Siirry pääsisältöön

6. luukku - itsenäinen vai itsepäinen




Tiskikoneessa on vettä vaikka pesuohjelma on päättynyt jo aikaa sitten. Kosteus on höyrystynyt laseihin ja lautasiin, vesi on sameaa ja saippuaista. Sadattelen itsekseni sillä tämä ei ole ensimmäinen ja tuskin on viimeinenkään kerta, perkeleen kone, kunhan siitä ei nyt olis pumppu rikki vaan ”vain” poistoputki tukossa. Poistoputken osaan korjata itsekin, pumppu on sen verran kallis että täytyy miettiä koko värkin vaihtamista uuteen. Lapioin marimekon yöpaidassa kontillani vettä tiskarinpohjalta leivontakulhoon desin mitalla, se on kokemuksen mukaan paras ase sillä ne vesilitrat levittäytyy aika laakeina sinne koneen pohjalle, kun kone on noin suunnilleen tyhjä, haen autotallista työkalupakin ja irroitan koneen ensin keittiöntasosta ennen kuin vedän sen ulos. Taustalla pyörii itsenäisyyspäivän kunniaksi linnanjuhlat; ”Nyt kättelyvuoroon on tulossa kokoomuksen kansanedustaja se ja se puolisonsa sen ja tän kanssa... tässä tulee vuorineuvos tämä ja tuo, eikun oliskohan se sittenkin...” Fredde ei osallistu näihin hommiin, itsenäinen suomalainen nainen on tarvittaessa myös putkimies-maalari-sähkäri tai tiskikoneen korjaaja. Fredde osallistuu vasta siinä vaiheessa kun diagnostiikka on tehty. Tiskikoneen korjaaja kutsutaan vasta siinä vaiheessa kun on pakko, tällä kertaa taitaa olla pakko - poistoputki on ihan jees, pumppu on rikki ja sen vaihtamisen jätän jopa minä ammattilaiselle.



Suomalainen nainen selviää mistä tahansa, se on se oppi minkä olen kotoa mukanani vienyt maailmalle. Suomalainen, itsenäinen, nainen käyttää vasaraa ja ruuvimeisseliä siinä missä sahaa ja kirvestäkin, naulan upotessa seinään vähän liian sutjakasti poraa suomalainen nainen seinään propun. Se on vähän kunnia-asiakin, että minä osaan – ihan itse, kunnia-asia niin pitkälle että hetkittäin herää kysymys siitä onky kyse sittenkään itsenäisyydestä vai ehkä kuitenkin itsepäisyydestä. 



Olen kasvanut itsenäisessä Suomessa siihen että saan valita. Saan valita mitä sanon ja miten ajattelen. Saan korjata tiskikoneen ja ihan yhtälailla Fredde saa olla korjaamatta sen. Vapaus valita. Vapaus päättää. Vapaus tulla kuulluksi ja kuunnella. Oikeus näkyä ja tulla nähdyksi. Itsestäänselvyyksiä jotka niin monelta muulta tässä maailmassa puuttuvat.

Linnan juhlat jatkuvat taustalla. Kuuntelen miten haastateltava kertoo että televisiointi tuo suomalaisten idolit lähelle ja näin jokainen saa osallistua linnan juhliin. Ai idolit? Mitkä idolit? Onhan siellä juhlissa toki kaikenlaisia osaajia mutta päällimmäisenä mielessä on edelleen poliitikot, heistä ei taida kovin usein ihan idoliksi asti olla.



Lupasin lapsille että illalla katsotaan Tuntematon Sotilas, se uusi jota en ole nähnyt. Me sytytetään kaksi kynttilää ja avataan pullo kuohuvaa. Itsenäisyyspäivänä. Hyvää syntymäpäivää Suomi!

Tunnisteet

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...
Lähetä kommentti
Lue lisää

koekaniini - mukana tutkimustyössä

Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle.  Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Davi

Pieni käsi ottaa tiukasti kiinni mun kädestä, käännän katseeni käden omistajaan, ruskeasilmäiseen poikaan, jonka paita on päällä takaperin, napit selässä. Lapsen katse on tarkka ja kysyvä: Kuka sinä olet? Katson lasta, laskeudun hänen tasolleen ja hymyilen, kysyn, onko hän kenties Davi? Kerron hänelle olevani Ms M. Poika nyökkää. On vuoden toinen kouluviikko ja eskarilaisten ensimmäinen koulupäivä. Davi on viisivuotias eskarilainen ja yksi koulun monikielisistä oppijoista.  Muutama päivä myöhemmin sama pikkumies juoksee perässäni koulun käytävällä ja takertuu kahdella kädellä mun jalkaan. Toinen koulun MLL*-opettajista seuraa perässä ja muistuttaa pientä poikaa, että hänen pitäisi olla ruokailemassa luokkatovereittensa kanssa. Kommunikaatiovälineenä ovat lähinnä viittomat ja taskutulkki sillä yhteistä kieltä meillä ei vielä ole. Saatan pojan ruokasaliin opettajan kanssa ja pääsen lopulta jatkamaan omaa matkaani. Pienestä takiaisesta tulee kuitenkin vakituinen seuralainen myös minul...
Lähetä kommentti
Lue lisää