lentävillä lautasilla pääsee pakoon

Jos jollekin ei jostaki syystä ole vielä tullut selväksi niin korostettakoon vielä kertaalleen että mä kuulun hyvinkin vahvasti kategoriaan sohvaperuna, ottaen huomioon että ihan oikeesti ehdin harvemmin istumaan siellä sohvalla ja sipsitkin jää syömättä. Sen sijaan lasissa on kuplivaa näin tiistai-illan kunniaksi, pöydällä palaa kivilyhdyissä tuikut ja lauma leimaa tossa vieressä robotteja.

En laske itseäni aktiiviseksi liikkujaksi. Mun liikunta rajoittuu metsäpolulle Koiran kanssa, ulkoiluun tai puuhaamiseen lauman kera tai satunnaiseen pyöräretkeen. Joskus tulee käytyä jalan kaupassa tai vaikka siellä silmälääkärissä. En varsinaisesti harrasta liikuntaa – ikinä.

On mulla aina ollut lenkkarit sitä puskassa rämpimistä varten. Siihen on saaneet kelvata outletistä tai tarjouksesta ostetut ihanmitkätahansa – lue Niket tai Reebokit. Kunnes. Jalka perhana alkoi kipeytymään tosta sääriluun sisäpuolelta turhan usein. Ensin se oli satunnaista ja lopulta jalka oli kipeenä aina kun mulla oli ollut tossut jalassa. Bussipysäkin maratoonarit osas kertoa että mulla on A) vanhat tossut – ai pitääkö niitä vaihtaakin? B) epäsopivat tossut – onko niitä jotenkin erilaisiakin? Mä luulin et ne kalliit, siis yli kolmenkympin, on jotain hifistelijöitä varten. Olin jotenkin kuvitellut et pääasia on et ne ei hierrä. Mulle neuvottiin et mun pitää mennä jonnekin tolkuttoman kalliiseen askelanalyysiin. No en varmaan mene, kyllä mun täytyy kyetä kiertämään kortteli, kävelemään bussipysäkille ja rämpimään kuralätököissä metsässä ihan analyyseittäkin. Jatkoneuvo oli perehtyä erilaisiin tossuihin netissä ja sit vaan koklata.

Googlasin lättäjalkaan sopivia lenkkareita. Ei niin että mulla olis lättis, mutta niistä kolmenkympin, viisvuotiaista Nikeistä tuntui puuttuvan se jalan kaaren tuki. Meinasin pyörtyä kun mulle suositeltujen tossujen hinta oli järestään päälle satasen. Kuka hullu maksaa lenkkareista tällaisia summia? Ehkä ne maratoonarit siellä bussipysäkillä. Opin että näitä kenkiä on erilaisia merkkejäkin, siis muutakin kuin ne Niket ja Reebokit. Oli kaiken maailman Asicseja ja Brookseja ja mitä lie lentäviä lautasia. Kävin rämpimässä puskissa ja jouduin taas linkuttamaan viikon verran Danskot jalassa kun muilla ei kyennyt kävelemään ollenkaan. Annoin periksi ja investoin. Tilasin itselleni elämäni ensimmäiset satasen tossut, $97 alessa. Päädyin niihin lentäviin lautasiin. Brookseissa olis kuulemma ollut myös hyvä tuki, mut niihin ei kyennyt hinnan noustessa lähemmäksi kahta sataa. Ranskalaiset Saucony Omnit.

Vapisevin käsin vetäisin lenkkarit tänään jalkaan ekaa kertaa. En pelännyt niinkään niitä lenkkareita kuin sitä minkä joutuisin metsässä kohtaamaan. Eilen illalla kun kuuntelin niitten tavanomaisten pöllöjen sijasta kuinka kojootit tappoivat meidän talon takana jonkun, äänestä päätellen koiran. Se oli karmaisevaa kuultavaa, enkä todellakaan halunnut törmätä kenenkään rakkaan lemmikin raatoon. Kojootti on näistä meidän kulmien villeistä pelottavin. Se peittoaa mun mielessä mennen tullen puumat ja karhut. Kojootti on uhmakas, ylimielinen ja peloton. Se seuraa ihmistäkin metsässä vailla pelkoa. Liian monta tarinaa olen kuullut golfkentällä tai metsäpolulla perässä kulkevasta pedosta, en urbaanilegendaa vaan ihan ystävien kertomana. Karhuilta ja puumilta ei tarvitse suojella lapsia, kojootilta pitää. En onneksi joutunut kuvaamaan kenenkään koiranraatoa. Karhu ja puuma väistää ihmistä, kojotti on tappaja eikä sitä kiinnosta kuka siellä polulla kulkee.

Aivan parhaat tossut. Kannatti maksaa. En taatusti hanki uusia kolmen kuukauden kuluttua, enkä ensi vuonnakaan. Ostan uudet sit kun säären sisäsivu ilmoittaa et on aika ostaa uudet. Kyllä kannatti investoida. Jokainen meistä käyttää rahansa erilaisiin asioihin. Ekaa kertaa investoin lenkkareihin. Mun mielestä on itsestäänselvyys maksaa keittiöveitsestä muutama satanen. Toisen mielestä se viidenkympin pölkky, missä on kymmenen veistä on riittävä. 

Saucony aka flying saucer