Siirry pääsisältöön

minulla on kaikki

Kävelin M:n kanssa kevyessä kevätsateessa koulubussille. Me pelastettiin kastematoja ja juteltiin. Pysäkillä vaihdettiin kuulumiset muitten vanhempien kanssa, puhuttiin syntymäpäivistä, rintaleikkauksista, lapsista ja elämästä, kaikki mahtui kahden sateenvarjon alle sateelta suojaan. Kotiin palaan yhdessä tuoreen naapurin kanssa, puhutaan kevyitä; millä luokalla sun lapset on? Koska muutitte? Mistä muutitte? Missä talossa te nyt oikein asuittekaan...


eilen oli sumua



Kotona odottaa kaksi nälkäistä miestä. Toinen haluaa sen vakkarinsa – maapähkinävoileivät – toisen listalla on jogurttia, hedelmäsalaattia, paahtoleipää ja omenamehua. K on syönyt kauan ennen meidän nautiskelijaa ja hyppelehtii heinäsirkkana ympäri keittiötä. Pyyhkäisen ohimennessäni sen pellavaista päätä. Aamun kysymystulva koskee tabletteja; Onko Kindle tabletti? On. Onko iPad tabletti? On. Onko M:n Androidtabletti tabletti? On. Onko mun Kindle Fire tabletti? On. Miksi ne on kaikki tabletteja? Mistä tietää että ne on kaikki tabletteja? Miksi ne ei ole tietokoneita? Miksi tabletit voi olla erikokoisia... Harhautan sen ajatuksenjuoksua ja pyydän että se keittää mulle kahvia, jannujen lempitehtävä.

eilen oli aurinkoa



Lastenlääkäriasemalla törmäsin siihen äitiin. Siihen jonka lapsi toipuu teho-osastolla leikkauksesta lastensairaalassa. Me halataan ja itketään ja mä kuuntelen. Tarjoan apua – sitten kun sitä tarvitaan. Bella voi tilanteeseen nähden hyvin. Kasvain saatiin poistettua kokonaan, lääkäri uskoo ettei se ole agressiivista tyyppiä, mutta patologin vastausta odotellaan. Äiti lupaa yrittää pitää meitä kaikkia ympärilläolijoita ajan tasalla, pyydän että ajattelisi nyt itseään ja perhettään, ei meitä. Kyllä me odotetaan. Lääkärinhuoneessa me huokaistaan yhdessä lääkärin kanssa, olen kiitollinen siitä että mun lapsella on nyrjähtänyt nilkka.



Myöhemmin Naamis tuo suruviestin toisaalta. Kahden pienen lapsen äiti on kuollut syöpään, kahden vuoden taistelun jälkeen. Kaikki Mollyn ystävät tiesi että näin kävisi. Silti tuntuu siltä että se tuli niin äkkiä, liian pian. Molly ei koskaan antanut sairaudelle periksi, ei hetkeäkään. Sunnuntaina on hautajaiset.

Elämä on hauras. Olen sanaton. Ajatukset kulkee näiden kahden perheen mukana, siellä missä lapsi on vakavasti sairas, niin vakavasti että paikalliset julkkikset käy tervehtimässä, ja siellä missä kaksi lasta on juuri menettänyt äidin.

Tunnen suurta ja syvää kiitollisuutta siitä mitä minulla on. Minulla on kaikki, tässä ja nyt.

eilinen aurinko kertoi sateen olevan tulossa


 
eilen me seurattiin yhdessä miten meille valettiin uusi jalkakäytävä

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...
Lähetä kommentti
Lue lisää

rokotukset ei oo mikään uskon asia

Istun puolitietoisesti muurahaispes ään. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia, niitä jotka eivät ole nähneet mitä tapahtuu jos lapsi sairastuu polioon. Niihin jotka eivät tiedä että tuhkarokko on vaarallinen sairaus. Niihin jotka eivät tiedä että vihurirokkoon tai sikotautiin voi kuolla. Niihin jotka uskovat että rokotukset ovat vaarallisia, ja että maailma olisi parempi ilman. Niihin jotka eivät enää tiedä minkälainen maailma oli ennen. Niihin joilla on varaa olla rokottamatta, vai onko? vaccine infographic created by Leon Farrant Kuinka monta kertaa multa on kysytty että tiedänkö rokotteitten aiheuttavan autismia? Kuinka monta kertaa olen vastannut etten tiedä. Kuinka monta kertaa olen kertonut ettei se ole totta. Tuhkarokkoepidemia alkoi huvipuistosta. Se alkoi sieltä minkä pitäisi olla ”the happiest place on earth.”  Siinä on jotakin kornia. Siis siinä, että se lähti just sieltä. Tosiasiassa on enemmän kuin ...
24 kommenttia
Lue lisää

tikapuita ylös maailmassa

Kulunut viikko on epäilemättä ollut haastavin. Siis haastavin sen jälkeen kun aloitin lokakuun 12. päivän aamuna orientaatiolla. On torstai-ilta ja tällä viikolla minä olen soittanut satoja puheluita, ottanut vastaan kymmeniä puhelinvastaajaviestejä, vastannut tsiljoonaan puheluun, käynyt läpi 31 uuden potilaan sisäänotto- haastattelua. Sivussa olen hoitanut normiajanvarausta ja soitellut ihmisille (150) muistuttelupuheluita erilaisita operaatioista, lääkäriajoista, verikokeista ja kuvantamistapahtumista.... unohdinko mainita että mulla on keuhkoputkentulehdus, infektioastma ja työpäivän keskimitta on ollut vajaat kymmenen tuntia. Keskiviikkona kai, totesin esimiehelleni että saatan ehkä karata. Ai, mihin – se kysyi, enkä osannut vastata. Vastasin sen sijaan seuraavasti; ”Kysyit multa taannoin kuinka mä kestän jatkuvia keskeytyksiä työssä, ja silloin sanoin että hyvin. Tänään väittäisin että olen lähestymässä takarajaa, kun puran puhelimesta kymmenen viestiä ja ennen kun...
25 kommenttia
Lue lisää