Siirry pääsisältöön

punarinnan laulaessa

Herään ennen muita. En tiedä miksi, niin vaan käy. Kello on vähän vaille kahdeksan, uutta kesäaikaa vähän ennen yhdeksän. Oma rauha tuntuu taianomaiselta. Oma rauha on harvinaista herkkua heinäsirkan noin keskimäärin herätessä jo ennen päivänkoittoa. Tää on toinen kerta viikon sisään kun K nukkuu aamuisin, ollaanko me vihdoinkin siinä kohdassa että sekin oppii nukkumaan. M:n aamu-unet kun alkoi pitenemään just samoihin aikoihin, viiden vuoden kynnyksellä.

Perjantaiaamuna se nukkui. Annoin sen nukkua. Podin huonoa omatuntoa siitä miten paljon nautin aamustani niitten kahden muun kanssa, ilman K:n jatkuvaa säätämistä. Huomasin miettiväni että meidän elämä vois olla myös tällaista. Hiljaisempaa, rauhaisampaa. Ainakin aamuisin, unisena murolautasensa yllä torkkuvan M:n ollessa hiljaa... niin ihanan hiljaa. O on sanonut sen monesti ääneenkin, sen ettei se kuule edes omia ajatuksiaan noilta kahdelta muulta häseltäjältä. Se kaipaa hiljaisia, hitaita aamuja samoin kuin äitinsä.

Kuulen uunin naksahtelun leivän paistuessa. Kuulen kummankin kellon tikityksen ja ulkoota kantautuu punarinnan keväinen lauleskelu aurinkoisessa aamussa. Kupissa on kahvia. Koira nukkuu, Fredde nukkuu, M nukkuu, O nukkuu, K nukkuu. On sunnuntai. Viikon paras päivä.


Puolikymmenen aikaan, vedän leivän ulos uunista. Koira ilmestyy alakertaan ja sillä menee tovi aikaa tajuta että mä olen alakerrassa, onhan se kuuro ja melkein sokea. Hetkeä myöhemmin seurueeseen liittyy kaksi unentuoksuista nuorta miestä, K halaa mua riehakkaasti ja ilmoittaa rakastavansa mua koska mä olen sen maailman paras äiti. Mäkin rakastan – heinäsirkkaani. 

Tunnisteet

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...
Lähetä kommentti
Lue lisää

koekaniini - mukana tutkimustyössä

Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle.  Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Davi

Pieni käsi ottaa tiukasti kiinni mun kädestä, käännän katseeni käden omistajaan, ruskeasilmäiseen poikaan, jonka paita on päällä takaperin, napit selässä. Lapsen katse on tarkka ja kysyvä: Kuka sinä olet? Katson lasta, laskeudun hänen tasolleen ja hymyilen, kysyn, onko hän kenties Davi? Kerron hänelle olevani Ms M. Poika nyökkää. On vuoden toinen kouluviikko ja eskarilaisten ensimmäinen koulupäivä. Davi on viisivuotias eskarilainen ja yksi koulun monikielisistä oppijoista.  Muutama päivä myöhemmin sama pikkumies juoksee perässäni koulun käytävällä ja takertuu kahdella kädellä mun jalkaan. Toinen koulun MLL*-opettajista seuraa perässä ja muistuttaa pientä poikaa, että hänen pitäisi olla ruokailemassa luokkatovereittensa kanssa. Kommunikaatiovälineenä ovat lähinnä viittomat ja taskutulkki sillä yhteistä kieltä meillä ei vielä ole. Saatan pojan ruokasaliin opettajan kanssa ja pääsen lopulta jatkamaan omaa matkaani. Pienestä takiaisesta tulee kuitenkin vakituinen seuralainen myös minul...
Lähetä kommentti
Lue lisää