maanantai, marraskuun 18. - käsitöitä

Olisi liioittelua sanoa etten koskaan kärsi maanantaisyndroomasta, kyllä se mullekin iskee aina toisinaan, Maanantai isolla ämmällä, päivä kun mikään ei maistu ja kaikki menee pieleen. Päätä särkee jo aamusta, tuntuu kuin tervassa kulkisi ja työasiatkin takkuaa. Koulusta soitetaan aamukymmeneen mennessä, koiralla on ripuli ja autostakin rengas puhki – Maanantai. Yleensä mun maanantait on kuitenkin  ikäänkuin hyvityksiä työntäyteisistä viikonlopuista, sellaisia leppoisia ja rentoja. Ei ihan vapaapäiviä, mutta melkein. Lapset kun saa aamulla potkittua kouluun voi loppupäivän tehdä kevyesti töitä ja vaikka virkata muutaman tontun, joo mulla on vakava tonttuongelma ja kun mä olen nää tontut virkannut ulos systeemistä veikkaan että sillan alta saa virrata vettä tovi jos toinenkin ennen kuin virkkaan yhtään mitään. Viikossa tohon takan edustalle on ilmestynyt jo seitsemän tonttua, kahdeksas odottaa viimeistelyä käsityöpussissa.

Maanantaisin tapaan mun ihanat käsityönaiset. Aika vähän vaihtelee ja paikkakin joskus satunnaisesti, mutta noin keskimäärin me istutaan siinä samassa kahvilassa kaupungintaloa vastapäätä ja kirjaston kupeessa – jokainen maanantai. Samassa kahvilassa pitää palaveriaan kaupungin pormestari ja käy siellä poliisiylipäällikkökin. Käsitöitä tehdessä, kahvia tai teetä juodessa vierähtää tovi jos toinenkin. Samalla vaihdetaan kuulumiset, puhutaan elämästä, lapsista, arjesta ja haaveista, kuka mistäkin. Tässä ryhmässä ollaan myötäeletty niin puolison kuin lemmikinkin kuolemaa, ikävöity yhdessä maailmalle muuttaneita lapsia, surtu vesivahinkoja, viivästyneitä remontteja ja pohdittu elämän hurmaavaa arvaamattomutta. Osa on töissä, joku opiskelee, toiset ovat ”vaan” kotona niin kuin me suomalaiset tunnutaan monesti ajattelevan, muutama ei edes tee käsitöitä. Moni on paikalla aina, joku tulee toisinaan. Ihania, rakkaita ihmisiä jokainen – kutsuttakoon näitä vaikka sielunhoidollisiksi tapaamisiksi. Voimaannuttavia ne ainakin ovat ja taittavat terän ankeimmaltakin maanantailta. Meitä yhdistää vähintään yksi asia, toisia kaksi asiaa, ehkä kolme tai neljäkin. Me kaikki puhumme suomea.