Siirry pääsisältöön

ilmainen lounas

Puhutaan lasten kasvattamisesta, mutta aika hyvin nuo kasvaa ilman varsinaista kasvattamistakin. Niillä on ihan ookoo käytöstavat. Ne osaa pukea ja riisua ja syödä ja käydä vessassa. Nukkumisen kanssa on välillä vähän niin ja näin. Ei myöskään haittais jos K opettelis pyyhkimään käytyään kakalla. Tällä hetkellä kun joko minä pyyhin tai jos jannu ”pyyhkii” itse se vetää housut pyyhkimättä jalkaansa. Jos asetetaan diagnoosit ja sosiaaliset suhteet ja lauman erityisvaikeudet sivuun, on mun suurin huoli niitten kohdalla se että miten ne oppii ymmärtämään ettei ne ole noin vaan oikeutettuja moneen asiaan mitä meillä on tarjolla. Sama pelko ja huoli on monella muullakin vanhemmalla meidän lähipiirissä.



Moni lapsi kun kasvaa ympäristössä jossa viiden sadan taalan pyörä on normi. Tai kevätloman lomamatka, tai ravintolassa syöminen, tai ihan vaikka se että kaupassa voi ilmoittaa haluavansa mehujäätä-pihviä-hedelmiä-mehua-maitoa ja saada sen. Koska se on mahdollista. Miten opettaa yltäkylläisyydessä kasvavalle lapselle että kaikki se mitä meillä on, on meillä koska sen eteen tehdään työtä. On kaunis koti, on kaksi uutta autoa, on kivoja vaatteita, ruokaa, harrastuksia, polkupyöriä, leluja. Kun tarvitaan silmälasit, mennään silmälääkäriin ja ostetaan silmälasit. Kun tarvitaan lääkäriä tai lääkettä se on kädenulottuvilla. Irvistän maksaessani ensiavun omavastuuosuutta - $300 – mutta se ei ole mikään kynnyskysymys. Maksan laskun ja huomenna en muista koko asiaa.

FedEx tuo lapsille uusia kevätkenkiä. Fredde on tehnyt töitä ja ansainnut rahaa, 
jotta me voidaan ostaa vaatteita ja kenkiä lapsille

Tunne siitä että on oikeutettu johonkin, ymmärtämättä olevansa etuoikeutettu on ongelma kaikissa länsimaissa. Se on ongelma myös Suomessa. Mittasuhteet on monesti ehkä erilaisia, mutta kuinka moni suomalainen kokeekaan että hänellä on oikeus saada lapset päivähoitoon. Oikeus saada sossusta rahaa jos ei oo töitä. Oikeus saada työttömyyskorvausta. Oikeus saada terveydenhuolto. Oikeus saada opetusta.

Liian monesta asiasta on tullut itsestäänselvyyksiä. Tottakai kuuluu saada kaikki edellämainitut, onhan niihin oikeus. Vai onko? Ilmaisia lounaita ei ole. Se tuntuu monelta unohtuneen. Joku maksaa laskun aina, silloinkin kun lounas vaikuttaa ilmaiselta. Ihan konkreettisestikin kouluruoka kustannetaan Suomessa verovaroin, ja ne verovarat on työtätekevien suomalaisten ansaitsemia rahoja. Ei verovarat mistään tyhjästä tule. Joku maksaa sen laskun. Jos et sinä itse, niin siten joku muu.

Meillä on velvollisuus auttaa niitä jotka ovat heikompia. Yhtälailla pitäisi edelleen olla olemassa velvollisuus kantaa kortensa kekoon myös koko yhteiskunnan tasolla. Olkoon se sitten vaikka työttömän suorittama yhdyskuntapalvelu työttömyyspäivärahaa vastaan, kunnes se työpaikka löytyy.

Joku valitsee toisin. Joku haluaa downshiftata ja tulla toimeen vähemmällä. Mikäs siinä, niin kauan kun tulee omillaan toimeen. Se että käy vähän hakemassa asumistukea ei ole downshiftaamista, se on loisimista. On ihan ookoo kasvattaa takapihalla nauriita ja lampaita ja elää kädestä suuhun, meditoida ja olla onnellinen, niin kauan kun siihen ei tarvitse niitä verovaroja.

Moni tuntuu unohtaneen että meillä on mahdollisuus moneen sellaiseen mihin valtaosalla maailmasta ei ole mahdollisuutta. Me voimme valita käyttää homeopaattisia hoitomuotoja tai jättää lapset rokottamatta, tai hellittää vähän ja ottaa sapattivapaa. Meillä ei ole oikeutta siihen, meillä on mahdollisuus. Miten järjettömän etuoikeutettu täytyy ihmisen olla, että se voi heittää pois sen minkä eteen moni olisi valmis antamaan paljon. Heittämää pois ja toteamaan ettei mun tartte. En halua. En välitä. Valitsen toisin. En halua tehdä työtä. En halua rokottaa. En tarvitse länsimaista lääketiedettä. Valtaosalla maailmasta ei ole mahdollisuutta valita, me emme muista miten järjettömän etuoikeutettuja me olemmekaan.

Meillä on paljon. Meillä on paljon enemmän kuin me ihan oikeasti tarvittais. Osin kysymys on siitä että palapelinpalaset nyt vaan on sattuneet loksahtamaan kohdalleen, toisaalta, kaiken tämän eteen on kuitenkin tehty työtä. Paljon työtä. Me valitsimme muuttaa ulkomaille. Olimme etuoikeutettuja. Meillä oli mahdollisuus, ei pakko. Fredde valitsi luopua lomistaan ja vakkariduunin turvasatamasta ja hyppäsi konsulttina käytännössä yksityisyrittäjäksi. Sekin oli valinta, mahdollisuus. Meidän perheelle se on osoittautunut loistavaksi valinnaksi. Joudun myöntämään että nautin siitä että voin ostaa itselleni designerkengät tai uuden kynsilakan miettimättä asiaa sen enempää. Nautin siitä että ruokakaupassa ladon kärryyn sen mitä tarvitsen ja aika usein paljon muutakin – paketti keksejä, luomumehujäitä, ranskalaisia juustoja, pullon tai kaksi tai kolme hyvää viiniä, vähän kukkia. Minä tiedän ja muistan olevani etuoikeutettu, ainakin tänään. Huomenna mennään koulukaverin kutsuille. Viikon päästä on pääsiäinen. Meillä on mahdollisuus kaikkeen tähän. Moni muu miettii juuri nyt mistä saisi lapselle kuumelääkettä tai aamuksi muroja.

torstaina ostan ohimennessäni kaupasta kukkia


Kaikkea ei voi mitata rahassa. Raha kuitenkin mahdollistaa monia asioita. Mulle rahassa se suurin asia on ollut se ettei enää tarvitse laskea voidaanko maksaa lääkäriä tai lääkkeitä. Se ettei mun tarvitse yöllä miettiä miten me maksetaan vuokra tai mistä revitään ruokarahat, saisinko ehkä muutaman ekstratunnin? Raha tuo paljon velvollisuuksia ja vastuuta. Samalla sen mukana saa turvallisuutta ja mielenrauhaa.

Mun velvollisuus on auttaa heikompia. Mun velvollisuus on auttaa niitä jotka tarvitsevat apua. Viimeksi eilen kirjoitin shekin vanhempainyhdistykselle tukemaan niitä perheitä jotka syystä tai toisesta tarvitsevat lisätukea. Kaupassa ladoin ostoskärryyn vähän ylimääräistä ja kannoin ne koululle, niille joilla ei ole varaa ostaa ruokaa. Se että on etuoikeutettu tuo mukanaan velvollisuuksia, eikä pienin niistä ole kasvattaa lapset ymmärtämään että he ovat etuoikeutettuja, raha ei kasva puissa, sen eteen tehdään työtä.

Ehkä ainoa meidän jokaisen syntymässä saatu oikeus on oikeus elää ja hengittää, juuri tässä, juuri nyt, tämän hetken.


editoin blogiin tulevia valokuvia Surface Pro 3:lla, joka on ostettu rahalla jonka eteen Fredde on tehnyt työtä


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...

koekaniini - mukana tutkimustyössä

Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle.  Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...