Siirry pääsisältöön

maanantai, marraskuun 18. - käsitöitä




Olisi liioittelua sanoa etten koskaan kärsi maanantaisyndroomasta, kyllä se mullekin iskee aina toisinaan, Maanantai isolla ämmällä, päivä kun mikään ei maistu ja kaikki menee pieleen. Päätä särkee jo aamusta, tuntuu kuin tervassa kulkisi ja työasiatkin takkuaa. Koulusta soitetaan aamukymmeneen mennessä, koiralla on ripuli ja autostakin rengas puhki – Maanantai. Yleensä mun maanantait on kuitenkin  ikäänkuin hyvityksiä työntäyteisistä viikonlopuista, sellaisia leppoisia ja rentoja. Ei ihan vapaapäiviä, mutta melkein. Lapset kun saa aamulla potkittua kouluun voi loppupäivän tehdä kevyesti töitä ja vaikka virkata muutaman tontun, joo mulla on vakava tonttuongelma ja kun mä olen nää tontut virkannut ulos systeemistä veikkaan että sillan alta saa virrata vettä tovi jos toinenkin ennen kuin virkkaan yhtään mitään. Viikossa tohon takan edustalle on ilmestynyt jo seitsemän tonttua, kahdeksas odottaa viimeistelyä käsityöpussissa.



Maanantaisin tapaan mun ihanat käsityönaiset. Aika vähän vaihtelee ja paikkakin joskus satunnaisesti, mutta noin keskimäärin me istutaan siinä samassa kahvilassa kaupungintaloa vastapäätä ja kirjaston kupeessa – jokainen maanantai. Samassa kahvilassa pitää palaveriaan kaupungin pormestari ja käy siellä poliisiylipäällikkökin. Käsitöitä tehdessä, kahvia tai teetä juodessa vierähtää tovi jos toinenkin. Samalla vaihdetaan kuulumiset, puhutaan elämästä, lapsista, arjesta ja haaveista, kuka mistäkin. Tässä ryhmässä ollaan myötäeletty niin puolison kuin lemmikinkin kuolemaa, ikävöity yhdessä maailmalle muuttaneita lapsia, surtu vesivahinkoja, viivästyneitä remontteja ja pohdittu elämän hurmaavaa arvaamattomutta. Osa on töissä, joku opiskelee, toiset ovat ”vaan” kotona niin kuin me suomalaiset tunnutaan monesti ajattelevan, muutama ei edes tee käsitöitä. Moni on paikalla aina, joku tulee toisinaan. Ihania, rakkaita ihmisiä jokainen – kutsuttakoon näitä vaikka sielunhoidollisiksi tapaamisiksi. Voimaannuttavia ne ainakin ovat ja taittavat terän ankeimmaltakin maanantailta. Meitä yhdistää vähintään yksi asia, toisia kaksi asiaa, ehkä kolme tai neljäkin. Me kaikki puhumme suomea.






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän