayrityksessä.

Ystäviä.

Vieläkö jatketaan?

Löytyy täältä sellaisia mielikuvien valkoisia amerikkalaisiakin, mutta tosiasia on se että värikästähän täällä on ja moni valkoinenkin on jostakin muualta. Mekin ollaan suomalaisia ja naapurin Anna ruotsalainen. Jaap on hollannikas ja Mily perulainen. Korttelibileissä on mitä mielenkiintoisempia herkkuja, yhdessä perheessä vietetään diwalia, toisessa eidiä, kolmannet juhlivat kiinalaista uutta vuotta, neljännet joulua ja viidennet taas jotakin aivan muuta. Poikien parhaat ystävät on Jordaniasta, Taiwanista, Pakistanista ja Marokosta. Tättiksen bestikset Koreasta, Kiinasta, Keniasta ja Saksasta. Tättiksen koulun, meidän yläkoulun vajaasta 800:sta oppilaasta 59% ilmoittaa olevansa jotakin muuta kuin valkoihoisia, ja koulun oppilaat puhuvat 41:tä eri kieltä. Ei voi siis väittää vastaan kun sanotaan että asumme kansainvälisellä alueella.

Oli muuten hyvää baklavaa!

Monikulttuurisuus on jotakin sellaista mihin minä en ole kasvanut ja toisaalta meidän lapset eivät ole koskaan nähneet mitään muuta. Kun japanilaisen perheen poika Hiro ajaa pyörällä suoraan mun eteen, soitan Yukolle ja kerron tapahtuneesta. Yuko lupaa muistuttaa jannua siitä että pitää katsoa ennen kuin kääntyy, olis meinaanvoinut käydä hullusti. Kaupan ovella törmään Melodyyn äitinsä kanssa, Melodylla on myös kiinalainen nimi. Me jutellaan ja kysyn miten tytön uudessa koulussa sujuu ja äiti vuodattaa haluavansa lapsen tähän meidän lähikouluun, hienossa valinnaiskoulussa kun on aivan järjettömästi läksyjä ja tyttö pakertaa kouluhommiaan parissa monesti puolilleöin. Kannustan tulemaan meidän kouluun ja sanon että Tättiksellä ei yleensä ole läksyjä lainkaan ja silloin kun niitä on, ne hoituu alle puolessa tunnissa.

Valtaosa perheistä meidän postinumeroalueella saa elantonsa näiltä teknologiajäteiltä vähintäänkin välillisesti, listalla on sellaisia nimiä kuin Amazon, Facebook, Google, Microsoft ja SpaceX. Monen vanhemman mielestä koulussa opetetaan aivan liian vähän matematiikkaa, mun mielestä meidän koulupiiri pyrkii kasvattamaan lähinnä uusia insinöörejä hehkuttaessaan loputtomiin STEM:iä (Science, Technology, Engineering, Math) ja puolustankin henkeen ja vereen jokaista näytelmäkerhoa ja luontopolkuryhmää. Jos ei muuten niin ihan periaatteen vuoksi. Koodaamista, matematiikkakilpailuja ja 3-d tulostamista tuetaan ihan varmasti riittävästi. Aika tavallisen keskiluokkaisen samanlaisen tylsiä me siis kuitenkin ollaan vaikka yhdellä on hijab, toisella sari ja kolmannella ihan vaan verkkarit. Perheen keskimääräinen kuukausitulo meidän alueella on noin $14.500.