Siirry pääsisältöön

Hyvää äitienpäivää!


"On toukokuun toinen sunnuntai
ja liput ne saloissa liehuu,
äitejä tänään juhlitaan
ja juhlakahvit jo kiehuu.
Puheita kauniita kuunnellaan,
tulee kehuja tullen mennen,
niitä äidit yhä vain kuulla saa
kuten kuulla sai äidit ennen.

Äiti tuo hellä ja lämpöinen
uhrautuvainen ja jalo,
ahkera, pullantuoksuinen
kiiltää puhtauttaan koko talo.
Ei lie äidin sydäntä hellempää
kunnon äiti ei helposti suutu,
äiti aina jaksaa vain ymmärtää
ei viisautta äideiltä puutu.

Minä istun, mietin ja käsitän
en mittoja noita täytä,
ja jos oikein asian ymmärrän
en kai äidiltä edes näytä.
Vajoan penkissä alaspäin
hymyn yritän esiin kaivaa,
en tunnista kehuista itseäin
yhä enemmän tilanne vaivaa.

Kai äitinä inhimillinen
on otteeni elämään tähän
minä aina jaksa rakastaa en
vaan vihaankin joskus vähän
Minä suutun joskus niin tosissaan,
että ihan ravistaa tekisi mieli
ja suuria tulia aikaan saa
tää liukas ja terävä kieli

Huono omatunto ja syyllisyys
meitä äitejä usein vaivaa
kehut silloin tuntuvat pahalle
ne arpia auki vain kaivaa

Jospa kehujen ylitsevuotavien
sijaan sanoa vaikka voisi
jotain armollista ja pehmeää
se kuin musiikki korvissa soisi
Jos kuulisi hetkenä sellaisena
kun mieli ei taivaisiin yllä
että selviät ihan kivasti
ja äitinä riität kyllä"

- Poimittu naamakirjasta, kirjoittaja tuntematon -


Kommentit

  1. Kultaseni. Sinä riität. Reilusti!

    Ihku kakku ja kauniit kukat ja juomat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pus :) ...se pirtelö muuten... tuoreita mansikoita, banaani, maitoa ja vähän jätskiä :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pikkuinen kullanmurunen, olet kamala

Partioliivin juhlakuntoon saattamiseen tarvitaan viiniä. Näillä läpysköillä kun on tarkka järjestys ja tarkat paikat liivinssä. Me telttaillaan. Tai oikeastaan minä ja kaksi lasta telttaillaan – olkkarin lattialla, koska kuka nyt tuolla karhujen ja kojoottien seassa nukkuis takapihalla – se kolmas lapsi ulostettiin käytöshäiriön takia teltasta joskus kymmenen pintaan, ja nukuttuaan ensin yläkerrassa faijansa kainalossa se pelaa nyt Minecraftia onnellisena omasta rauhasta. Kaksi telttailijaa nukkuu vielä. Tilanteen autenttisuuden lisäämiseksi alakerran ikkunat on apposen auki ja mä juon aamukahviani villapaidassa – ihan kuin oikealla leirillä. Tosin kahvi tulee keittimestä ja takapuolen alla on tuttu tuoli. Kohta ne mussukat kömpii ulos teltasta ja puolisen tuntia siitä on ihan mahdollista että kaipaan taas maanantaiaamua ja tyopaikan tasapainoista rauhaa. Mun mielikuvissa aamu on sellainen mukavan seesteinen, tehdään yhdessä ja meillä on kivaa... Käytäntö on osoittautunut olem...

kuin Harry Potterissa

- Kävitkö kotona viikonloppuna? - Kävin, tulin eilen illalla takaisin. - Miltä sodan runtelemassa Portlandissa näytti? - Oli pelottavaa! Naapurissa oli vuohijoogaa ja donitsi kauppaan oli törkeä jono.  Naurua, mutta naurun takana asuu myös huoli.  - Joko kuulit mitä ”SE” sanoi tänään? - En lue enää uutisia, tulen liian vihaiseksi… tai surulliseksi. - En minäkään. Tai, eilen luin ja itkin. Päätin taas olla lukematta. - Joko otit Covid rokotteen? - Joo. Otin. Ostin samalla Tylenolia (parasetamolia) tukeakseni omaa sisäistä autistiani.  Seurue remahtaa nauruun opettajainhuoneessa ja tunnelma kevenee taas. Keskustelu siirtyy vesisateeseen ja syksyyn ja kissoihin.  Minä luen edelleen uutisia, luen niitä useammasta lähteestä, täältä ja Euroopasta. Luen liberaaleja ja konservatiivisia uutisia. Usein pudistelen päätäni ja huokaan, mietin että miten oikeasti voi olla näin hullua tässä maassa. Virnistän kun rauhanpalkinto menee sivu suun. Tuuletan opettajakolleegoiden kanssa, ...

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...