Siirry pääsisältöön

ahdistelija

Joku naapureista postaa naamikseen viestin läheisessä puistossa liikkuneesta lastenahdistelijasta. Suhtaudun näihin aina vähän varauksella, koska usein ahdistelijakategoriaan pääsee yksikseen puistonpenkillä istuskeleva mies, siis tekemättä yhtään mitään sen kummempaa. Istuu penkillä ja katsoo lekkiviä lapsia – yhtäsuuri kuin ahdistelija ja pedofiili.

Tää tyyppi oli kuitenkin lähestynyt useampaa pikkutyttöä ja halunnut leikkiä niitten kanssa kahdestaan. Ekan oli pelastanut äiti, toinen oli kieltäytynyt tästä ilosta ja kolmannen oli hakenut miehen kanssa keinumasta isoveli. Puisto on monen lapsiperheen retkikohde, löytyyhän sieltä myös maatila hevosineen, lehmineen ja possuineen. Kaikkia mainittuja saa käydä taputtelemassa. Miehestä oli tehty ilmoitus poliisille. Poliisi ei kuitenkaan ehtinyt paikalle ennen kuin mies oli jatkanut matkaansa.

Kotonaan kirjoittaja oli selannut seksuaalirikoksista tuomittujen tietokantaa – kyllä täällä kuka tahansa voi käydä katsomassa valokuvat ja tutustumassa rikkeeseen – ja löytänyt puistossa pyörineen miehen. Linkki miehen tietoihin oli viestin alalaidassa.


Kuuliaisesti napsautan linkkiä ja meinaan vetää iltapäiväkahvit väärään rööriin. Mies on K:n viimevuotisen koulukaverin – bestiksen – isä. Nyt sen poika käy M:n kanssa samaa koulua ja mä tervehdin sitä koulunpihalla vähintään joka toinen viikko. Tiedän että niille syntyi syksyllä vauva ja että perheessä on myös muutaman vuoden vanhempi poika. Tämä mies oli meillä poikien synttäreillä viime kesäkuussa. Kaikki ihaili miten välitön se oli lasten kanssa ja leikki. Yritän epätoivoisesti järkeillä tilannetta. Luen sitä sivustoa ja opin että se on kolmannen asteen seksuaalirikollinen, neljäs aste on se kovin, se joka tappaa uhrinsa. Tää oli ”vaan” raiskannut teinitytön veitsellä uhaten. Yritän kuumeisesti miettiä lieventäviä asianhaaroja... Rikoksesta on 30 vuotta. Mies oli silloin parikymppinen. Uhri ei ollut lapsi, vaan teini. Mua kuvottaa.

Tarkistan taustat. Onko se varmasti se? Ehkä se on vaan samannäköinen... Katson kuuluuko osoite meidän koulun alueelle – kuuluu. Kaivan kirjoituspöydän laatikosta koulun puhelinluettelon. Katson onko K:n entisellä koulutoverilla sama sukunimi – kyllä. Katson löytyyko ylemmiltä luokilta toinen poika samalla sukunimellä – kyllä. Ei tästä pääse yli eikä ympäri. Se se on. Teosta on joo kolmekymmentä vuotta. Silti se on raiskannut – veitsellä uhaten – raiskannut teini-ikäisen tytön. Kolmessakymmenessä vuodessa voi tapahtua paljon. Sillä on nyt vaimo ja kolme lasta. Vaimo varmasti tietää, koska mies ei ole töissä. Nyt tiedän miksi se ei ole töissä. Kukaan ei palkkaa seksuaalirikollista, ainakaan kolmannen asteen rikollista.


Maanantaina me taas törmätään koulun pihassa ja mä sanon sille päivää ja vaihdan kuulumiset, mitä muutakaan mä tekisin. 



Kommentit

  1. Voi ei! Toivottavasti joku teki ilmoituksen poliisille, että miehen henkilöllisyys löytyi...jotta poliisi voisi jotenkin toimia. Mitenkäs miehen vaimo. Luuleekohan se, että mies on täysin parantanut tapansa. kannattaisiko sen vaimoa valistaa, että sen mies on pyörinyt puistossa pikkutyttöjen kanssa. ja kuka uskaltaa valistaa, jottei tuo häiriintynyt mies esim kosta. Voiskohan poliisi kertoa vaimolle uusimmista tempauksista vai onkohan se laitonta? Tai voisko ja kannattaisko jonkun laittaa vaimille nimimerkillä postia sen miehen puuhuista? Itse haluaisin tietää, jos mun mies olisi pikkutyttöjen kintereillä ja sitten kyllä haluaisin erota.

    -Jenni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenni, miehestä ilmoitettiin poliisille, ja ilmoittaja palasi myöhemmin vielä asiaan ja kertoi poliisille tunnistaneensa miehen. On oletettavaa että poliisi ottaa yhteyttä perheeseen.

      Poista
  2. Onpa ahdistava juttu :( Tietääköhän vaimo ollenkaan kenen kanssa elää, vai onko niin sinisilmäinen. Kyllä minä Suomessakin haluaisin tietää jos lähellä asuu rikollisia mutta eihän täällä tuollainen rekisteri menisi läpi, harmi.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...

rokotukset ei oo mikään uskon asia

Istun puolitietoisesti muurahaispes ään. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia, niitä jotka eivät ole nähneet mitä tapahtuu jos lapsi sairastuu polioon. Niihin jotka eivät tiedä että tuhkarokko on vaarallinen sairaus. Niihin jotka eivät tiedä että vihurirokkoon tai sikotautiin voi kuolla. Niihin jotka uskovat että rokotukset ovat vaarallisia, ja että maailma olisi parempi ilman. Niihin jotka eivät enää tiedä minkälainen maailma oli ennen. Niihin joilla on varaa olla rokottamatta, vai onko? vaccine infographic created by Leon Farrant Kuinka monta kertaa multa on kysytty että tiedänkö rokotteitten aiheuttavan autismia? Kuinka monta kertaa olen vastannut etten tiedä. Kuinka monta kertaa olen kertonut ettei se ole totta. Tuhkarokkoepidemia alkoi huvipuistosta. Se alkoi sieltä minkä pitäisi olla ”the happiest place on earth.”  Siinä on jotakin kornia. Siis siinä, että se lähti just sieltä. Tosiasiassa on enemmän kuin ...

tikapuita ylös maailmassa

Kulunut viikko on epäilemättä ollut haastavin. Siis haastavin sen jälkeen kun aloitin lokakuun 12. päivän aamuna orientaatiolla. On torstai-ilta ja tällä viikolla minä olen soittanut satoja puheluita, ottanut vastaan kymmeniä puhelinvastaajaviestejä, vastannut tsiljoonaan puheluun, käynyt läpi 31 uuden potilaan sisäänotto- haastattelua. Sivussa olen hoitanut normiajanvarausta ja soitellut ihmisille (150) muistuttelupuheluita erilaisita operaatioista, lääkäriajoista, verikokeista ja kuvantamistapahtumista.... unohdinko mainita että mulla on keuhkoputkentulehdus, infektioastma ja työpäivän keskimitta on ollut vajaat kymmenen tuntia. Keskiviikkona kai, totesin esimiehelleni että saatan ehkä karata. Ai, mihin – se kysyi, enkä osannut vastata. Vastasin sen sijaan seuraavasti; ”Kysyit multa taannoin kuinka mä kestän jatkuvia keskeytyksiä työssä, ja silloin sanoin että hyvin. Tänään väittäisin että olen lähestymässä takarajaa, kun puran puhelimesta kymmenen viestiä ja ennen kun...