Siirry pääsisältöön

karvajalka

Mirka-Maaria kirjoitti säärikarvoistaan, Niin kirjoitan mäkin. Miten joku onnistui yhdistämään Mirka-Maarian säärikarvat Jeesukseen, sitä en ymmärrä. Mulla on menossa karvankasvatusprojekti. Muuten ihan jees, mutta mä olen viimeiset kolmisenkymmentä vuotta ajellut sääri- ja kainalokarvani vähintään kolmasti viikossa. Säännöllisesti voi lukea jostakin miten monta päivää ja tuntia vuodessa nainen viettää suihkussa sheivaten. Ekaa kertaa kymmeniin vuosiin mulla on karvaiset jalat. Mittaan karvat aina aamuisin, ehkä vähän iltapäivällä ja illallakin. Mittaa pitäis saada aikaiseksi noin 5mm, vielä on pari milliä matkaa. Miten ne kasvaakaan niin kovin hitaasti kun niitä ehdoin tahdoin kasvattelee.



Tuntuu oudolta silittää säären sänkeä. Sillä alkaa olla jo sen verran mittaa ettei se tunnu enää kovalta ja karkealta, siitä on tulossa pehmeä ja taipuisa. Mun päälimmäinen ajatus on se että kaikki tuijottaa mun sääriä. Kainaloita ne ei tähän aikaan vuodesta näe, niitä ei siis kjannata tuijotella.

Täällä karvainen nainen on epäilyttävä, ja kertoopa urbaanit legendat niistä lukion jumppaopeista jotka ovat poistaneet karvaiset teinitytöt liikuntatunneilta ja neuvoneet menemään kotiin sheivaamaan. En tiedä onko nää tarinat totta vai tarua. Karvan poistamiseen käytetään aikaa ja rahaa. Moni käy poistattamassa karvansa kauneushoitoloissa. Ystävä pyytää anteeksi näkymätöntä sänkeään ja julistautuu – kuin varmuuden vuoksi – karvaiseksi.

Naapurin intialaiset rouvat osaa langata kulmansa ja viiksensä. Itse hyökkään niitten kulmakarvojen kimppuun  kuitenkin kitsaana ihmisenä itse pinsetein. Samoin käy niitten ylähuulen haituvien. Joku tosin kannusti jossakin lehdessä myös naisia ajelemaan ”partansa”, se kun kuulemma samalla kuorii ja nuorentaa ihoa. Pitäis vissiin koklata.
  
Yläkerrassa, kylppärin tasolla odottaa mun elämän ensimmäinen purkki karvanpoistosokeria. Olen päättänyt kokeilla. Mielessä vilahtelee kauhukuvat musta yltäpäältä tahmaisessa sokerissa ja niitä poistokangaslappusia liimautuneina sinne ja tänne. Painajaisessani joudun ajamaan lähimpään kauneushoitolaan ”korjattavaksi”.

Lupaan kertoa miten eukon käy. Käytänkö sokerimömmöä uudestaan vai jääkö tää kertaluontoiseksi kidutuskeinoksi. Siihen saakka silittelen karvaisia sääriäni ja yritän olla ahdistumatta niistä. Toistaiseksi en ole tuntenut suurta vapautta. 




Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pikkuinen kullanmurunen, olet kamala

Partioliivin juhlakuntoon saattamiseen tarvitaan viiniä. Näillä läpysköillä kun on tarkka järjestys ja tarkat paikat liivinssä. Me telttaillaan. Tai oikeastaan minä ja kaksi lasta telttaillaan – olkkarin lattialla, koska kuka nyt tuolla karhujen ja kojoottien seassa nukkuis takapihalla – se kolmas lapsi ulostettiin käytöshäiriön takia teltasta joskus kymmenen pintaan, ja nukuttuaan ensin yläkerrassa faijansa kainalossa se pelaa nyt Minecraftia onnellisena omasta rauhasta. Kaksi telttailijaa nukkuu vielä. Tilanteen autenttisuuden lisäämiseksi alakerran ikkunat on apposen auki ja mä juon aamukahviani villapaidassa – ihan kuin oikealla leirillä. Tosin kahvi tulee keittimestä ja takapuolen alla on tuttu tuoli. Kohta ne mussukat kömpii ulos teltasta ja puolisen tuntia siitä on ihan mahdollista että kaipaan taas maanantaiaamua ja tyopaikan tasapainoista rauhaa. Mun mielikuvissa aamu on sellainen mukavan seesteinen, tehdään yhdessä ja meillä on kivaa... Käytäntö on osoittautunut olem...
Lue lisää

kuin Harry Potterissa

- Kävitkö kotona viikonloppuna? - Kävin, tulin eilen illalla takaisin. - Miltä sodan runtelemassa Portlandissa näytti? - Oli pelottavaa! Naapurissa oli vuohijoogaa ja donitsi kauppaan oli törkeä jono.  Naurua, mutta naurun takana asuu myös huoli.  - Joko kuulit mitä ”SE” sanoi tänään? - En lue enää uutisia, tulen liian vihaiseksi… tai surulliseksi. - En minäkään. Tai, eilen luin ja itkin. Päätin taas olla lukematta. - Joko otit Covid rokotteen? - Joo. Otin. Ostin samalla Tylenolia (parasetamolia) tukeakseni omaa sisäistä autistiani.  Seurue remahtaa nauruun opettajainhuoneessa ja tunnelma kevenee taas. Keskustelu siirtyy vesisateeseen ja syksyyn ja kissoihin.  Minä luen edelleen uutisia, luen niitä useammasta lähteestä, täältä ja Euroopasta. Luen liberaaleja ja konservatiivisia uutisia. Usein pudistelen päätäni ja huokaan, mietin että miten oikeasti voi olla näin hullua tässä maassa. Virnistän kun rauhanpalkinto menee sivu suun. Tuuletan opettajakolleegoiden kanssa, ...
Lähetä kommentti
Lue lisää

koulushoppailua amerikan malliin (osa 1)

Silloin joskus kauan aikaa sitten… siis oikeesti kauan aikaa sitten olin aloittelemassa abivuotta Helsingissä. Kukaan ei puhunut mistään muusta kuin kirjoituksista ja ehkä yliopistosta. Siinä opinahjossa jota minä kävin oli silloin 80-luvun loppupuolella olemassa tasan yksi yliopisto. Ihan jokainen meistä oli jatkamassa opintojaan Helsingin Yliopistossa, sitten kun sinne joskus pääsisi. Ainakin siltä se silloin tuntui. Todellisuudessa moni jatkoi lukiosta Helsingin Yliopistoon, muutama piti välivuoden tai kaksi. Joku luki ensin itsensä yo-merkonomiksi, muutama haki lastentarhanopettajaopistoon ja kai kaksi uskalsi lähteä pois Helsingistä. He lähtivät Mikkeliin opiskelemaan MBA-tutkintoa.  Tänä syksynä oma tyttäreni aloittaa täällä viimeistä vuottaan high schoolissa. Oikeasti hän opiskelee pian jo toista vuotta collegessa ja tulee valmistumaan lukiosta kädessään myös Associates Degree. Associate's Degree on Yhdysvalloissa tarjottava kaksivuotinen korkeakoulututkinto, jota suoritetaa...
Lähetä kommentti
Lue lisää